Housut, jakkit, paidat - onko ongelmia esim. hihojen pituudessa?
Miten pitkä olet, miten ratkaiset ongelman?
Miten pitkä olet, miten ratkaiset ongelman?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valmisvaatteiden hihat ja lahkeet ovat liian lyhyet eikä paidoissa riitä helman pituus. Vaatteiden mitoitus on muutenkin väärä etenkin kaltaiselleni pitkäraajaiselle pitkälle, ja esimerkiksi liian alas jäävä housunvyötärö ja liian ylös jäävät muotolaskokset ovat käytössä inhottavia eivätkä järin kauniitakaan ilmiöitä.
Jollen olisi oppinut mainioksi ompelijaksi, joutuisin teettämään lähes kaikki vaatteeni. Nyt ostan valmiina alusvaatteet ja sukat ja parin viime vuoden ajan myös neuleet, koska ylipitkät - minulle juuri oikeaan kohtaan ulottuvat - hihat ovat olleet ilahduttavasti muodissa. Peruspoolot sun muut sitten miesten osastolta.
varteni verhoilun.
Pitkien hihojen probleema on minullakin hyvin tiedossa, kun mittaa on reilut 180cm. Kahden muksun äitinä omat ompelutuokiot ovat vain olleet kovin kortilla. Kaupoissa kiertely on taas yhtälailla epäonnistumisia täynnä. Nyt viimeisen vuoden olen hakenut netistä sopivia vaatteita. Kun sitten muutaman kokeilukerran jälkeen olen löytynyt omat tuotteet (ja kokotaulukot), niin on helppo hakea tutuista merkeistä uusia. Briteistä olen löytänyt nettikaupan Long Tall Sallyn ja sielä muutamia ostoksia tehnyt. Nyt Suomessakin on oma pitkille naisille vaatteita myyvä webbiputiikki osoitteessa www.tallfits.com, kokeilin sitä ja vaatteet & kengät ovat olleet oikein hyviä.