Seksi

Miksi kotimaissa leffoissa paneskellaan niin paljon? Yllättävänh paljon löytyy myös kohtia missä miehet esittelevät vehkeitään. Vehkeiden esittelytkin yleensä ovat täysin tarpeettomia ja elokuvan juonen kannalta tarpeettomia. Katsojiako tuolla nakuilulla yritetään houkutella?

Nyt puhun siis juonen kannalta tarpeettomista kohtauksista.
81210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Katsojien houkutteluapa hyvinkin.
Katsojien mielenkiintoa kun ei muuten onnistuta herättämään, koska kyvyt oikeasti hyvien elokuvien tekoon ei oikein riitä, niin tälläistä se sitten usein on.
Varsinkin Louhimies paskatuotannot on juuri näitä itsetarkoituksellisia pano/alastonkohtauksia ja niillä rahastamista täynnä.

Äänestä
  • Rohkenisin väittää, että seksi ei enää myy elokuvissa.
    Nykykatsojat alkavat vaatia myös sisältöä, kaikki tehokeinot ( väkivalta, seksikohtaukset, v***ukieli) on nähty ja viety jo niin pitkälle että katsojat kaipaavat tyyliä ja kohottavaa sisältöä vastineeksi rahoilleen ja vapaa-ajalleen. Tämä suunta on mielestäni ihan selvästi nähtävissä. Katsojat menevät näkemään hyvän tarinan valkokankaalla, mieluummin kun näyttelijän paljaan takapuolen. Huolella tehdyt, älykkäät ja juoneeltaan kiinnostavat käsikirjoitukset nousevat arvoon arvaamattomaan, eläköön! Katsojat myös odottavat että dialogi on mietittyä. V'''u-kieli on out.

    Äänestä

  • elokuvissa. kirjoitti:

    Rohkenisin väittää, että seksi ei enää myy elokuvissa.
    Nykykatsojat alkavat vaatia myös sisältöä, kaikki tehokeinot ( väkivalta, seksikohtaukset, v***ukieli) on nähty ja viety jo niin pitkälle että katsojat kaipaavat tyyliä ja kohottavaa sisältöä vastineeksi rahoilleen ja vapaa-ajalleen. Tämä suunta on mielestäni ihan selvästi nähtävissä. Katsojat menevät näkemään hyvän tarinan valkokankaalla, mieluummin kun näyttelijän paljaan takapuolen. Huolella tehdyt, älykkäät ja juoneeltaan kiinnostavat käsikirjoitukset nousevat arvoon arvaamattomaan, eläköön! Katsojat myös odottavat että dialogi on mietittyä. V'''u-kieli on out.

    Sittenhän ei Louhimiehellä ja muilla vastaavilla laskelmoivilla urpoilla pitäisi olla kovinkaan menestyksekästä tulevaisuutta.

    "Huolella tehdyt, älykkäät ja juoneeltaan kiinnostavat käsikirjoitukset nousevat arvoon arvaamattomaan, eläköön! Katsojat myös odottavat että dialogi on mietittyä."

    Vielä kun tälläisiä osattaisiin kotimaassa tehdä.

    Äänestä

  • Aika ratkaisevaa taitaa olla se ohjaajan näkemys ja tulkinta asioista.
    Eli seksualisoiko henkilönsä sieltä kameran takaa vai tulkitseeko muulla tavoin tai keinoin elokuvien tapahtumia ja vie juonta eteen päin.

    Äänestä

  • Kun puhutaan kohtauksesta, jossa esiintyy seksiä tai näyttelijä riisuuntuu, kuvataan kohtausta yleensä "rohkeaksi".
    Kyseisen "rohkeuden" ja katsojaa vaivaannuttavan mauttomuuden raja on yleensä häilyvä. Makuasia sanoi kissa kun takapuoltaan nuoli.

    Äänestä

Laittaisitko listan niistä kaikista elokuvist missä paneskellaan paljon. Olisi keskustelussa sen jälkeen parjon parempi pohja.

Äänestä
  • Hmmm...
    Jotta pelkkä seksi myisi elokuvaa, tulisi pääosan esittäjän (tai parin) olla JUMALAISEN kaunis katsoa.
    Probleemana lienee, että elokuviin tungetaan "pakollisina" kohtauksina kutu-hetkiä, jotka nähdään draaman rakenteen kannalta tarpeellisina. Katsotaan että sisällön kannalta tämä on välttämätöntä? Ehkä näin onkin. Vai voisiko kyseistä asiaa käsitellä elokuvallisin keinon ilman "paljasta takalistoa"?
    Kysymys kuuluu, pitävätkö katsojat kutu-kohtauksista ja kuinka paljon pitävät ja -----näin ollen niitä välttämättöminä osana leffakokemusta.
    Mikäli tarina on hyvä ja henkilöhahmot kiinnostavia, kaipaako katsoja lainkaan rakastelu kohtauksia?
    Mielestäni tästä olisi mielenkiintoista kuulla katsojien mielipiteitä.

    Äänestä

  • Aku Louhimiehen "elokuvat"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


8+19 kirjoitti:

Miksi kotimaissa leffoissa paneskellaan niin paljon? Yllättävänh paljon löytyy myös kohtia missä miehet esittelevät vehkeitään. Vehkeiden esittelytkin yleensä ovat täysin tarpeettomia ja elokuvan juonen kannalta tarpeettomia. Katsojiako tuolla nakuilulla yritetään houkutella?

Nyt puhun siis juonen kannalta tarpeettomista kohtauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu