No ei mikään. Ovat omalla tasolaan.
Mikä Jyppiä vaivaa
Kurahaaran Veli
7449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
niinpä siinä sen taas näkee että viimekauden mestaruus tuli tuurilla jypin joukkue on melkein sama kun viime vuonna ja tainneet ttehdä tällä kaudella peräti yhden maalin
Eihän voi sanoa, että kausi olisi alkanut hyvin. Mutta ei nyt heitetä kirvestä vielä kaivoon. Runkosarjaakin on vielä pelaamatta yli 50 ottelua, joten paljon kerkiää tapahtua.
Viime kauden mestaruus ei tosiaan tullut sattumoisin tai vahinkona. JYP voitti sekä runkosarjan että playoffit, loppuottelussa Kärpät antamatta heille mitään mahdollisuuksia. 4-0 oli siinä sarjassa tulos.
Nyt pelit eivät vielä ole auenneet kunnolla, mutta kyllä uskon vielä JYP´in tulemiseen. Sitä en tiedä, onko JYP tänä vuonna kuinka pitkälle playoffeissa, mutta siellä kuitenkin tavataan.
Nyt vain jäähyt on saatava vähemmälle, niin kaikki alkaa taas luistaa entiseen malliin. joukkuessa on taitoa ja riittävää kovuutta ihan tarpeeksi. Varokaa muuta, täältä tullaan! Joulutauoolla ollaan jo hyvissä asemissa, kausi on pitkä!
tänä vuonna JyP konttaa jälleen.
Jypin poikain pää ei kestä edes yhtä mestaruutta. TPS on voittanut triplan kahdesti. Tappara, Jokerit ja Kärpät myös peräkkäisinä vuosina. Jypistä ei ole milloinkaan vastaavaan.
Voi voi voi.
Risto Duvfalle kolahti menesty siihen malliin, että hetken jo luuli, että syksyllä vaan käynnistetään kone ja siitä taas pelit haltuun. Leijonalauman hommatkin ovat tainneet sekoittaa entisen savonlinnalaismaalivahdin pään.
Toisella erätauolla Kalpaa vastaan - tilanteessa 1 -1, haastattelija kysäisee :
Miten meinaatte pelin kääntää eduksenne ? Duvfa vastaa : "ei meijän tartte mitään kääntää, ku me voitetaan tää peli, ei se oo sen kummempaa". Se kyllä kertoo kaiken olennaisen. Jyp veti mestaruuden ihan äärimmäisellä onnistumisella viime vuonna, nyt on tilanne ihan eri. Veikkaan keväällä loppusijoitusta 6.
Kaikella kunniotuksella keskisuomalaiset. Riston pää eikä taito riitä enempään, joten varautukaa siihen.
Sillä miehellä ei ylimielisyys lopu.
Oletko oppinut käyttämään copy-pastea?? Onneksi olkoon siitä.
Totta. Nyt ovat omalla tasollaan. Kärppiä kaatuu ku heinää.