Itämaan tietäjät/ Tähti-ilmiö (Matt.2:1-12)

Itämaan tietäjät olivat kotoisin todennäköisesti Irakin tai Iranin seuduilta. He edustivat pakanoita.

Aluksi he saapuivat Jerusalemiin, mutta eivät löytäneet Jeesusta sieltä.
Jerusalemissa he kuitenkin saavat kansan ylipapeilta ja kirjanoppineilta tietää, että juutalaisten kuningas syntyy ennustusten mukaan Beetlehemissä (Matt. 2:1-6, Miika 5:1).
Tähden johdattelemana he lopulta saapuivat perille.

Tietäjät lankesivat maahan Jeesus-lapsen eteen ja kumarsivat häntä. He antoivat hänelle lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa (Matt. 2:11).
Näin täyttyivät Vanhan Testamentin ennustukset ja juutalaisten odotus (Ps. 68:30, Ps. 72:10, Ps. 76:12).
--
”Kun viisaat itämaasta
luo seimen saapuivat,
he tiedon kuninkaasta
ja tähden tunsivat.
Nyt meitä sanan tähti
johdattaa luoksesi.
Se taivaastasi lähti
valoksi, oppaaksi”.

(Virsi 45:2)
2163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ketoessasi Jeesuksesta ja koska olet ollut sitä pienimmässäkin, niin joudut:) vartioimaan paljoa.

Äänestä

..UT:n aikoja tunnettiin tarinoita tietäjistä liittyen vapahtajien syntymään.
Tässä eräs sellainen ajalta n. 500 eKr.
Jo kauan ennen kuin Jeesuksen syntymä oli tapahtunut enkelit, paimenet ja tietäjät esiintyivät vapahtajien syntyessä ja että heidän tähtensä silloin ilmestyi taivaalle. Esim. Konfutsen syntyessä »viisi viisasta miestä tuli kaukaa paikalle, pilvistä kuului taivaallista musiikkia ja enkelit näyttäytyivät».

Legendat elävät...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapio522 kirjoitti:

Itämaan tietäjät olivat kotoisin todennäköisesti Irakin tai Iranin seuduilta. He edustivat pakanoita.

Aluksi he saapuivat Jerusalemiin, mutta eivät löytäneet Jeesusta sieltä.
Jerusalemissa he kuitenkin saavat kansan ylipapeilta ja kirjanoppineilta tietää, että juutalaisten kuningas syntyy ennustusten mukaan Beetlehemissä (Matt. 2:1-6, Miika 5:1).
Tähden johdattelemana he lopulta saapuivat perille.

Tietäjät lankesivat maahan Jeesus-lapsen eteen ja kumarsivat häntä. He antoivat hänelle lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa (Matt. 2:11).
Näin täyttyivät Vanhan Testamentin ennustukset ja juutalaisten odotus (Ps. 68:30, Ps. 72:10, Ps. 76:12).
--
”Kun viisaat itämaasta
luo seimen saapuivat,
he tiedon kuninkaasta
ja tähden tunsivat.
Nyt meitä sanan tähti
johdattaa luoksesi.
Se taivaastasi lähti
valoksi, oppaaksi”.

(Virsi 45:2)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu