Toivolle toinen nimi?

Toivolle toista nimeä? Voi olla yhteensä 2 tai 3 nimeä, mieluummin ehkä vain kaksi.
275246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Toivo pojalle ja kolmanneksi isän isän nimi?

Äänestä
  • Eivät rimmaa isän eikä isänisän nimet ollenkaan. Ei mitenkään päin. Enkä tykkää niistä oikein muutenkaan. Ehkä jommankumman toinen nimi kelpais mutta kaipaisin täältä tuoreita ideoita.

    Äänestä

  • Toivon vaan kirjoitti:

    Eivät rimmaa isän eikä isänisän nimet ollenkaan. Ei mitenkään päin. Enkä tykkää niistä oikein muutenkaan. Ehkä jommankumman toinen nimi kelpais mutta kaipaisin täältä tuoreita ideoita.

    Eihän se rimmaus ole tärkeintä vaan perinteet. Rimmauksetkin ovat yksilöllisiä, kenenkä korvaan rimmaa mikin. Ehkä kannattaisi vähän antaa osviittaa, minkälaisista nimistä pitää.

    Äänestä

  • en toivoisi kirjoitti:

    Eihän se rimmaus ole tärkeintä vaan perinteet. Rimmauksetkin ovat yksilöllisiä, kenenkä korvaan rimmaa mikin. Ehkä kannattaisi vähän antaa osviittaa, minkälaisista nimistä pitää.

    Haluaisin nimenomaan kuulla mikä muiden mielestä kuulostaisi hyvältä Toivon kanssa. Itse pidän yhdistelmistä, joissa kaksitavuisen etunimen seurana on kolmi- tai nelitavuinen toinen nimi, esim. Toivo Juhani. Tuo Juhani on vaan hieman liian tavallinen ja perinteinen mielestäni vanhanaikaisen Toivon kanssa ja haluaisinkin erilaisia, jopa villejä ehdotuksia. Ja kuten jo sanoin, myös 3 nimeä voi olla ok. Sukunimen kanssa sopisi mahdollisesti joku eksoottisempikin nimi, eli miltä kuulostaa esim. Toivo Benjamin, Toivo Nikodemus...Muita ehdotuksia? En kuitenkaan pidä kovin hankalasti kirjoitettavista nimistä, esim. Christian. Toisaalta joku ihan Juhaniin verrattavakin saattaa yllättäin kuulostaa kivalta...Toivo Akseli? Toivo Taavetti? Heittäkää ehdotuksia please...kun oon niin jumissa.

    Toivo Aulis Untamo
    Toivo Kauko Kauno
    Toivo Into Aatos
    Toivo Aimo Otto
    Toivo Isto Akseli
    Toivo Jalo Aatto
    Toivo Aatos Jalo
    Toivo Uljas Valo
    Toivo Ale Jousia
    Toivo Into Urho
    Toivo Reima Mies
    Toivo Auvo Onni
    Toivo Kauno Jonne
    Toivo Yrjö Pyry
    Toivo Usko Valio
    Toivo Voitto Uljas
    Toivo Valtti Visa
    Toivo Alvar Kustaa
    Toivo Mainio Alvi
    Toivo Ano Usko
    Toivo Onni Armas
    Toivo Reima Taisto
    Toivo Valio Veli
    Toivo Kosti Veikko
    Toivo Sulo Armas
    Toivo Into Sulho
    Toivo Mainio Arvo

    Äänestä

  • näin aluksi kirjoitti:

    Toivo Aulis Untamo
    Toivo Kauko Kauno
    Toivo Into Aatos
    Toivo Aimo Otto
    Toivo Isto Akseli
    Toivo Jalo Aatto
    Toivo Aatos Jalo
    Toivo Uljas Valo
    Toivo Ale Jousia
    Toivo Into Urho
    Toivo Reima Mies
    Toivo Auvo Onni
    Toivo Kauno Jonne
    Toivo Yrjö Pyry
    Toivo Usko Valio
    Toivo Voitto Uljas
    Toivo Valtti Visa
    Toivo Alvar Kustaa
    Toivo Mainio Alvi
    Toivo Ano Usko
    Toivo Onni Armas
    Toivo Reima Taisto
    Toivo Valio Veli
    Toivo Kosti Veikko
    Toivo Sulo Armas
    Toivo Into Sulho
    Toivo Mainio Arvo

    Toivo Valio Kunto
    Toivo Oiva Toimi
    Toivo Ale Arvo
    Toivo Mainio Tarmo

    Äänestä

  • vielä lisää kirjoitti:

    Toivo Valio Kunto
    Toivo Oiva Toimi
    Toivo Ale Arvo
    Toivo Mainio Tarmo

    Kiitos hurjan monista ehdotuksista. Joitakin ihan kivojakin joukkoon mahtuu, mutta yleisilmeeltään nuo ovat juuri niitä nimiä jotka eivät "rimmaa" mielestäni. Toivoin mieluusti kolmi- tai nelitavuista toista nimeä koska en pidä siitä töksähtävästä rytmistä jonka nuo yllä olevat nimiyhdistelmät suurin osa saavat aikaan. Tatta datta daa....tatta datta datta. Tatta tadada tatta. En osaa paremmin selittää. Mieluummin nimi joka menee Tatta datatatta/Tatta datata.

    Äänestä

  • Toivon vaan kirjoitti:

    Eivät rimmaa isän eikä isänisän nimet ollenkaan. Ei mitenkään päin. Enkä tykkää niistä oikein muutenkaan. Ehkä jommankumman toinen nimi kelpais mutta kaipaisin täältä tuoreita ideoita.

    Katso nimet. jotka muodostavat etunimistä jonkun mahdollisen lyhenteen ..
    ja joka rimmaa sukunimeesi---

    Äänestä

  • Toivon vaan kirjoitti:

    Haluaisin nimenomaan kuulla mikä muiden mielestä kuulostaisi hyvältä Toivon kanssa. Itse pidän yhdistelmistä, joissa kaksitavuisen etunimen seurana on kolmi- tai nelitavuinen toinen nimi, esim. Toivo Juhani. Tuo Juhani on vaan hieman liian tavallinen ja perinteinen mielestäni vanhanaikaisen Toivon kanssa ja haluaisinkin erilaisia, jopa villejä ehdotuksia. Ja kuten jo sanoin, myös 3 nimeä voi olla ok. Sukunimen kanssa sopisi mahdollisesti joku eksoottisempikin nimi, eli miltä kuulostaa esim. Toivo Benjamin, Toivo Nikodemus...Muita ehdotuksia? En kuitenkaan pidä kovin hankalasti kirjoitettavista nimistä, esim. Christian. Toisaalta joku ihan Juhaniin verrattavakin saattaa yllättäin kuulostaa kivalta...Toivo Akseli? Toivo Taavetti? Heittäkää ehdotuksia please...kun oon niin jumissa.

    Toivo Johannes

    Äänestä

Toivo Anselmi
Toivo Benjamin
Toivo Elias
Toivo Henrikki
Toivo Ilmari
Toivo Johannes
Toivo Kaleva
Toivo Sylvester
Toivo Vilhelmi

Äänestä
  • Toivo Olavi
    Toivo Akseli
    Toivo Jalmari
    Toivo Einari
    Toivo Iivari
    Toivo Petteri
    ja kolme nimeä:
    Toivo Matti Kalevi
    Toivo Juho Ilmari
    Toivo Kauko Ilmari
    Toivo Otto Ylermi
    Toivo Antti Petteri
    ja siihen tyyliin. LÖytyyhän niitä Sehän on sitten kiinni siitä mitkä nimet ovat mieleen ja mitkä eivät

    Kerää erilaisia ja eri pituisia mieluisia nimiä listaan ja ala sommitella. Löydät varmaan yhdistelmän, joka miellyttä ja rimmaa ja sopii sukunimeen. Voit jopa keksiä kokonaisuuden, jossa kakilla nimill on jokin merkitys. Selaa vaikka sukuhistoriaasi jospa sieltä löytyisi jotain.

    Äänestä

Toivo Antti Elmeri/Eemeli
Toivo Juho Ilari
Toivo Asko Julius
Toivo Arttu Hiskias
Toivo Lassi Verner(i)
Toivo Ville Severi
Toivo Aarni Elias
Toivo Miikka Matias
Toivo Jussi Oliver

Äänestä

Toivo Ilmari.
Toivo Akseli.
Toivo Joonatan.
Toivo Juhana.

Äänestä

toivo timo tapio tai miksi kolmea nimeä; toivo tapio?

Äänestä
  • Toivo Artturi
    Toivo Mikael
    Toivo Petteri
    Toivo Aleksanteri
    Toivo Verneri
    Toivo Pietari

    Äänestä

  • sopisi kirjoitti:

    Toivo Artturi
    Toivo Mikael
    Toivo Petteri
    Toivo Aleksanteri
    Toivo Verneri
    Toivo Pietari

    Ensio -han on hyvä nimi ja rimmaa melkein minkä kanssa..

    Äänestä

Onnittelut ! ...Lapsesi saa hyvän nimen :) TOIVO on mukava ja mutkaton nimi ja sillä on kaunis tarkoituskin! 3 vuotias lapsenlapseni on myöskin Toivo, ja toinen nimi on Anttoni...... Siispä ehdotankin TOIVO ANTTONI.

Äänestä

Mites olisi AIVO TONTTONI ?

Äänestä

Toivo Kalevi olisi kiva nimi :)

Äänestä

Toivo Kaspian
Toivo Vili Elias
Toivo Elias
Toivo Mikael
Toivo Alexander/Aleksander

Äänestä

Kauheesti oot ehotuksia jo saanu.. mutta mielestäni tuo sinun itse ehdottamasi

TOIVO TAAVETTI
Kuulostaa oikein hyvältä ja se tuli itsellenikin ekana mieleen! :)

Tässä pari (ehkä jo mainittua)

Toivo Olavi
Toivo Viljami
Toivo Iivari
Toivo ilmari
Toivo Uolevi
Toivo (Paavo) Uolevi
Toivo (Onni) Mainio :)
Toivo Oskari
Toivo (Oiva) Valtteri
Toivo Verneri
Toivo Taneli
Toivo Tapani

Äänestä

Toivo Verner.
Toivo Kalervo.
Toivo Fredrik.

Äänestä

Laitanpa minäkin lusikkani soppaan. Itse tykkään nimistä, joilla on jokin erityinen merkitys vanhemmille, esim. juuri suvussa kulkeneet. Suosittelen siis miettimään niitä vielä! Tykkään myös, jos kolmesta nimestä kaksi alkaa samalla kirjaimella. Tässä ehdotuksia omista suosikkinimistäni:

Toivo Valo Verneri
Toivo Vilho Valtteri
Toivo Aapo Anselmi
Toivo Alvar
Toivo Tuomas
Toivo Joonatan
Toivo Samuel
Toivo Daniel

Äänestä

Toivon kanssa halutaan erilaisia, jopa villejä ehdotuksia.

Tässä jotakin:

Toivo Aaretti
Toivo Aaroni
Toivo Aabrami
Toivo Aaprahami
Toivo Akusti
Toivo Aukusti
Toivo Alpertti
Toivo Aukustus
Toivo Eetvartti
Toivo Erasmus
Toivo Freetrikki
Toivo Hentrikki
Toivo Iisakki
Toivo Jaakoppi
Toivo Jeremiah
Toivo Jouhki Väinämö
Toivo Johannes
Toivo Jooseppi
Toivo Kaaleppi
Toivo Kaspari
Toivo Klemetti
Toivo Knuutti Nikodemus (Olavi)
Toivo Kornelius
Toivo Lennartti
Toivo Nathanael
Toivo Nikolai
Toivo Penhartti
Toivo Rikhartti
Toivo Ruupertti
Toivo Santero
Toivo Sepeteus
Toivo Silvester
Toivo Timotei
Toivo Valentinus
Toivo Wilmeri
Toivo Villehart
Toivo Vihtori

Äänestä

Tämä ketju on aloitettu heinäkuussa 2009. Toivo on toivottavasti saanut nimensä.

Äänestä

Toivo Noel

Äänestä

Junan yli puhelut syyttäjä, Kiira Korpi korven osto poliisin laitos putka Nivala

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toivon vaan kirjoitti:

Toivolle toista nimeä? Voi olla yhteensä 2 tai 3 nimeä, mieluummin ehkä vain kaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu