TEENPÄ KIRSTUN ITSELLENI

TV ykkösellä juuri äsken puhuttiin puupalttookurssista, jonka osallistujat tekivät itselleen arkut mittojen mukaan. Aluksi en ollut uskoa korviani, mutta hetken asiaa pohdittuani tuntui asia mitä luonnollisemmalta ja kauniiltakin - kaikkihan täältä joskus lähdetään. Jos on kädentaitoja, niin miksipä ei. Puutyötä ja kauniita tekstiilejä. Olisi henkilökohtainen ja tarvitsijansa näköinen. Verratkaapa, millaiselta tuntuisi nähdä vainajan itsensä tekemä tai teettämä arkku siunaustilaisuudessa kuin että hän lepää kenelle tahansa tehdyssä ja toisten valitsemassa arkussa. Suomalaisen käytännön mukaan arkku ei ole auki hautajaisissa. Persoonallisessa arkussa voisi vielä nähdä tavallaan vielä häivähdyksen juhlan päähenkilöstä.

Arkkua tehdessään tai tilatessaan tulisi varmaan pohdittua jo elettyä elämää ja jäljellä olevaa elämää. Tuskin eräänlainen välitilinpäätös on kenellekään pahaksi. Toisaalta valmiina oleva arkku helpottaisi jäljelle
jäävien työtä, on yksi huolehdittava asia vähemmän. Melkoista säilytystilaa kyllä perheen valmiit arkut vaatisivat.

Ihmettelen, miksi tällainen ei ole yleinen tapa. Tehdäänhän testamenttejakin eikä niitä kukaan kummeksu ja kysele että nytkö aiot kuolla.

Netissä kerrotaan kurssista osoitteessa http://www.talonpoikaiskulttuurisäätiö.fi/kodinpellervo/kp1_07/oma_arkku.htmssa
13217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

on hieno idea. Ahtaajilla olisi nyt aikaa pieneen puuhasteluun. Siihen kyllä tarvitaan käsiä ja tietysti jonkinlaiset aivot miettimiseen...............

Äänestä
  • Kirstun tekijöillä on aina töitä niinkuin sontakuskillakin se on varma kun junan vessa.

    Äänestä

  • vinkkinä ei kannata tehdä niin hyvästä puusta,että säilyy pitkään lahoamatta.Jokioisilla aikanaan kuuluisa puutöiden veistäjä teki itselleen arkun,mutta teki niin hyvästä ja lujasta puusta,ettei annettu haudata kirkkomaahan omassa arkussa.Arkkua voi käydä edelleen ihailemassa Jokioisten maaseutumuseo tilalla.

    Äänestä

  • Puuseppää aina tarvi kirjoitti:

    vinkkinä ei kannata tehdä niin hyvästä puusta,että säilyy pitkään lahoamatta.Jokioisilla aikanaan kuuluisa puutöiden veistäjä teki itselleen arkun,mutta teki niin hyvästä ja lujasta puusta,ettei annettu haudata kirkkomaahan omassa arkussa.Arkkua voi käydä edelleen ihailemassa Jokioisten maaseutumuseo tilalla.

    http://www.youtube.com/watch?v=hSFmsPJYis8

    Äänestä

näillä palstoilla on aika monta tyyppiä joille se olis hyvä tehdä noin symbolisesti

Äänestä

: (

Äänestä
  • Anteeksi, eipä johda mihinkään. Kokeile tätä http://www.talonpoikaiskulttuurisäätiö.fi/kodinpellervo/kp1_07/oma_arkku.htm

    Eipä olekaan ainutkertainen juttu. Muuallakin Suomessa hommaillaan samaa juttua. Paljastui, että omalla paikkakunnalla joku mies oli kutonut kahdeksan metriä vitivalkoista poppanaa omatekoiseen arkkuunsa.

    Joku kertoi toisesta ideasta, jonka mukaan arkku voisi olla melko vaatimaton. Päällä olisi peitto, joka olisi tavallaan sukukalleus. Se olisi kaunis, taidokkaasti tehty. Siihen olisi kirjottu nimet ja kuolinajat. Se laskettaisiin hautaan arkun mukana, mutta vedettäisiin ylös ja talteen ennen arkun peittämistä.

    Kuolema ja siihen liittyvät seremoniat eivät kiehdo sen ihmeemmin minua. Olen ollut onnekas, koska olen saanut pitää läheiseni lukuun ottamatta isovanhempiani, joista jokaisesta on jo aika jättänyt. Mutta kun me kaikki joskus kuolemme pois, idea omatoimisuudesta ei tunnu kornilta.

    Äänestä

Esittamasi, kaytanto, on todellakin, "Vanha, perinne, maailmalla" Salut. Ja, todellakin, olemme, ennenkin, huomanneet, "Miten on terveellista, veistaa, oma, arkkunsa" Salut. Niin, ollaan, ehka, paremmin, "Elamassa, mukana" Salut. Kun muistaa, "Oman, kuolevaisuutensa" maara,paivan, tulevan vastaan. "Salut"

Äänestä

kokoonkasattava malli kuin Ikean huonekalu, niin mahtuu kaappiinkin. Muutenhan se on tyhjää täynnä ja se on epätaloudellista.
Tuollainen kokoonkasattava matkamalli voisi olla jopa hyvä busines...

Mulla on niin paljon töitä että voin lahjoittaa tuon idean nopeimmalle kopioijalle..

Äänestä
  • Jokainen on ostanut huonekalun joka on siistissä pikku paketissa.Arkkujahan voisi olla myös samanlailla myytävänä,varmaan se hintakin olisi erilainen.

    Äänestä

  • Y/& kirjoitti:

    Jokainen on ostanut huonekalun joka on siistissä pikku paketissa.Arkkujahan voisi olla myös samanlailla myytävänä,varmaan se hintakin olisi erilainen.

    vaikka tervalepästä. helppoa veistää. voihan arkkua käyttää elinaikana esm. vaate säiliönä yms.. aasiassa olen Ostanut Ruti-Köyhille monta ruumis-arkkua. 4 egee/kpl. Koska Buddismissa Ei pääse Sielunvaellukseen mukaan, ellei köyhällä ole Arkkua missä Kuolemasta seuraavana päivänä ruumis poltetaan ystävien piirissä. figsu tyyli. ei heitetä kaveria kylmään Savi-montuun 2 metriin alle routarajan, niinkuin suomessa..

    Äänestä

Polttohautaus on suunnilleen saman hintainen kuin tavallinen hautauskin, ja tuhka uurnia saa ilmaiseksi hautuumailta sinne heitetyistä kukkaruukuista. Joten turha hassata kallista puutavaraa arkkuihin !
Ostin äskettäin 30 mm leviää listaa seinään, se 3,3 metrin pätkä maksoi tasan 7 euroa joten arkut maksavat varmaankin messinkiä näinä päivinä !


Late Lapista. Tietoa baanalle Ry !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pirttipuro kirjoitti:

TV ykkösellä juuri äsken puhuttiin puupalttookurssista, jonka osallistujat tekivät itselleen arkut mittojen mukaan. Aluksi en ollut uskoa korviani, mutta hetken asiaa pohdittuani tuntui asia mitä luonnollisemmalta ja kauniiltakin - kaikkihan täältä joskus lähdetään. Jos on kädentaitoja, niin miksipä ei. Puutyötä ja kauniita tekstiilejä. Olisi henkilökohtainen ja tarvitsijansa näköinen. Verratkaapa, millaiselta tuntuisi nähdä vainajan itsensä tekemä tai teettämä arkku siunaustilaisuudessa kuin että hän lepää kenelle tahansa tehdyssä ja toisten valitsemassa arkussa. Suomalaisen käytännön mukaan arkku ei ole auki hautajaisissa. Persoonallisessa arkussa voisi vielä nähdä tavallaan vielä häivähdyksen juhlan päähenkilöstä.

Arkkua tehdessään tai tilatessaan tulisi varmaan pohdittua jo elettyä elämää ja jäljellä olevaa elämää. Tuskin eräänlainen välitilinpäätös on kenellekään pahaksi. Toisaalta valmiina oleva arkku helpottaisi jäljelle
jäävien työtä, on yksi huolehdittava asia vähemmän. Melkoista säilytystilaa kyllä perheen valmiit arkut vaatisivat.

Ihmettelen, miksi tällainen ei ole yleinen tapa. Tehdäänhän testamenttejakin eikä niitä kukaan kummeksu ja kysele että nytkö aiot kuolla.

Netissä kerrotaan kurssista osoitteessa http://www.talonpoikaiskulttuurisäätiö.fi/kodinpellervo/kp1_07/oma_arkku.htmssa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu