Tosi hieno video. Tiedän, että kotka voi käydä poron kimppuun, mutta liemessä näkyi susikin olevan kotkan kanssa, jos sai siinä kotkakin kipeätä. Tosin tuolla olosuhteet on jotenkin erilaiset kun ihmiset ja kuvaajatkin pääsevät noin lähelle tilannetta. Osa oli kuvattu ilmasta mutta oli siinä maastakin otettuja juttuja. Tuonne lähden heti tilaisuuden tullen kuvaamaan, on sen verran huima juttu. Aletaan vaan ottamaan selvää kuvaus reissunmahdollisuudesta Mongoliaan. Kun joskus Suomen TV:kin näytettäisiin vastaavia niin saataisi todellista kunnon keskustelua villieläimistä ja niiden elämästä.
0Äänestä
Kotkarengastaja
Jos paneutuisitte hieman enemmän aiheeseen ennen kuin lähdette kuvaamaan Mongoliaan tai muuallekaan noita susia saalistavia maakotkia. Näitä videoita on maailmalla paljon ja tilanne ei ole saalistustilanne, vaan ihmisen järjestämä metsästystilanne jossa kotkaa käytetään metsästyksessä. Nämä kotkat ovat kesytettyjä metsästyskotkia ja niiden avulla jahdataan lähes kaikkea liikkuvaa mitä ihminen haluaa. Tilanteet joissa on yleisöä katsomassa, vapautetaan esim. aikaisemmin elävänä pyydetty susi ja hetken kuluttua kotka päästetään sen perään. Luonnollisessa tilanteessa kotka ei saalista susia vaan tyytyy hieman pienempään saaliiseen, petoeläimistä kettu kuuluu vielä kotkan saalisvalikoimaan, mutta ei sekään kuin poikkeuksellisesti.
0Äänestä
sinne tietäjälle
Kotkarengastaja kirjoitti:

Sen takia sinne mennäänb kuvaamaan, koska pystyvät järjestämään hyvän kuvaustilanteen. Sellaisen missä kotkot iskevät susiin, niinkuin filmissä näkyy. Mongolia on sen verta iso pläntti ettei siellä muuten tilannetta koskaan saisikaan. Jokainenhan jo filmistä tajuaa ettei kotkot itsekseen susia saalista, ei vinttikoiratkaan, vaikka niitä Venäjällä siihen hommaan käytetään.
0Äänestä
Kairafotari
Kotkarengastaja kirjoitti:
Jos paneutuisitte hieman enemmän aiheeseen ennen kuin lähdette kuvaamaan Mongoliaan tai muuallekaan noita susia saalistavia maakotkia. Näitä videoita on maailmalla paljon ja tilanne ei ole saalistustilanne, vaan ihmisen järjestämä metsästystilanne jossa kotkaa käytetään metsästyksessä. Nämä kotkat ovat kesytettyjä metsästyskotkia ja niiden avulla jahdataan lähes kaikkea liikkuvaa mitä ihminen haluaa. Tilanteet joissa on yleisöä katsomassa, vapautetaan esim. aikaisemmin elävänä pyydetty susi ja hetken kuluttua kotka päästetään sen perään. Luonnollisessa tilanteessa kotka ei saalista susia vaan tyytyy hieman pienempään saaliiseen, petoeläimistä kettu kuuluu vielä kotkan saalisvalikoimaan, mutta ei sekään kuin poikkeuksellisesti.
Aivan, siitähän tässä on kysymys, aiheeseen paneutumisesta, paikanpäällä siihen on parhaat mahdollisuudet, eivät asiat muutu matkalla. Kyllähän tuo tilanne selvitettiin videossa, kysymys oli vanhasta perinteisestä juhlasta jossa tuodaan esille kotkalla metsästystä. Niin, tai näin, videosta tulee melko selvästi esille kotkan luonne ja voima.
0Äänestä
superkoira123
Mutta eihän sudet ole noin pieniä verrattuna ihmisiin ja kotkiin tossa videossa?
0Äänestä
ole.
Sudesta puhuttaessa tarkoitetaan aina tätä suomalaista lajia, Canis lupus lupus. Euraasialainen susi. Videossa on selvästi jotain aivan muuta lajia.

H01lt
Sudet näyttävät pienemmiltä koska eivät ole täysikasvuisia. Maakotkalle täysikasvuinen susi oni liian riskialtis saalistettava.
0Äänestä
Maailman matkaaja
Kiersin Aasiaa kolme kuukautta backbagaamalla ja tuli nähtyä yhtä ja toista. Videossa nähty on yleisölle järjestetty tilanne ja sudet ovat poikasesta kasvattettuja. Mongolit kasvattavat susia myös kotieläimiksi.
Videolla näkyvän kaltaisia tilanteita järjestetään eri eläinten kanssa, joissa toisena osapuolena on aina kotka. Suurin eläin, jota kotkien kohteena käytetään on kamelit. Joskus kotkia kuolee näytöksissä ja koulutuksissa.
Kiina on kuitenkin oma lukunsa. Siellä järjestetään tappeluita kaikkien vähänkään tasaväkisten eläinten välille hyönteisistä suurimpiin petoeläimiin kuten karhuihin, leijoniin ja tiikereihin. Kiinassa tappeluihin kuuluu vedonlyönti.
Yksityiskohtana kiinalaiset kertoivat, että yksikään koira ei ole koskaan voittanut sutta.
0Äänestä
sutta
> Yksityiskohtana kiinalaiset kertoivat, että yksikään koira ei ole koskaan voittanut sutta.
eikös jossain ole kerrottu että Espanjan vuoriston sudet pelkäisivät jotain paimenkoiraa. Samoin joku laika tms. suurempi koira Venäjällä voittaisi suden.
Mutta riippuu sudesta. Suurinta sutta tuskin mikään koira voittaa.
0Äänestä
Väärin on
Otsikko pitäisi olla:
Kesykotkilla tapatetaan sudenPOIKASIA.
Toiminta on varmasti vanhaa ja epäilemättä kotkia on jalostettu tappamaan pentueita kotieläinten suojelemiseksi. Nykymenolla tuo on vastenmielistä turismimässäilyä jossa eläimet laitetaan toisiaan vastaan ihmisen verenhimon takia. Yhtä hyvin voidaan käyttää suden näköisiä koiranpentuja. Ei turisti erota laikaa ja sutta toisistaan parin sadan metrin päästä, jos ollenkaan.
Sopivasti leikattiin kohtaus poikki, kun susi sai otteen kotkasta ja alkoi ravistaa, ja joskus alkoi häntäkin heilua.
Toinen juttu on sitten se että tapettiinko kiinni jääneet sudet vai annettiinko säilyä hengissä seuraavaa näytöstä varten. Siitä voi sitten susikin oppia että näytöstähän tämä vain on: kun kynnet hetken kirpaisee niin pysy vaan paikoillaan, kohta ihmiskaveri tulee ja vapauttaa ja antaa ruokaa.
0Äänestä
VAKSI
Raukkamaista touhua, susi on laumaeläin, eikä maakotkalla olisi minkään valtakunnan jakoa, jos oisi luonnossa tapahtunut tilanne, kotka joutuisi välittömästi susilauman tappamaksi. Kuusamossahan haaskalle sudet tappo maakotkan jokusen vuosi sitten.
0Äänestä
olet aika tomppeli
Mitäs raukkamaista tasapäisessä kohtaamisessa on ? Eikö se susilauman kotkan kimppuun käyminen olisi raukkamaista jos mikä.
0Äänestä
VAKSI
Just, sinusta siinä ei ole mitään raukkamaista, että ensin hevosilla ajetaan susi näännyksiin, ja sitten päästetään kotka kimppuun. Jos tuo ei ole raukkamaista, niin mikä sitten?
0Äänestä
AitoOikeaSuomalainen
Sudet pitäis kaikki ampua. Laumaeläin... hah... petoeläin, mitkä pois kuten viherkommunistit.
0Äänestä
5778997902
Kuten edellä jo todettiin ei kotkasta ole vastusta aikuiselle sudelle. Vajaat kymmenen vuotta sitten iski kotka ajokoiran kimppuun Ylä-Savossa (olikohan Rautavaaralla) ja lopputulemana se, että kotka pääsi hengestään ja ajokoira ei. Huonossa kunnossa oli lehtiuutisen mukaan koirakin ollut, joten tiukka oli ollut vääntö.
0Äänestä
gjfhjhv
Ei villieläin käy itseään kymmenen kertaa painavamman kimppuun. Ihmisen kouluttamat päästään vammaiset joskus.
0Äänestä
hyperviipiö
Näin ihanana sudennussijana olen minäkin sitä mieltä että susi voittaa Vammaksen ojakaivurin ja dinosauruksenkin. Lähdenkin tästä särkemään refugeerien kanssa ikkunoita ja puremaan chattia. Huumerahoilla matkataan Ähtäriin vapauttamaan sudet. Ai niin ja poliisi on natsi!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tosi hieno video. Tiedän, että kotka voi käydä poron kimppuun, mutta liemessä näkyi susikin olevan kotkan kanssa, jos sai siinä kotkakin kipeätä.
Tosin tuolla olosuhteet on jotenkin erilaiset kun ihmiset ja kuvaajatkin pääsevät noin lähelle tilannetta. Osa oli kuvattu ilmasta mutta oli siinä maastakin otettuja juttuja.
Tuonne lähden heti tilaisuuden tullen kuvaamaan, on sen verran huima juttu. Aletaan vaan ottamaan selvää kuvaus reissunmahdollisuudesta Mongoliaan.
Kun joskus Suomen TV:kin näytettäisiin vastaavia niin saataisi todellista kunnon keskustelua villieläimistä ja niiden elämästä.
Jos paneutuisitte hieman enemmän aiheeseen ennen kuin lähdette kuvaamaan Mongoliaan tai muuallekaan noita susia saalistavia maakotkia.
Näitä videoita on maailmalla paljon ja tilanne ei ole saalistustilanne, vaan ihmisen järjestämä metsästystilanne jossa kotkaa käytetään metsästyksessä. Nämä kotkat ovat kesytettyjä metsästyskotkia ja niiden avulla jahdataan lähes kaikkea liikkuvaa mitä ihminen haluaa. Tilanteet joissa on yleisöä katsomassa, vapautetaan esim. aikaisemmin elävänä pyydetty susi ja hetken kuluttua kotka päästetään sen perään.
Luonnollisessa tilanteessa kotka ei saalista susia vaan tyytyy hieman pienempään saaliiseen, petoeläimistä kettu kuuluu vielä kotkan saalisvalikoimaan, mutta ei sekään kuin poikkeuksellisesti.
Sen takia sinne mennäänb kuvaamaan, koska pystyvät järjestämään hyvän kuvaustilanteen. Sellaisen missä kotkot iskevät susiin, niinkuin filmissä näkyy.
Mongolia on sen verta iso pläntti ettei siellä muuten tilannetta koskaan saisikaan.
Jokainenhan jo filmistä tajuaa ettei kotkot itsekseen susia saalista, ei vinttikoiratkaan, vaikka niitä Venäjällä siihen hommaan käytetään.
Aivan, siitähän tässä on kysymys, aiheeseen paneutumisesta, paikanpäällä siihen on parhaat mahdollisuudet, eivät asiat muutu matkalla.
Kyllähän tuo tilanne selvitettiin videossa, kysymys oli vanhasta perinteisestä juhlasta jossa tuodaan esille kotkalla metsästystä.
Niin, tai näin, videosta tulee melko selvästi esille kotkan luonne ja voima.
Mutta eihän sudet ole noin pieniä verrattuna ihmisiin ja kotkiin tossa videossa?
Sudesta puhuttaessa tarkoitetaan aina tätä suomalaista lajia, Canis lupus lupus. Euraasialainen susi. Videossa on selvästi jotain aivan muuta lajia.
Mutta eihän sudet ole noin pieniä verrattuna ihmisiin ja kotkiin tossa videossa?
Sudet näyttävät pienemmiltä koska eivät ole täysikasvuisia. Maakotkalle täysikasvuinen susi oni liian riskialtis saalistettava.
Kiersin Aasiaa kolme kuukautta backbagaamalla ja tuli nähtyä yhtä ja toista. Videossa nähty on yleisölle järjestetty tilanne ja sudet ovat poikasesta kasvattettuja. Mongolit kasvattavat susia myös kotieläimiksi.
Videolla näkyvän kaltaisia tilanteita järjestetään eri eläinten kanssa, joissa toisena osapuolena on aina kotka. Suurin eläin, jota kotkien kohteena käytetään on kamelit. Joskus kotkia kuolee näytöksissä ja koulutuksissa.
Kiina on kuitenkin oma lukunsa. Siellä järjestetään tappeluita kaikkien vähänkään tasaväkisten eläinten välille hyönteisistä suurimpiin petoeläimiin kuten karhuihin, leijoniin ja tiikereihin. Kiinassa tappeluihin kuuluu vedonlyönti.
Yksityiskohtana kiinalaiset kertoivat, että yksikään koira ei ole koskaan voittanut sutta.
> Yksityiskohtana kiinalaiset kertoivat, että yksikään koira ei ole koskaan voittanut sutta.
eikös jossain ole kerrottu että Espanjan vuoriston sudet pelkäisivät jotain paimenkoiraa.
Samoin joku laika tms. suurempi koira Venäjällä voittaisi suden.
Mutta riippuu sudesta. Suurinta sutta tuskin mikään koira voittaa.
Otsikko pitäisi olla:
Kesykotkilla tapatetaan sudenPOIKASIA.
Toiminta on varmasti vanhaa ja epäilemättä kotkia on jalostettu tappamaan pentueita kotieläinten suojelemiseksi.
Nykymenolla tuo on vastenmielistä turismimässäilyä jossa eläimet laitetaan toisiaan vastaan ihmisen verenhimon takia. Yhtä hyvin voidaan käyttää suden näköisiä koiranpentuja. Ei turisti erota laikaa ja sutta toisistaan parin sadan metrin päästä, jos ollenkaan.
http://englishrussia.com/2013/09/25/golden-eagle-attacks-deer/#more-130395
Sopivasti leikattiin kohtaus poikki, kun susi sai otteen kotkasta ja alkoi ravistaa, ja joskus alkoi häntäkin heilua.
Toinen juttu on sitten se että tapettiinko kiinni jääneet sudet vai annettiinko säilyä hengissä seuraavaa näytöstä varten. Siitä voi sitten susikin oppia että näytöstähän tämä vain on: kun kynnet hetken kirpaisee niin pysy vaan paikoillaan, kohta ihmiskaveri tulee ja vapauttaa ja antaa ruokaa.
Raukkamaista touhua, susi on laumaeläin, eikä maakotkalla olisi minkään valtakunnan jakoa, jos oisi luonnossa tapahtunut tilanne, kotka joutuisi välittömästi susilauman tappamaksi. Kuusamossahan haaskalle sudet tappo maakotkan jokusen vuosi sitten.
Mitäs raukkamaista tasapäisessä kohtaamisessa on ? Eikö se susilauman kotkan kimppuun käyminen olisi raukkamaista jos mikä.
Just, sinusta siinä ei ole mitään raukkamaista, että ensin hevosilla ajetaan susi näännyksiin, ja sitten päästetään kotka kimppuun. Jos tuo ei ole raukkamaista, niin mikä sitten?
Sudet pitäis kaikki ampua.
Laumaeläin... hah... petoeläin, mitkä pois kuten viherkommunistit.
Kuten edellä jo todettiin ei kotkasta ole vastusta aikuiselle sudelle. Vajaat kymmenen vuotta sitten iski kotka ajokoiran kimppuun Ylä-Savossa (olikohan Rautavaaralla) ja lopputulemana se, että kotka pääsi hengestään ja ajokoira ei. Huonossa kunnossa oli lehtiuutisen mukaan koirakin ollut, joten tiukka oli ollut vääntö.
Ei villieläin käy itseään kymmenen kertaa painavamman kimppuun. Ihmisen kouluttamat päästään vammaiset joskus.
Näin ihanana sudennussijana olen minäkin sitä mieltä että susi voittaa Vammaksen ojakaivurin ja dinosauruksenkin. Lähdenkin tästä särkemään refugeerien kanssa ikkunoita ja puremaan chattia.
Huumerahoilla matkataan Ähtäriin vapauttamaan sudet. Ai niin ja poliisi on natsi!