Ambulatorinen verenpaineen rekisteröinti?

Eli sellainen olisi tulossa ja kysyisin sellaista yleistä tietoa kuin että mittarihan mittaa 15-30 välein, niin millainen mittaustilanne on, kuuluuko mittarista samanlainen meteli kuin normaalilla digitaalisella mittarilla mitattaessa ja paisuttaako kädessä oleva mansetti olkavarren näyttämään pallon kokoiselta?
2651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuitenkin mittausten sarja kestää sen 24 tuntia ja sitä suositellaan esimerkiksi työtätekevälle normaalin työpäivän ajaksi, kummallista jos neljä kertaa tunnissa kuuluu kova mansetin täyttyminen ja mittauksesta aiheutuva meteli.

Äänestä
  • Siis minulla mittaukset tapahtuivat päiväaikaan puolen tunin välein ja yöllä tunnin välien. En tiedä voiko tuohon tiheyteen potilas itse vaikuttaa, mulla noin tuli ihan oletusarvona.

    Ei se mansetti nyt sentään palloksi paksune, mutta ei kannata oikein tiukkahihaista puseroa siksi päiväksi päälleen laittaa.

    Hurinaakin toki kuuluu mansetin täyttyessä, mutta eipä tuo mikään meteli ollut kuitenkaan, toki henkilökohtainen tuntemus varmaan. Ja tosiaan toimistotyötä teen enkä pitänyt itse ääniä minään metelinä, ei kukaan (siis ne, jotka sattuivat huomaamaan) työkavereistanikaan. Asiakaspalvelussa en kuitenkaan ollut.

    Minulla hankalin aika oli ehdottomasti yö, koska kuitenkin jokaiseen mittauskertaan heräsi, joten yöuni ei ollut mitenkään hyvää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pertttti kirjoitti:

Eli sellainen olisi tulossa ja kysyisin sellaista yleistä tietoa kuin että mittarihan mittaa 15-30 välein, niin millainen mittaustilanne on, kuuluuko mittarista samanlainen meteli kuin normaalilla digitaalisella mittarilla mitattaessa ja paisuttaako kädessä oleva mansetti olkavarren näyttämään pallon kokoiselta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu