telinevoimistelijatytöt (ja pojat)

heippa! meidän 6-vuotias tyttäremme (syntynyt -03) aloitti telinevoimistelun vuosi sitten. oli alkuun temppujumpparyhmässä, mutta ohjaaja näki tytössä potentiaalia ja tahtoi muuttaa hänen taitoryhmään. pääsi taitoryhmään ilman testejä.

nyt olemme ajatelleet hakea kilparyhmään. itselläni ei ole voimistelutaustaa, enkä oikein tiedä, mitä tulevan ekaluokkalaisen kilparyhmäkokelaan tulisi osata. tiedän, että testeissä katsotaan ainakin voimaa ja liikkuvuutta ja joitain liikkeitä myös. tyttömme on harjoitellut tähän mennessä siis vain kerran viikossa, ja treenit oli sellaiseen aikaan, että samaan aikaan salilla ei ollut kilparyhmiä.

omasta mielestäni tyttö on lahjakas, mutta niin kai kaikkien vanhempien mielestä oma lapsi on. hän osaa esimerkiksi nojapuilla kiepin jalat yhdessä, permannolla käsinseisonnan (tosin ei täydellisesti), kärrynpyörän hyvin, siltakaadon taaksepäin (jalat vähän koukussa) ja kuperkeikan taaksepäin. puomilla hän on tehnyt vain jotakin hyppyjä. osaa tehdä myös lautakaatohypyn noin vyötärönsä korkuiselle kasalle (ponnistus juoksuvauhdista ponnistuslaudalle tasajalkaa ja siitä käsinseisontaan patjakasalle ja kaatuminen selälleen).

spagaatin hän saa myös joka suuntaan, ja silta on mielestäni hyvä. leuanvetoja saa vain yhden. puolapuilla riipunnassa jaksaa nostaa jalat ylimpään puolaan.

mitä teidän lapsenne osasivat kun siirtyivät kisaryhmään? oliko vaikea päästä? suositteliko valmentaja kilparyhmää vai päätittekö vain itse mennä testeihin? entä kuinka paljon aloittelevat ja sitten vähän vanhemmat (8-10v) kilparyhmäläiset treenaa?

olisi kiva vähän keskustella lasten telinevoimistelusta näin yleensäkin :)
2472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joskus lapsena telinevoimistelua harrastin, en tosin kilparyhmässä mutta muuten. Joukkuevoimistelun kilparyhmään pyrin n. 6-7 vuotiaana; siellä ainakin hyppyjä ja "loikkia" tehtiin, varmasti myös liikkuvuutta katsottiin. Muuta en muista... Vaikka voimistelu tiukka laji onkin, en usko että 7 vuotiaalta oletetaan esim. voltteja puomilla. Kyllä se on innokkuudesta, ohjeiden kuutelusta, liikkeiden sujuvuudesta jne. kiinni. Jos valmentaja on sanonut, että on lahjakas, niin luulisi myös kilparyhmään pääsevän!
Tsemppiä!

Äänestä
  • Yrittäkää vaan, ette voi ainakaan hävitä mitään;) Kysykää myös mukulan mielipidettä tietenkin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sari-sari kirjoitti:

heippa! meidän 6-vuotias tyttäremme (syntynyt -03) aloitti telinevoimistelun vuosi sitten. oli alkuun temppujumpparyhmässä, mutta ohjaaja näki tytössä potentiaalia ja tahtoi muuttaa hänen taitoryhmään. pääsi taitoryhmään ilman testejä.

nyt olemme ajatelleet hakea kilparyhmään. itselläni ei ole voimistelutaustaa, enkä oikein tiedä, mitä tulevan ekaluokkalaisen kilparyhmäkokelaan tulisi osata. tiedän, että testeissä katsotaan ainakin voimaa ja liikkuvuutta ja joitain liikkeitä myös. tyttömme on harjoitellut tähän mennessä siis vain kerran viikossa, ja treenit oli sellaiseen aikaan, että samaan aikaan salilla ei ollut kilparyhmiä.

omasta mielestäni tyttö on lahjakas, mutta niin kai kaikkien vanhempien mielestä oma lapsi on. hän osaa esimerkiksi nojapuilla kiepin jalat yhdessä, permannolla käsinseisonnan (tosin ei täydellisesti), kärrynpyörän hyvin, siltakaadon taaksepäin (jalat vähän koukussa) ja kuperkeikan taaksepäin. puomilla hän on tehnyt vain jotakin hyppyjä. osaa tehdä myös lautakaatohypyn noin vyötärönsä korkuiselle kasalle (ponnistus juoksuvauhdista ponnistuslaudalle tasajalkaa ja siitä käsinseisontaan patjakasalle ja kaatuminen selälleen).

spagaatin hän saa myös joka suuntaan, ja silta on mielestäni hyvä. leuanvetoja saa vain yhden. puolapuilla riipunnassa jaksaa nostaa jalat ylimpään puolaan.

mitä teidän lapsenne osasivat kun siirtyivät kisaryhmään? oliko vaikea päästä? suositteliko valmentaja kilparyhmää vai päätittekö vain itse mennä testeihin? entä kuinka paljon aloittelevat ja sitten vähän vanhemmat (8-10v) kilparyhmäläiset treenaa?

olisi kiva vähän keskustella lasten telinevoimistelusta näin yleensäkin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu