Inhoan koko sielustani ja sydämestäni naisvaltaisten työpaikkojen sosiaalisesti lahjattomia,empatiakyvyttömiä,putkiaivoisia "tätejä", joille jokainen uusi tulokas tai tuuraaja on pelkkä sylkykuppi. He tiuskivat ja haukkuvat heti kun uusi tulokas kääntää selkänsä välittämättä siitä, että hän saattaa sen sättimisen kuitenkin kuulla. Mutta, minä keikkatyöläinen en välitä, vaan halveksin teitä vielä syvemmin kuin te minua. Säälin maailmanne pienuutta ja tapahtumaköyhyyttä. Te olette saaneet vuosikymmeniä palkkanne, lomanne ja pitkän ja pyhän ruokatuntinne, josta moni kaltaiseni joka paikan höylä ja pätkätyöläinen ei edes osaa haaveilla. Silti en vaihtaisi elämäni epävarmuutta ja vaihtelevuutta teidän kanamaisiin ja pahansuoviin kahvituntikälätyksiin, värittömiin ja monileukaisiin kasvoihinne, ilkeyden uurtamiin naamoihinne enkä niihin päivä päivältä lisääntyviin läskeihinne, mitkä saavat teidät lyllertämään kuin jättiläiskokoiset syöttösiat.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mistä ne äksyt ja kärttyiset vanhat naiset syntyvät:) ylipainoiset ja itsestään huoltapitämättömät ovat vain vihaisia itselleen kun eivät saa niin paljon aikaiseksi,että laihduttaisi tai meikkaisi vaikka oman itsen piristykseksi...sitten se oma viha pitää johonkin kaataa vaikka töissä kun vastaan kävelee nuori ja pirtsakka työkaveri.....
toisen näkökulman, mutta antaa olla. Naiset on selkäänpuukottajia työpaikoilla ja se ei katso ikää valitettavasti. Kiistaton tosiasia on, että säkin vanhenet jonakin päivänä ja osat vaihtuu. Sitä odotellessa nauti niin pitkään kuin voit. Terveisin nainen, joka on vanha ja väsynyt.
En ole minäkään mikään nuori tyttö enää, mutta äksyilyn ja kadehtimisen sijaan suhtaudun nuoriin ja uusiin työntekijöihin kuten muihinkin aikuisiin. Juttelen ja kuuntelen heitä mielellään enkä suhtaudu halveksivasti elleivät he heti jotain osaa.Myöskin silloin jos olen jossain pidempiaikaisessa työssä. Yritän palauttaa joskus mieleeni ajan kun vasta aloittelin elämää. En todellakaan ollut vielä ammattilainen eikä itseluottamukseni ollut paras mahdollinen. Olin kuitenkin ahkera ja innokas oppimaan. Aikuistuessaan ja vanhetessaan ihminen oppii asioita ja viisastuukin, mutta valitettavasti myös menettää sitä herkkyyttä ja avoimuutta, sekä elämäniloa, mitä nämä nuoret tuovat työpaikoille. Keski-ikäisenä naisena heille äksyillessäni tuskin tulisin siitä yhtään kauniimmaksi tai virkeämmäksi. Ammattitaidon osoittaminen sillä tavoin on myöskin hyvin kyseenalaista.