Caverject - APUVA!

Mulla on Caverject pistoksia, joita olen silloin tällöin piikittänyt ja erektio on ollut yleensä onnistunut, jopa liiankin pitkä, kunnes vaihdoin 10 mg:n annokseen. Nyt kaksi perättäistä pistosta on epäonnistunut. Toisella kerralla turposi lähinnä vain siittimen pää (terska). Mikä on mennyt pieleen? Piikityskö? Aineen viimeinen käyttöpäivä oli lähellä, ei kuitenkaan yli. Vanhentunutko aine? Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Nyt on alkanut kammottaa koko piikitys. Siinä jännityksessä pienenee siitin entistä pienemmäksi. Pistäisnkö piikin vähän vinoon vai miten? Missä säilytätte pistoksia?
143985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuote on kai nimeltään Caverject Dual, ja on valmiina piikkineen, mäntineen ja aineineen. Ohjeet ovat
selvät pakkauksen mukana. Annostusta voi säätää, 20 mg on suurin. Jos pistos tehdään oikeaan kohtaan
peniksessä, ei pitäisi olla ongelmia. Desinfiointi on tärkeää, mukana tulee tarvittavat pyyhkeet pakattuna.
Jos pistos on sattunut sinulla johonkin isoon suoneen, voi tuo turpoaminen ehkä johtua siitäkin.

Äänestä

Itellä pistos toimii nykyisin tosi hyvin, eli saan tanakan seisokin sillä. Aikaiasemmin alussa oli vähän muutamilla kerroilla vaikeuksia ettei kaikilla kerroilla seisoskellut kovin hyvin. Mistä lienee johtunut.
Nykyisin erektio kestää semmoset vajaan tunnin. Ehkä n. 45 minuuttua.
Eihän se ole kovin kiva pistellä ja jos on vähänkin pulitangossa jo valmiina, niin silloin vähän sattuu.
Käytän ite 20 mg, kun 10 ei oikein tuntunut riittäävän, vaikka se tuliskin niin halvemmaksi.
Säilytän pistoksia ihan komerossa huoneen lämmössä.
Tosi hyvä keksintö jolla saa varmasti kovan kullin, jolla on ilo työnnellä joka suunnasta.
Pelkkä suun kautta otettava lääke kun ei tahdo saada tarpeeksi kovaa erektiota aikaiseksi
Itelläni on isosta leikkauksesta johtuva vaiva jota ei ennen ollut.

Äänestä

Voiko Teidän tapauksissa käyttää myös lisukkeena myös "pillereitä".
Ne ovat halventuneet Dramaattisesti. Vain 5,25 €/100mg. (ilman Kela-korvausta).
esim. Vizarsin.

Äänestä
  • Urologi sanoi, että Caverject pistoksen kanssa voi käyttää sildenafiilia. Niiden vaikutus on erilainen.

    Äänestä

  • frandemaxx kirjoitti:

    Urologi sanoi, että Caverject pistoksen kanssa voi käyttää sildenafiilia. Niiden vaikutus on erilainen.

    olen käyttänyt tätä pistos hoitoa noin 10 kertaa,kerran jollain lailla nöpötti.sairaalassa opetti sairaan hoitaja pistos tekniikan,mutta silti huono tulos.

    Äänestä

  • frandemaxx kirjoitti:

    Urologi sanoi, että Caverject pistoksen kanssa voi käyttää sildenafiilia. Niiden vaikutus on erilainen.

    ainakin tehostaa jos ottaa Vizaesinin palan pistoksen kanssa. Tulee kivikova kanki, joka ei pillerillä onnistu. Hintaahan sille tietysti vähän kertyy lisää, mutta kai siitä nautinnosta hieman maksaa. Tosin saan kelalta korvauksen, kun on leikkauksesta johtuva vakava ongelma kyseessä.

    Äänestä

Minulla ollut vuoden käytössä ja kyllä onnisttuu kun tottuu pistämään.

Äänestä

Cavarject on ehdottoman tehokas aine, jota olen käyttänyt vuosia. Viimeksi oli virheellinen ruisku, johon ei mäntää kiertämällä tullut nestettä ollenkaan! Sain apteekista uuden tilalle.
Eli muistakaa katsoa, että säiliö täyttyy nesteestä.

Äänestä
  • 2x20mikrog Caverject dual pakkauksessa on vain 1 piikki/ruisku. Voiko samaa piikkiä käyttää toisen kerran kun pistää vain 10mikrog, vai myydäänkö niitä erikseen?

    Äänestä

  • Itsellänikin on 20 mikrogramman ruiskuja. olen käyttänyt 5-15 mikrogramman annoksia. Kun sen pistää, niin ruisku lukkiutuu eikä siitä saa enää toista annosta.
    Caverject Dualia myydään myös 10 mikrogramman ruiskuina. Kela-korvauksen saa vain 20 mikrogr ruiskuista.

    Äänestä

  • rokkijukka kirjoitti:

    Itsellänikin on 20 mikrogramman ruiskuja. olen käyttänyt 5-15 mikrogramman annoksia. Kun sen pistää, niin ruisku lukkiutuu eikä siitä saa enää toista annosta.
    Caverject Dualia myydään myös 10 mikrogramman ruiskuina. Kela-korvauksen saa vain 20 mikrogr ruiskuista.

    Ruotsin hinnat ovat vajaa puolet Suomen hinnoista. Kävin Haaparannalla apteekissa ja ostin kerralla 2 kpl 10 ruiskun pakkauksia, ja yhden ruiskun hinnaksi tuli 7,92 €. Tarvitaan vaan erityinen resepti ulkomaan ostoa varten.

    Äänestä

Olen käyttänyt kyseistä ainetta. Kyllä se toimii, mutta haittavaikutukset on sitä luokkaa että lopetin käytön. Siitin on nyt käyristynyt, vaikka olen toiminut ohjeitten mukaan. Sitten myös penis on lyhentynyt huomattavasti. Tunto on myös huonompi ja kipua esiintyy jonkun aikaa. Näistä haittavaikutuksista on maininta ohjeissa. Jos sinulla ilmenee samanlaisia oireita, kannattaa harkita aineen käytön lopettamista. Sillä käyrällä kalulla on vaikea harrastaa nautinnollista seksiä. Itse hakeutun hoitoon jos vaikka peniksen käyryys voitais korjata. Siististi sanottuna, kyllä ketuttaa!!

Äänestä

Voi pilata kaiken

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ukko 60v kirjoitti:

Mulla on Caverject pistoksia, joita olen silloin tällöin piikittänyt ja erektio on ollut yleensä onnistunut, jopa liiankin pitkä, kunnes vaihdoin 10 mg:n annokseen. Nyt kaksi perättäistä pistosta on epäonnistunut. Toisella kerralla turposi lähinnä vain siittimen pää (terska). Mikä on mennyt pieleen? Piikityskö? Aineen viimeinen käyttöpäivä oli lähellä, ei kuitenkaan yli. Vanhentunutko aine? Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Nyt on alkanut kammottaa koko piikitys. Siinä jännityksessä pienenee siitin entistä pienemmäksi. Pistäisnkö piikin vähän vinoon vai miten? Missä säilytätte pistoksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu