Hei!
Olisin kysynyt tietämättömänä sellaista, kun meille tulee koiranpentu huhtikuun alussa. Rokotuksethan aloitetaan perinteisesti 12 viikon iässä, ja vahvistusrokotus 16 viikon iässä. Olisin kysynyt, voiko pentua ennen vahvistusrokotusta viedä saaristoon mökkeilemään? Ympäristössä ei ole muita koiria, mutta kaikenlaisia lintuja ja jyrsijöitä kylläkin.
Voivatko nämä olla vaarallisia pennulle, jonka pitää vielä saada vahvisterokotus?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi viedä ja kannattaakin. Ota vaan joka paikkaan mukaan heti kun on tullut.
Sillä on kuitenkin emolta saatu suoja päällä.
kannattaa sosialisoida mahdollisimman paljon ettei tule ongelmia loppuiällä.
Meillä oli 2 viimeistä mäykkyä ns ongelmakoiria.Kyllä koira oppii mutta se vie aikansa ja tärkeintä on että koira tuntee olonsa turvalliseksi,on kiva olla porukassa joka pitää huolen omistaan.Meillä on koiralle oma paikka, jossa saa olla rauhassa,kaikki tuttavat tietää sen.Se on koiran oma kotilinna.Mitä tulee aikuisten ja pentujen välisiin kohtaamisiin,pentu on immuuni penikkataudille,jollei olis niin koirat kuollu aikoja sitten kaikki sukupuuttoon.