Törkeä väärinkäytös Euran sosiaalitoimessa

Saamani tiedon mukaan Euran sosiaalitoimi on perinyt sairaalamaksuja yms henkilön eläkkeestä siten, että tälle henkilölle on makseltu eläkkeistään ns. käyttörahaa ainoastaan 10-35 euroa / viikko.

Olen ottanut asiassa yhteyttä Euran sosiaalijohtajaan ja erääseen sosiaalityöntekijään ja vaatinut oikaisua asiassa sekä vaadein myös tälle henkilölle maksettavaksi takautuvasti normaalin toimeentulotuen yli perityn summan, joka toimeentulotuki on nykyisin määrältään on n.400 e / kk.

Kauanko tällaiset tahalliset väärinkäytökset saavat kunnissamme jatkua? Samat sosiaalityöntekijät syyllistyvät väärinkäytöksiin vuodesta toiseen, joten kyse on tahallisista väärinkäytöksistä.

Ilmoitin tekeväni asiassa rikosilmoituksen ellei asioita oikaista tämän viikon aikana.
131481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tarkoitin tietenkin että tälle henkilölle on maksettava vaje sen mukaisesti, että takautuvasti on hänelle maksettava normaalin toimeentulotuen suuruinen summa, joka summa nykyisin n.400e / kk. Vajetta siis on tullut huomattava summa kuukausittain kun maksettu on ainoastaan n.35 e / viikko.

Äänestä
  • Suomessa on raastuvanoikeus/käräjäoikeus, hovioikeus, korkein hallinto-oikeus ja Manknus laakeripummi. BUAHAHAHAAAAAA!

    Äänestä

  • on alkoholisoituneissa eläkeläisissä, joissa tapauksissa sosiaalitoimisto toimii henkilön virkaholhoojana. Mikäli asiakas saa summan kokonaisuudessaan hän juo sen päivässä ja pummaa kauppojen kulmalla lopun aikaa kuukaudesta. Ota Laageri selvää asioista ennenkä skriivaat!

    Äänestä

  • tapauksia kirjoitti:

    on alkoholisoituneissa eläkeläisissä, joissa tapauksissa sosiaalitoimisto toimii henkilön virkaholhoojana. Mikäli asiakas saa summan kokonaisuudessaan hän juo sen päivässä ja pummaa kauppojen kulmalla lopun aikaa kuukaudesta. Ota Laageri selvää asioista ennenkä skriivaat!

    Kyseessä on tällöin ns. välitystiliasiakkuus, jolloin sosiaalitoimi jakaa henkilön rahat hänelle niin, että ne riittävät koko kuukaudeksi. Mutta katsos kun lain mukaan henkilölle on jätettävä vuokrien yms asumiskulujen jälkeen käyttöönsä kuukausittain n.400e. Mikäli tällaista summaa hänelle ei ole jätetty on syyllistytty rikokseen jossa myös kavalluksen tunnusmerkit.

    Äänestä

  • von Lagerbom kirjoitti:

    Mikäs puuhapete sä maknus oikein luulet olevasi? Oletkohan kuitenkin vaan joku pete kakkonen joka joskus hääri aikansa näillä palstoilla kunnes kärähti pedofiilipuuhista. Ei kai sulla ole samaa vikaa. Tunnut ainakin kovasti tykkäävän toisten lapsista.

    Äänestä

  • Adultsexualhetero kirjoitti:

    Mikäs puuhapete sä maknus oikein luulet olevasi? Oletkohan kuitenkin vaan joku pete kakkonen joka joskus hääri aikansa näillä palstoilla kunnes kärähti pedofiilipuuhista. Ei kai sulla ole samaa vikaa. Tunnut ainakin kovasti tykkäävän toisten lapsista.

    Jokainen normaali, lämminsydäminen henkilö tykkää lapsista.Niin omista kuin lapsista yleensäkin. Etkö sinä sitten tykkää? Samaten tunnen empatiaa väärin kohdeltuja kohtaan. Varsinkin jos viranomaiset rikkovat tahallaan lakeja vähäosaisten vahingoksi.

    Äänestä

  • von Lagerbom kirjoitti:

    Jokainen normaali, lämminsydäminen henkilö tykkää lapsista.Niin omista kuin lapsista yleensäkin. Etkö sinä sitten tykkää? Samaten tunnen empatiaa väärin kohdeltuja kohtaan. Varsinkin jos viranomaiset rikkovat tahallaan lakeja vähäosaisten vahingoksi.

    Housuissas ja päässäs sitä samaa. Suomessa on raastuvanoikeus/käräjäoikeus, hovioikeus, korkein hallinto-oikeus ja Manknus laakeripummi. BUAHAHAHAAAAAA!

    Äänestä

  • pikkupässi. kirjoitti:

    Housuissas ja päässäs sitä samaa. Suomessa on raastuvanoikeus/käräjäoikeus, hovioikeus, korkein hallinto-oikeus ja Manknus laakeripummi. BUAHAHAHAAAAAA!

    Kansa vaatii tulosta? Saitko rikosilmoituksen, asian uudelleenkäsittelyn vai jopa korvauspäätöksen?

    Vai onko tämä sitä samaa vanhaaa tuloksetonta paskanjauhantaa mitä ennenkin?

    Tulokset pitää myös julkistaa, vai onko tämä vain sitä itteeän muun joukossa. Viihdearvo paranisi kummasti olisi jo muutakin kuin valituksia ja väärinkäytöksiä yhden osapuolen kokemana....

    ota olutta ja ryhdy sossun asiakkaaksi jollet ole jo. häviää maailman murheet kummasti.

    Äänestä

  • von Lagerbom kirjoitti:

    Jokainen normaali, lämminsydäminen henkilö tykkää lapsista.Niin omista kuin lapsista yleensäkin. Etkö sinä sitten tykkää? Samaten tunnen empatiaa väärin kohdeltuja kohtaan. Varsinkin jos viranomaiset rikkovat tahallaan lakeja vähäosaisten vahingoksi.

    Nappasiko joku sinun nimimerkkisi?
    Ei oo rekisteröity tämä, eikä tuo edellinen.

    Äänestä

  • seuraan palstaa kirjoitti:

    Nappasiko joku sinun nimimerkkisi?
    Ei oo rekisteröity tämä, eikä tuo edellinen.

    En viitsinyt kirjautua.Tapanani on aloitus laittaa rekisteröidyllä nikillä ja jatkaa von Lagerbomina.

    Äänestä

  • von Lagerbom kirjoitti:

    En viitsinyt kirjautua.Tapanani on aloitus laittaa rekisteröidyllä nikillä ja jatkaa von Lagerbomina.

    tämäkin kiinnostaa, kerrohan lisä?

    Äänestä

  • mafioso. kirjoitti:

    tämäkin kiinnostaa, kerrohan lisä?

    vai vituttaako sua, kun joku puuttuu asioihin? Pitäisi saada rötöstellä rauhassa vai?

    Äänestä

  • poolliissssii kirjoitti:

    vai vituttaako sua, kun joku puuttuu asioihin? Pitäisi saada rötöstellä rauhassa vai?

    turha siellä o huudella jollei löydy näyttöä. rötöstellä saa niin paljon kuin haluttaa, kunhan ei jää kiinni. mitä isot herrat edellä sitä kansa perässä.

    polliisilla on muutakin tekemistä kuin valvoo sossutanttoja ja niiden tekemättä jättämisiä. niistä ei saa kassaan mitään, liikennekameran kuvasta saa tuloa melkein jokaisesta otoksesta

    onhan tässä oltu työkyvyttömyyseläkkeellä jo tovin aikaa, silti tuntuu töitä riittävän....

    laitas polliisi tutkien miten vaihdan auton uuteen joka vuos, töistä menee kaikki autokassaan ja kelan eläke riittää hyvin elämiseen ja kerran vuodes thaikkumatkaan.

    ei muutakun tulosta tänne kun saat jotain joskus selville. pahvi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kartanomagister kirjoitti:

Saamani tiedon mukaan Euran sosiaalitoimi on perinyt sairaalamaksuja yms henkilön eläkkeestä siten, että tälle henkilölle on makseltu eläkkeistään ns. käyttörahaa ainoastaan 10-35 euroa / viikko.

Olen ottanut asiassa yhteyttä Euran sosiaalijohtajaan ja erääseen sosiaalityöntekijään ja vaatinut oikaisua asiassa sekä vaadein myös tälle henkilölle maksettavaksi takautuvasti normaalin toimeentulotuen yli perityn summan, joka toimeentulotuki on nykyisin määrältään on n.400 e / kk.

Kauanko tällaiset tahalliset väärinkäytökset saavat kunnissamme jatkua? Samat sosiaalityöntekijät syyllistyvät väärinkäytöksiin vuodesta toiseen, joten kyse on tahallisista väärinkäytöksistä.

Ilmoitin tekeväni asiassa rikosilmoituksen ellei asioita oikaista tämän viikon aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu