SURU
Tulee tulvana mieleeni
En liiku, hylkään tarpeeni
Masennus on myrkkyni
Murhe on sairauteni
VIHA
Johtava airueeni
Mahtava voimalintuni
Enää ei pala rinnassani
On kadonnut valtakunnastani
RAIVO
Nyt riehuu mielessäni
Polttaa maailman silmissäni
Kuorii lihan luistani
Korventaa luuytimiäni
KUOLEMA
On pelastajani
Tämän päivän valtiaani
Rakastava äitini
Vapahtajani
Tulee tulvana mieleeni
En liiku, hylkään tarpeeni
Masennus on myrkkyni
Murhe on sairauteni
VIHA
Johtava airueeni
Mahtava voimalintuni
Enää ei pala rinnassani
On kadonnut valtakunnastani
RAIVO
Nyt riehuu mielessäni
Polttaa maailman silmissäni
Kuorii lihan luistani
Korventaa luuytimiäni
KUOLEMA
On pelastajani
Tämän päivän valtiaani
Rakastava äitini
Vapahtajani
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvin olet saanut,
kerrottua niistä kaikista,
sisintä repivistä tunteista,
kun on menettänyt,
itselleen tärkeän ihmisen.
Kuitenkin itse tahtoisin,
kyetä vain hyväksymään tapahtuma.
Sillä vaikka kuinka olisikin oikeutettua tuntea,
noita sielua ja kehoa raastavia tunteita,
ei niiden kokeminen,
ole mitenkään jalostavaa.
Eikä tee omaa elämää paremmaksi,
yleensä päin vastoin.
Selviytymisen voiman,
tulisikin kai löytyä jatkuvuudesta ja
elämän eteen päin suunatusta voimasta.
Kuolemalla on oikeutensa.
tarkoitus oli kyllä ilmaista omaa kuolevaisuutta ja sen hyväksymistä. ^ ^
Mutta edellinen vastukseni , sopisi tuohonkin,
sillä eiköhän oman elämänsä lopun edessä,
tunteet ole saman kaltaisia.
Ne joita olen itse menettänyt elämästäni,
ovat kaikista,
jopa hyvinkin nekatiivisista tunteistaan huolimatta,
ennen lopullista loppuaan,
joutuneet vain hyväksymään kohtalonsa ja
jotenkin seestyväisinä sen vastaan ottaneet.
Sillä kuolema ei ole elämän vihollinen.