Niemen Tehtaat on tehnyt ainakin vastaavanlaisia. Muistaakseni niissä on ollu pää ja jalkaosat kiinteitä ja ei siis pinnapuisia. Sivuissa muistaakseni samoin pinnapuut kuin noissa.
Näin muuten tollaset siniset kerrossängyt Riihimäellä osto ja myyntihallissa. Se on siinä kun tullaan Helsingin suunnasta ja lukee Riihimäki E. Sitä ramppia ja muutama sata metriä Riihimäelle niin oikealla on ostomyyntihalli sellanen rähjänen, mutta omistaja on tosi mukava ja sekasorron keskeltä voi löytää kiinnostavia tavaroita.
0Äänestä
onnellinenasiakas
siis maanantaina suljettu mutta tiistaina on auki.
0Äänestä
näköset
ton NÄKÖSET - en voi kuvasta päätellä, että on tasan samat - jo 1966, ja luulen, että on kotimaiset, ei silloin mitään ulkomaalaista ollu myynnissä - ei ainaskaan meille olis ostettu.
Luultavasti noi on MAALATTU jälkikäteen !
0Äänestä
äityli kahel
niinkin, että ei ole maalattu koska silloinhan myytiin valkoisia, punaisia, sinisiä, vihreitä, keltaisia ja tais olla oranssikin. mut munkii mielest on jostain -60 luvulta.
0Äänestä
nopeus+++
Näyttävät olevan myydyt. Hitaat ei ehtineet.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat