Nousi tuosta ”Elämää vain” ketjusta eräs mielenkiintoinen ajatus esiin. Eli sitä omaa parisuhteen tilaa voi tarkistaa aina silloin tällöin pettämällä. Ettei ole lainkaan huono ajatus kokeilla seksiä jonkun muun kuin sen vanhan tutun ja turvallisen kumppanin kanssa.
Eli jos pettämisen jälkeen huomaa, että toisen kanssa olikin mukavampaa, niin silloin omassa parisuhteessa on vikaa. Jos taas ei ollut, niin silloin oma parisuhde voi hyvin.
Tuli vain mieleeni, että olisiko tässä yksi syy pettämiseen?
Tosin olen kuullut erään toisen version tästä. Sovitaan että pidetään vaikka kahden vuoden välein kuukausi toisistaan vapaata. Sen aikana ei olla tilivelvollisia toisilleen omista tekemisistä. Joillakuilla tämä toimii, vaikka ei harrastaisikaan seksiä tuona aikana. Tämä ei tosin ole niin helppoa kuin pettäminen.
Eli jos pettämisen jälkeen huomaa, että toisen kanssa olikin mukavampaa, niin silloin omassa parisuhteessa on vikaa. Jos taas ei ollut, niin silloin oma parisuhde voi hyvin.
Tuli vain mieleeni, että olisiko tässä yksi syy pettämiseen?
Tosin olen kuullut erään toisen version tästä. Sovitaan että pidetään vaikka kahden vuoden välein kuukausi toisistaan vapaata. Sen aikana ei olla tilivelvollisia toisilleen omista tekemisistä. Joillakuilla tämä toimii, vaikka ei harrastaisikaan seksiä tuona aikana. Tämä ei tosin ole niin helppoa kuin pettäminen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä se niin on että pettäjät on itsekeskeisiä sairaita egoisteja. Hajotkaa ongelmiinne!
tälläistä tuumailee, ei voi muuta sanoa kuin oletpas itsekäs ja itsekeskeinen ihminen.
Seksi on vain yksi osa parisuhdetta. Tuntuu, että tänäpäivänä ihmiset ovat niin pois pilattuja, että pitää saada ihan kaikki. Jos kumppani on kaikinpuolin mitä mukavin ja ihanin, mutta itse ei saa seksiä tarpeeksi, niin sitten vaan kumppani vaihtoon ja heti.
Pitää muistaa, että kukaan meistä ei ole täydellinen ja se on vaan hyväksyttävä.
Mitä sitä tekee kumppanilla, joka on maailman paras panotyyppi, mutta täysin kyvytön keskustelmaan, pitämään taloutta ja perhettä pystyssä?
Itselläni on mies, jonka kanssa seksi on nyt mitä on, mutta hänellä on niin paljon muita, mahtavia ominaisuuksia, etten millään voisi pettää häntä. Hyväksyn sen, että seksi on tylsempää, koska kunnioitan miestäni aivan hirvittävästi.
ymmärtää tätä?
Tämä muuten ei ollut minun mielipiteeni vaan vastaus siihen miksi ei kannata olla rehellinen puolisolleen jos pettää.
Tulisiko sinulle pettäminen mieleen, kun tuntisit olosi vähän tylsistyneeksi omassa liitossasi? Kun et oikein tietäsi jatkaako vai ei?
Entä se että kannattaa vai odottaa että puoliso hoksaa, että liitto ei toimi? Sen aikaa voi hyvin harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa?
minä olen hemmetin tylsistynyt avioliittooni tällä hetkellä. Silti pettäminen ei mielessäni ole, vaikka pohdinkin usein jatkaako vai ei.
Kunnioitus menee edelle. Niin se vaan on.
Ensin päätetään voimassa oleva liitto/suhde ja vasta sitten toisen petiin. Se on kaikin puolin helpompaa ja pystyy katsomaan toista silmiin.
ei voi kuin todeta, että ei ihme, että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Jos ihmiset elävät noin, ja jos vielä siinä suhdesekoilujen ja panokokeilujen ohessa lapsiakin kasvatetaan..niin, ei ihme,jos perheet ja lapset voivat pahoin. Se nyt vaan on sellainen juttu, että mennään naimisiin, kasvatetaan lapset maailmalle. Se on se ydinjuttu, ei se, onks mun seksi kenenkin kanssa mukavaa ja kenen kanssa ei. Itsekkyys vallalla!
puolisoosi joka olisi tarkistuspettänyt ja kertoisi että sinä olet kuitenkin se parempi?
Miten muuten itse menettelisit jos liitto tuntuisi väljähtyneeltä? Omasta mielestäsi kaikki olisi hyvin ja yksi kerta vain naisit jonkun kanssa ja huomasit että tätähän minä olen juuri kaivannut?
kaikki ei todellakaan ole hyvin liitossani, ainakaan tällä hetkellä - mutta en silti oo suunnitellut ryhtyväni tarkistuspanoon. kai ihmissuhde on paljon muutakin kuin seksiä! Ja jos tuntuu seksi tylsältä oman puolison kanssa, ottakaa vaikka Kama Sutra käyttöön. Siitä löytyy uusi asento joka päivälle..
Kun parisuhteessa on oikein tylsää, kamalaa ja ahdistavaa, niin kaikki muu tuntuu jännältä, ihanalta ja vapauttavalta.
Jollei sitten löydä jotain ihan tumpeloa petiseuraksi. Siinä tapauksessa pitäisi kokeilla uudestaan jonkun toisen kanssa? ;)
Tosin jos ero on edessä, niin ehkä sitten pitäisi varmistaa jotenkin... Eihän siinä ole enää mitään menetettävää, paitsi itsekunnioitus. Ja olishan sitä ex-kumppaniakin kiva kunnioittaa vielä eron jälkeen edes jollain tasolla.
t väitteistä että ” Uskottomuus ei ole sen kummempi tapahtuma kuin mikään muukaan, jonka vuoksi ihminen päättää erota.”? Tai että kun toinen pettää, niin kysymys on vain siitä että: ” kumppani hoksaa jossain vaiheessa aivan oman ymmärryksen kautta, ettei suhteesta enää mitään tule.”
Eli te petetyt ette siis ole ymmärtäneet että teistä halutaan erota koska: ”Uskottomuus potkaisee liikkeelle muutosprosessin, jota uskoton tarvitsee. Sitä ei voi läheskään aina korvata millään, koska muut keinot ovat liian laimeita.”
Eli, onko näin että te petetyt ette ymmärrä erota, ilman että puolisonne pettää teitä?
Ettei teille voi kertoa koska ” ettei vastaanottajalle ole minkäänlaisia resursseja käsitellä asiaa edes asiana, saati sitten käsitellä siihen liittyviä tunteita?”
Minä en pysty arvostamaan ex-puolisoani, joka kynsin ja hampain piti minusta kiinni. Puhui ja puhui, ei kuunnellut. Eikä olisi ikinä vapaaehtoisesti päästänyt irti. Sitten riistäydyin.
Kun ex-parisuhteessani oli kaikki tylsää, kamalaa ja ahdistavaa mikään ei tuntunut jännältä. Ihanalta tuntui keskustelu hyvien ystävien kanssa. Ero vasta oli vapauttavaa.
on pelkkä ajatus kokeilla seksiä jonkun toisen kanssa. Siihen tarvitaan paljon enemmän. Tunnetta, himoa, halua, tahtoa. Useinkin ihmisiltä puuttuu jokin näistä, ja siksi he eivät petä.
Sopimisesta. Ihminen on hölmö, jos kuvittelee kaiken olevan sovittavissa. Tunteet nimittäin astuu tässäkin kuvaan.
Tuli mieleeni hyvä ystäväni, jolla oli avoin suhde exänsä kanssa. Sopimus oli, että suhteita voi olla, mutta ne hoidetaan siististi ja ehdottoman salaa. Kuitenkin liiton loppuaikoina vaimo kyttäsi ja vakoili miestään senkun ehti. Miestä kiinnosti myös vaimon tekemiset. Mistä tahansa "muka kiinnijäämisestä" saatiin mellakka aikaiseksi. Pari päätti erota ja sopi, että harkinta-aikana ollaan ihan vaan kahdestaan. Kuinkas ollakaan ei oltu. Mutta vaimo vain jäi kiinni, vahingossa. En itse usko vahinkoon vaan tarkoitukseen.
Mielenkiintoinen tapaus sinänsä. Liiton aikana sovittiin avoin suhde, muttei harkinta-aikana ja molemmat menivät mönkään. Kuinka älyttömän traagista!
Oliko kyseessä nuoria ihmisiä? Sopimus tehtiinkin siksi, että itse sai käydä vieraissa, eikä mieleen tullut että se kaveri käy myös? Eli ei ollut mietitty asiaa loppuun saakka, kuten nuorena ja huimana mitään muutakaan. Avoin liitto sopii, kun tunnesiteet eivät ole liian syvät siihen puolisoon, voisi sanoa että kaveruus ja kumppanuussuhteeseen malli sopii.
Se että ei tunne itseään eikä osaa arvioida itseään realistisesti ei sinänsä ole mitään väärää, mutta kertoo vain kypsymättömyydestä.
Jos rehellisiä ollaan, niin ei tarvita kuin turhautuminen seksiin ja tarve siihen, niin käyhän se ihastuminen sitten nopsaan, kun vähänkin kohtuullinen kohde tulee vastaan. Kuinhan monelle on käynyt kun on se ihastuminen asettunut, on itsekin ymmällään että miten siihen mokomaan tulikin ihastuneeksi?
” Tunnetta, himoa, halua, tahtoa. Useinkin ihmisiltä puuttuu jokin näistä, ja siksi he eivät petä. ” Anteeksi, mutta en voinut kuin nauraa. Minulla on kaikkia näitä tunteita, miksi en siis petä? No, kun seksuaalisesti ne kohdistuvat puolisooni.
Siinä olet oikeassa että kun on päättänyt tahtoa pettää, niin sitä on avoin kaikille ”romanttisille tunteille” aivan eri tavoin.
Kiitos että kirjoittelet tänne. Sulla on tosi hyviä ajatuksia! Aikuisen, fiksun, elämää kokeneen ihmisen kirjoituksia. Mustavalkoisuus on karissut ja elämänkokemus tilalla... Upeeta :)
mikään nuoripari, ihan keski-ikäinen, lapsiakin kolme. Komediaa, ei jestas sentään! Siitä oli komedia todella kaukana.
Uskoisin, että avoimeen liittoon oli päädytty rehellisen realismin saattelemina ihan visusti uskoen pelkkään kumppanuuteen ja vanhemmuuteen. Vaan sitä kun ei voi aina arvata miten ne tunteet kulkeet mukana. Niitä voi ollakin yllättävän paljon, sellaisia perinteisiä suhteen haittatunteita. Mielenkiintoisinta olikin, kun MOLEMMAT kokivat liiton loppupuolella toisen olevan todella välinpitämätön ja siitä sitten he syyttelivät toisiaan! Tavallaan avoimessa suhteessa tietysti tarvitaankin jonkilaista välimatkaa ja etäisyyttä, mutta miksi siitä sitten pitää riidellä? Kaikkia ihmisiä ei sittenkään ole luotu etäistä suhdetta varten, vaikka he sitä kovasti yrittävät!
Ei ei! Ihminen aniharvoin pettäessään tahtoo nimenomaan pettää. Hän tahtoo vain seksiä, läheisyyttä, lämpöä, ymmärrystä yms. enemmän kuin parisuhteeltaan kokee saavansa.
Mikä väläys: "” Tunnetta, himoa, halua, tahtoa. Useinkin ihmisiltä puuttuu jokin näistä, ja siksi he eivät petä. ” Anteeksi, mutta en voinut kuin nauraa. Minulla on kaikkia näitä tunteita, miksi en siis petä? No, kun seksuaalisesti ne kohdistuvat puolisooni."
Viittaan tuohon edelliseen " Ei ei! Ihminen aniharvoin pettäessään tahtoo nimenomaan pettää. Hän tahtoo vain seksiä, läheisyyttä, lämpöä, ymmärrystä yms. enemmän kuin parisuhteeltaan kokee saavansa".
Koska sinä saat parisuhteeltasi juuri sitä mitä tarvitset, et petä. Näin se menee. Parisuhteessa tarvitaan tunnetta, himoa, halua ja tahtoa! Vielä menettelee jos tunne/himo/halu -puolella on jotain häikkää, mutta kun tahto alkaa hiipua, ero alkaa lähestyä. Uskottomuus liittyy hyvin, hyvin usein tähän tahdon hiipumisvaiheeseen. Ei enää jaksa suhdetta, muttei erotakaan, etenkin jos kumppani pistää kampoihin sen kun ehtii.
elämässä menee. Elämänkoulu on kova opettaja, eivätkä kaikki tunnu millään oppivan kuin kantapään kautta.
Olen yksi niistä, jotka eivät kyenneet elämään avoimessa liitossa. Ei vain ollut minua varten, ja ylen harvalta se tosielämässä onnistuu. En saanut itseäni menemään vieraan kanssa sänkyyn, vaikka kokeilin. Enkä todellakaan saanut hellyyttä yms. omalta mieheltäni. Tähän liittyy kai samanlaisia mielikuvia kuin odotuksiin suhteesta, asiat tuntuvat ajatuksissa ihan erilaisilta kuin mitä todellisuudessa sitten tapahtuu.
Uskon että moni uskollisuutta vannova tuntee silloin, että on uskollinen. Kun elämä sitten heittää häränpyllyä, tuo tunne ei olekaan enää sitä mitä kuvitteli sen olevan. Se tahtominen kun perustui tuntemukselle, ei realistiseen itsetuntemukseen.
Ehkä on niin että enää ei malteta opetella tuntemaan itseään? Tähän törmään säännöllisesti, että ei malteta todella kuunnella miltä minusta oikeastaan tuntuukaan. Tunteet kun ovat ensinnäkin sekalainen vyyhti eri tunteita ja toisekseen ne kulkevat tietoisuuden eri tasoilla. Tunteita voidaan manipuloida, joko itse tai joku toinen voi tehdä niin. Siksi ei kannata lähteä aina tunteisiin mukaan ja tehdä päätöksiä niiden kautta.
Jos ei tunne itseään, niin kuinka toinen voi tuntea sinut? Ei mitenkään, vaan ymmärrettävää on että kun sinua on pidetty aivan toisenlaisena (uskollisena) ja paljastuu ettet olekaan, niin toinen kokee tuleensa huijatuksi oikein pohjiaan myöten. Jos tämän päälle olet pidempään antanut ymmärtää ettei sinulla ole mitään tapahtumassa hänen selkänsä takana.
Jostain kumman syystä pettämistä parisuhteessa ei pidetä kummoisen juttuna verrattuna muuhun / muiden pettämiseen. Ihan kuin se kuuluisi asiaan koska ollaan eri sukupuolta. Olen pannut merkille että ei edes ystäviä kohdella niin huonosti kuin sitä puolisoa. Petos on tuomittavaa niin normeissa kuin kirjoitetussa laissa.
Vain seksuaalisesti se hyväksytään – eihän minun seksielämäni kuulu kenellekään toiselle, minulla on Oikeus hakea hellyyttä tai tyydytystä muualta jos en saa sitä puolisolta jne. Näin toki on, mutta miksi salaa? Kun kuitenkin se tavalla tai toisella paljastuu. Tämä on vähän niin kuin tupakointi nuorena, salaa nurkan takana. Vanhemmat vain olivat niin typeriä etteivät ymmärtäneet kuinka kivaa se tupakointi oli.
En minä saa kaikkea puolisoltani, eihän kukaan ihminen pysty täyttämään kaikkia tarpeita. Se olisi jo epäinhimillistä. Mutta aitoa tahtoa on rakastaa, tähän käytän tahtotilaa. Rakkaus on vaikea laji, se vaatii nöyryyttä, pitkämielisyyttä, ymmärrystä ja anteeksi antoa.
Niii-in. Toisaalta voi tuntea itsensä hyvinkin - ja huomata jossain vaiheessa kuinka paljon on muuttunut. Tai onko oikeasti edes muuttunut - nyt ja tässä vain uskaltaa olla oma itsensä aiempaa paremmin. Muutos harvoin tulee niin hissukseen, ettei sitä huomaa kuin aikojen päästä, vaikka kuinka tarkkailisi itseään.
Itse heräsin 35 iässä pohtimaan mistä kaikesta olen luopunut kuten esim. omasta itsestäni. Hoidin lapsia kotona yötäpäivää 10 v, tunsin itseni yksinhuoltajaksi. Mies piipahti kotona nukkumassa, joskus vain 2h yössä. Hän makseli firmansa velkoja, ei tienannut mitään, mutta teki 24h vrk töitä. Seksi oli ainoa harrastuksemme, joka sekin lopulta toimi vain, kun kuvittelin hänet joksikin toiseksi! Olisitko muuten rehellisesti sanonut tämän kumppanillesi?
Ainoa mitä olin parisuhteeltani odottanut kaksikymppisenä, oli tunnepainotteinen suhde. Sellainen tavallinen (vaikka itse olen vähän erikoinen..), jossa edes joskus käytäisiin yhdessä lenkillä, elokuvissa, konserteissa yms. Harrastettaisiin jotain yhdessä, edes viikko- tai kuukausisiivousta. Matkustettaisiin kesälomalla ainakin viikoksi jonnekin lasten kanssa. Jotenkin elämä vain meni menojaan ja huomasin vasta 20v päästä, että perhe-elämämme ja parisuhteemme on ollut oikeastaan, ellei ihan helvettiä niin ainakin olematonta! Minä ja lapset olimme perhe, ex häiriötekijä kotonamme. Mitään iloa hänestä ei ollut.
Rakkaus on taitolaiji. Kyllä. Siksi minua vi**uttaakin, kun olin liian nöyrä, pitkämielinen, anteeksiantava ja ennenkaikkea YMMÄRTÄVÄ. Ymmärsin aina aivan liian hyvin, ettei mikään koskaan eikä ikinä voinut olla kuten minä olisin toivonut ja halunnut. Mitä minä olisin tarvinnut. Tämä kaikki vain siksi, että kuvittelin rakastavani exää ja unohdin itseni. Kun sitten muistin mitä oikeastaan halusinkaan parisuhteelta ja mitä itse halusin elämässäni tehdä, parisuhteessa alkoi loppusuora, josta ei tosin meinannut tulla loppua ollenkaan.
Ex tunsi tulleensa vain jätetyksi, ei petetyksi. Hän yritti suostutella minua jäämään kaikin keinoin. Hän ei kertakaikkiaan ymmärtänyt, miksen voi jatkaa "suhdettamme", vaikka minulla oli vapaus tehdä mitä halusin, myös pitää rinnakkaissuhdetta tai vaikka useampaa rinnakkais- tai seksisuhdetta. Ei se hänestä ollut kiinni. Tämä oli viimeinen niitti liitollemme ja iloitsin siitä! Tai riemuitsin. Viimeinkin olin valmis sanomaan "kuule kiitti, nyt riitti". Elämä ei opeta aina kantapään kautta vaan elämisen kautta. On se silti välillä traagista...