Niilon, Eelin ja Liinan sisarukset

Heippa! Meille syntyy taas tuplat, oli oikeastaan melkein aavistuksissa että näin käy kun suvusta muutaman polven takaa löytyy useampikin pesue jossa kahdet tai jopa kolmet tuplat ;) Lasten LA on ihan lokakuun alussa, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää niin nämäkin voi tulla ennen aikojaan... Eli nimet olisi hyvä olla että voi sitten ilman viimehetken paniikkia kirjoitella sairaalan papereihin...

Vanhemmat lapset on siis Niilo ja Eeli 6v sekä pikku-Liina 2v. Tuohon jatkoksi tuntuu olevan ihan mahdotonta keksiä mitään "rimmaavia" nimiä, ja varsinkin kun sukupuolista ei ole täyttä varmuutta. Eli muitakin kuin äänneasultaan aivan Niilon, Eelin ja Liinan kaltaisia saa ehdotella.

Pojannimiä ei ole oikeastaan lainkaan, tytönnimistäkin vain Sohvi ja Aino on nousseet esille. Aino vaan on niin harmittavan yleinen tänä päivänä... Mitäpä mielipiteitä teillä? Ehdotuksia sekä tytöille että pojille saa heitellä, kiitos :)

T: Marjo ja Aarni
271180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ensin pitkällä vokaalilla:

Noomi
Iida
Aava
Oona
Juuli
Tuuli
Miina
Meeri

Aatu
Aapo
Joonas/Joona
Miika
Leevi

Muita:

Elli
Vilja
Maisa
Tilda
Alina
Alma
Selma

Vilho
Eemeli
Aleksi
Akseli
Oiva
Lauri
Ilmari
Hannes
Pauli
Sauli
Taneli

Myös Aino ja Sohvi ovat molemmat kauniita nimiä. En antaisi yleisyyden häiritä, jos nimestä kovasti pidätte.

Äänestä

Leevi
Veeti
Jaako
Kaapo
Juuso
Miika
Reeti
Paavo

Meeri
Veera
Reeta
Seela
Roosa
Neela
Piitu
Tiitu
Riina
Miisa
Lyyti

Äänestä

Joose ja Kaapo, tytöille Sohvi ja Silmu, sekaparille Aaro ja Aino

Äänestä

Tytölle: Aamu, Anna, Hanna, Jaana, Leea, Taava. Aino-nimeä en antaisi, kun tulossa ei ole ainoa lapsi eikä ainoa tytär.

Pojalle: Joose, Kalle, Paavo, Pauli, Seemi, Sauli.

Äänestä

Pojalle: Aari, Aarre, Eemil, Eero, Eino, Hanno, Hemmo, Huugo, Iiro, Ilkka, Ilo, Jaakko, Jaani, Joose, Juuso, Kaarle, Leo, Liimo, Luukas, Lyly, Manu, Miika, Miitri, Niko, Nooa, Nuutti, Olli, Oula, Paavo, Roope, Sauli, Sepe, Simo, Sulo, Timo, Toni, Tuulo, Uula, Uuno, Viljo,

Tytölle: Airi, Anni, Eeva, Eevi, Elli, Hanna, Helli, Ilmi, Ilona, Immi, Inna, Jeli, Jouki, Juuli, Kaari, Kiia, Kiira, Laina, Leena, Liisa, Linda, Lyyli, Lyyti, Maari, Meeri, Miili, Milla, Mimmi, Minja, Neela, Niina, Noora, Oili, Olga, Paula, Piia, Pirja, Raila, Riia, Riina, Rilla, Saara, Salme, Seela, Siiri, Sirja, Taava, Tonja, Tuula, Ulla, Vilja.

Äänestä

kauniit nimet teidän lapsilla! tytölle tuli heti mieleen Milja.

Liina, Eeli, Niilo ja

muita:
Sini
Anni
Enni
Helmi
Helli
Senni
Hilla
Salli
Juulia


pojalle:
Alvar
Otto
Timo
Matti

Äänestä

Miina.
Liisi.
Leeni.
Tiina.
Meeri.
Riika.
Maaria.

Jaakko.
Leevi.
Eemil.
Miiko.
Jaani.

Äänestä

Silja ja Milka
Helmi ja Vilma
Seela ja Juuli
Tuuli ja Pilvi
Milja ja Saila
Hilla ja Salli
Soile ja Auli

Alpo ja Ilmo
Aale ja Sauli

Aati ja Iita
Aale ja Juuli
Ville ja Salla
Sauli ja Soile
Viljo ja Milja

Äänestä

tytölle Eevi, Enni tai Lilli, pojalle Jooa tai Elmo.
Täällä mietitään just meidän pojalle nimeä, Eeli on kyllä kans ihana :)

Äänestä

Kiitos tähänastisista ehdotuksia, joukossa oli monia ihania nimiä :) Tässä vähän listaa mitkä miellytti:

TYTÖT:

Vilja
Alina
Selma
Lyyti
Veera
Seela
Siiri
Milja
Hilla
Salli


POJAT:

Aapo
Vilho
Akseli
Pauli
Huugo
Nuutti
Oula
Aale

Eli on tässä jo jokunen kiva. Hätäisinä ollaan jo vähän koitettu sovittaa "pareja" näistä, vaikka sukupuolista ei mitään varmuutta ole. Isä veikkaa taas kahta poikaa, mutta minusta tuntuu että nämä on tyttöjä tai ainakin toinen on ;) Saa nähdä. Lisää ehdotuksia kehiin, nyt myös pareja näistä/näille.

Äänestä
  • Tässä muutamia pareja. Minusta kaksostenkin kohdalla on kuitenkin tärkeintä löytää kivat yksittäiset nimet eikä rimmaavaa paria.

    Vilja ja Veera
    Siiri ja Selma
    Alina ja Elisa
    Hilla ja Vilja (nämä olis ihanat, kun molemmilla merkitys!)

    Oula ja Aale
    Aapo ja Akseli
    Vilho ja Alvar

    Selma ja Vilho (mun lempparit!)
    Aapo ja Alina
    Pauli ja Seela
    Huugo ja Hertta

    Tällaisia tuli mieleen tällä kertaa!

    Äänestä

  • tytöt:
    Vilja Milja
    Vilja Selma
    Alina Seela
    Veera Hilla

    pojat:
    Huugo Nuutti
    Oula Vilho
    Aapo Pauli

    tyttö poika:
    Vilja Vilho
    Vilja Nuutti
    Alina Oula
    Alina Aapo
    Huugo Pauli

    Onko näistä nimipareista mikään mieluinen?

    Äänestä

Aaron
Eero
Olli
Eetu
Taneli
Samuel


Meeri
Petra
Salla
Elmiira
Annu
Tuuli
Helmi/ina

Äänestä

ehdotan nimiä Elisa.Janna,Jenna,Jami,Sami

Äänestä

Hei, kiirettä on pitänyt muksujen kanssa ja ei ole ehtinyt nimiehdotuksia lueskelemaan liiaksi. Nyt tässä otettiin eilen illalla kynä ja paperia ja kirjoiteltiin mahdollisia nimipareja ylös, pojatkin vähän osallistui ja Liina piti kiinni kannastaan että vauvoista tehdään konstailemattomasti Vauva ja Vauva.

Noh, isä kirjoitti eka omia lemppareitaan, joita ei häävisti ollut:

SALLI
SOHVI
ALINA (tämä ihastutti aluksi molempia, mutta sitten huomattiin, että sehän on periaatteessa kahta kirjainta vaille sama nimi kuin Liina...! Haittaako?)

PEETU
AAPO
VEERTI (Isä tämän oli jostain löytänyt, itse en tätä muotoa ole ennen kuullut. Vertistä en tykkää, mutta tämä jotenkin vanhanaikaisempi ja kivempi...)

Omia suosikkejani:

SELMA
SALLI
SIIRI
AINO
SOHVI
LYYTI

HUUGO
AALE (!!!)
PEETU

Yhdistelmiä joita saatiin aikaan:

TYTÖT:

Selma ja Salli (Muuten ihanat, mutta vierastetaan vähän tuota samaa alkukirjainta)
Siiri ja Lyyti (Tässä sitten se ongelma, että Lyyti alkaa samalla kirjaimella kuin Liina)
Aino ja Sohvi (Ainon kanssa vieläkin mietitään sitä yleisyyttä)

POJAT:

Aale ja ????? (Aale olisi aivan ihana, mutta mikään ei sovi sen kanssa)
Huugo ja Peetu (Näistä tykätään, mutta onko liian peikkonimet/erikoiset?)
Veerti ja Peetu (Liian erikoiset?)

TYTTÖ ja POIKA:

Salli ja Aale
Selma ja Aale (Nämä molemmat ihania, melkein varmoja valintoja jo!)

Kommentteja?

T: Marjo ja Aarni

Äänestä
  • Teidän ehdottamistanne tykkään Siiri ja Veerti. Ja ehdotan:
    Kaarlo ja Veerti
    Siiri ja Meeri
    Siiri ja Veera

    Äänestä

  • Voisiko Aalen kaksoveli olla Iiro tai Ooke ?

    Äänestä

minulle tulee ensimmäiseksi mieleen pojalle nimet Niklas ja Elias jotka voisivat sopia jatkoksi ja
tytölle Linnea ja Lotta

Äänestä

Pieni väliraportti, eli vauvat on yhä turvallisesti masussa ja saavat siellä pysyäkin toistaiseksi. Ultrassa lipsauttivat, että toinen siellä ainakin on poika ihan selvästi, toinen varmaan sitten se tyttö! Toisaalta vähän harmitti kun saatiin se jo tietää, mutta helpottapahan ainakin nimenmietintää.

Mitäs mieltä olisitte meidän tämän hetken johtavasta parista, eli SALLI LOVIISA ja AALE TOPIAS?

Isompien kokonimet on Eeli August, Niilo Samuel ja Liina Matilda.

T: Marjo, Aarni ja lapset

Äänestä
  • Henkilökohtainen mielipiteeni on että en kyllä laittaisi noita Aale on liian samanlainen Eelin kanssa ja Salli ihan eri maata kuin muut. Mut te teette tietysti kuin tykkäätte. Paljon kauniita ehdotuksia on tuolla alussa jotka sopisi mielestäni paljo paremmin kuin noin.

    Äänestä

  • ihan oma maku kirjoitti:

    Henkilökohtainen mielipiteeni on että en kyllä laittaisi noita Aale on liian samanlainen Eelin kanssa ja Salli ihan eri maata kuin muut. Mut te teette tietysti kuin tykkäätte. Paljon kauniita ehdotuksia on tuolla alussa jotka sopisi mielestäni paljo paremmin kuin noin.

    aale ja eeli ovat kuin tiku ja taku.

    Äänestä

  • Ihanat nimet teidän lapsilla! Minulle tuli ehdotuksia lukiessani mieleen pari Seela ja Aale. esim. Seela Linnea ja Aale Viljami. Rimmaisivat minusta ehdotuksista parhaiten sekä yhteen että muiden sisarusten nimien kanssa. Salli ja Selma ehkä turhan erilaisia, etenkin jos veikka on esim. Aale, joka jatkaa muiden sarjaa. Mielestäni molemmilla tulisi olla sarjaa jatkava nimi (tuplavokaali ja l-kirjain) tai sitten ei kummallakaan. Lapset saavat varmasti joka tapauksessa hyvät nimet.

    Muita ehdotuksia:

    Salli ja Ville
    Selma ja Oula
    Neea ja Jooa
    Seela ja Leevi
    Isla ja Alvin

    Ilona ja Alisa

    Leevi ja Veeti
    Aale ja Leevi
    Alvin ja Oliver

    Äänestä

  • .tiina. kirjoitti:

    Ihanat nimet teidän lapsilla! Minulle tuli ehdotuksia lukiessani mieleen pari Seela ja Aale. esim. Seela Linnea ja Aale Viljami. Rimmaisivat minusta ehdotuksista parhaiten sekä yhteen että muiden sisarusten nimien kanssa. Salli ja Selma ehkä turhan erilaisia, etenkin jos veikka on esim. Aale, joka jatkaa muiden sarjaa. Mielestäni molemmilla tulisi olla sarjaa jatkava nimi (tuplavokaali ja l-kirjain) tai sitten ei kummallakaan. Lapset saavat varmasti joka tapauksessa hyvät nimet.

    Muita ehdotuksia:

    Salli ja Ville
    Selma ja Oula
    Neea ja Jooa
    Seela ja Leevi
    Isla ja Alvin

    Ilona ja Alisa

    Leevi ja Veeti
    Aale ja Leevi
    Alvin ja Oliver

    Mietiskellään vielä tuota Seelaa :) Vauvat ei ole vielä syntyneet. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti ja saadaan terveet lapset. Katsotaan vasta sitten että mitkä nimet lopullisesti valitaan.

    Äänestä

Eli heippa vaan kaikki ja kiitos nimiehdotuksista näin isänkin puolesta. Minulla on perheemme puolesta ilo ja kunnia ilmoittaa, että meille syntyi poika ja tytär 3. 10 aamuyöstä. Pojanjötikkä mahtoi painaa tasan kolme kiloa ja oli 49 cm pitkä, tytöntyllerön papereihin kirjattiin mitat 2670g ja 48 cm. Molemmat ovat kohtalaisen hyväkuntoisia ja reippaita ipanoita.

Nimiä on nyt mallattu naamaa vasten ja poika ainakin on niin Aalen näköinen, että se hänestä tehdään. Tytön nimen kanssa vielä arvotaan että onko se nyt Selma, Seela vai Salli. Toisiksi nimiksi tulee Topias ja Loviisa.

Tämä tässä tällä erää. Katsoin velvollisuudekseni pitää niminikkarit nimilistojen takaa ajantasalla.

T: Aarni-isä ja isommat ipanat

Äänestä
  • Paljon onnea pikkuisten johdosta!

    On aina kiva tietää, mihin nimiin kyselijät päätyvät.
    Ehdotan Aalen pariksi pehmeää Seelaa. Sopivat muidenkin lasten nimiin.

    Vaikka teillä on jo kokemusta kaksosista entuudestaan, on tilanne nyt toinen, kun on 3 muutakin lasta hoidetrtavana. Pyytäkää ihmisiltä apua ja ottakaa joskus omaakin aikaa :)

    Kaikkiea hyvää!

    Äänestä

  • Kovasti onnea perheen kasvamisen johdosta!

    Suunnittelemanne toiset nimet kuulostavat oikein kivoilta, S:llä alkavista tytön nimistä pidän itse eniten täällä aiemmin mainitusta Siiristä, noista kolmesta Seela taas on ehkä eniten makuuni. Täytyy tosin sen verran tunnustaa etten Aalelle lämpene hirvittävästi, omaan jonkin fiksaation siitä ns. manne-nimenä, ja se muistuttaa melko lailla Eeliä... mutta tietysti jos itse pidätte nimestä ja poika näyttää siltä niin sittenhän annatte. ;-)

    Muita A:lla alkavia tuplavookalin sisältäviä tulee näin äkkiseltään mieleen Aaro, Aaron, Aatos ja Aadolf. Myös monet muut täällä esiin nousseet pojan nimet sopisivat jatkoksi mukavasti.

    Äänestä

Mihin päädyitte? Kiinnostais tietää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marrrrrjo kirjoitti:

Heippa! Meille syntyy taas tuplat, oli oikeastaan melkein aavistuksissa että näin käy kun suvusta muutaman polven takaa löytyy useampikin pesue jossa kahdet tai jopa kolmet tuplat ;) Lasten LA on ihan lokakuun alussa, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää niin nämäkin voi tulla ennen aikojaan... Eli nimet olisi hyvä olla että voi sitten ilman viimehetken paniikkia kirjoitella sairaalan papereihin...

Vanhemmat lapset on siis Niilo ja Eeli 6v sekä pikku-Liina 2v. Tuohon jatkoksi tuntuu olevan ihan mahdotonta keksiä mitään "rimmaavia" nimiä, ja varsinkin kun sukupuolista ei ole täyttä varmuutta. Eli muitakin kuin äänneasultaan aivan Niilon, Eelin ja Liinan kaltaisia saa ehdotella.

Pojannimiä ei ole oikeastaan lainkaan, tytönnimistäkin vain Sohvi ja Aino on nousseet esille. Aino vaan on niin harmittavan yleinen tänä päivänä... Mitäpä mielipiteitä teillä? Ehdotuksia sekä tytöille että pojille saa heitellä, kiitos :)

T: Marjo ja Aarni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu