hirven kiima aika

Hirven kiimahan tältä vuodelta meni jo. Vasta ensi syyskuussahan se uudestaan koittaa. Menneellä syksyllä oli ainakin täälläpäin tuossa lähisuolla melkoiset kiimakamppailut. Piti ihan yleisen turvallisuuden ja oman edun nimissä käydä pari väkivaltaista sarvipäätä ajamassa muutamana aamuna sieltä suolta pois. Kokeilin hirvien hätyyttelyssä mm. vanhaa pappa-Tunturin äänitorvea. Hyvin toimi ja sonnit lähti!

Nimittäin, yleensä jos sinne suolle sonneja ilmestyy, niin ei itse pysty (ainakaan menestyksekkäästi) naakimalla saamaan hirvilehmää lähihollille suon reunaan. Olen puuhastellut siihen suon reunaan sellaisen pienen kyttäyskopin, josta pystyy vaikka seurailemaan lintujen muuttoa tai esim. kutsumaan hirveä kiima-aikaan. Aikanaan Amerikoista tuli työmatkalla hankittua sellainen kunnon hirvipilli ja hirvihajuste (mitä lie sonnin kusta), ja aivan aidon näköinen muovinen hirvi kuva "decoy". Monesti jos ei sonnia suolle ilmesty, niin sen emähirven saa siihen ihan kymmenen metrin päähän kyttäyskopista, "iskuetäisyydelle".

Varsinaisena "iskuvarustuksena" minulla perinteisesti on kopissa ollut pillin ja kunnon hajustesuihkauksen lisäksi maastotakki ja armeijan maastokuvioitu lippalakki "sorsalakki". Housupuolella olen nähnyt parhaaksi ihan sellaset tavalliset, melko tiukat sinikeltaiset uimahousut eli "spiidot". Vuosien kokemuksen perusteella olen todennut ne ehdottomasti kiskaista juoksussa pois jalasta. Aluksi kokeilin ihan ilman housuja, mutta aika pian totesin ettei siinä kopin penkillä paljaalla kankulla kovin mukava ole istua. Kenkien virkaa ovat minulla aina hoitaneet ihan perinteiset Nokian kumisaappaat (niiden kanssa olenkin ties kuinka monia hikisiä tunteja harjoitellut tuota 10 metrin suojuoksua, ja nyt se jo aika sukkelaan luonnistuu). Yleensä olen myös uimalaseja käyttänyt ihan suoroiskeiden varalta!

Kun emä hirvi tulee siihen n. 10 metrin etäisyydelle kopista; niin alan hivuttautua pikkuhiljaa ulos kopin ovesta. Yleensä pääsen juuri ja juuri kokonaan ovesta ulos, ennen kuin hirvi havaitsee minut. Silloin paukahtaa päälle yleensä niin kova juoksi spurtti kuin vain ikinä lähtee. Kyllä mies yhden hirven 10 metrin juoksussa voittaa; se vaatii vaan kovaa treeniä! Hirvilehmä (mmm... lehmä.. nam!) yleensä hädin tuskin kerkeää upottavalla suolla kääntyä, kun olen jo "pelipaikoilla". Kun olen juoksussa noin 3 metrin päässä hirvestä, niin nopealla ranneliikkeellä kiskaisen spiidot riekaleiksi, ponnistan pakaralihakset äärimmilleen, ja loikkaan lehmän selkään. Tässä vaiheessa täytyy olla tarkkana (tämä vaihe vaatii ehdotomasti eniten harjoittelua). Täytyy loikata suoraan takaapäin hirven selkään (ei yhtään vinossa kulmassa), tarttua käsillä lehmän niskakarvoista, ja suoraan ilmalennosta laskeutuessa saada ns. "nakki sämpylän väliin". Jos ei osu, niin tilanne on menetetty! Omalla vuosikymmenten harjoittelullani yleensä osun.
Jos/kun hirvilehmällä on "tortussa täytettä", se lähtee juoksemaan suolle kuin vauhkopää. Tässä vaiheessa (vauhdissa ja hytkymisessä) kun pitää vain hirven niskasta lujasti kiinni, niin hyvin nopeasti (n. 10 sec. max) on ns. "homma hoidettu kotiin".

Tämän hommat on hoidettu, päästän yleensä vain rennosti irti niskakarvoista ja putoan suolle kuin perunasäkki konsanaan. Siinä suolla sitten yleensä polttelen parin nortit, ja otan ihan pitkät päivänokoset. Mikäs siinä maatessa, yleensä syyskuisena aamuna aurinko alkaa ihan nätisti paistelemaan. Ja jos ei, niin raikas sade vilvoittaa. Ahh, tätä elämää...


ps. Sattuuko kukaan tietämään täällä syytä siihen; kun tuo naapurin hirviseura on valitellut; että nykysin vain harvat hirvilehmät tässä lähialueilla tekee vasoja. Mikä mahtais olla syynä!?

Järkytyin pervosta hirvikuvasta lehdessä, jota kehuttiin Amerikkaa myöten. Ahdistuneena alan välttää hirviaihetta. Kierrän kaukaa, en voi syödä niiden lihaa, vaatii pitkää keskustelua.