Haistakaapa home ja lukijoille tiedoksi:

Haistakaapa home ja lukijoille tiedoksi, kun foorumin ylläpito ei näemmä lukijoilleen asiasta välitä tiedottaa: tämä S24:n "rippituoli", jota S24- foorumi omavaltaisesti näemmä sellaiseksi nimittäin, ei sitten ole paikka missä sananvapauden säännöt muuttuisivat, eli älkääpä kukaan hömmelö rassukka höpötelkö ihan tyhmiä.

Voin kuitenkin, kun kerran keskustelujen etusivulla oikein mainostus ja kannustus tulla tälle palstalle oli, tässä ripittäytyä, kun minua vielä kannustetaan näin täysin nimettömänä ylläpidon taholta kertomaan salaisuuksiani:

- inhoan juontaja Vappu Pimiää, ainakin satunnaisesti ja fiiliksestä riippuen: hän on mielestäni pitkähampainen, jopa rumempi kuin minä ja mielestäni muutenkin ärsyttävän näköinen.

- Ben kyrsävits on mielestäni luihun, teennäisen ja sliipatun oloinen.

- joskus nauran hysteerisesti sille, että miten tyhmiä ihmisiä Big Brotherissa on: en voi uskoa, että sellaisia on olemassa ja jos katson ko. ohjelmaa, katson sitä ainoastaan tunteakseni ylemmyydentunteita ta kokeakseni olevani todella alhaalla.

- inhoan puoluetta perussuomalaiset.

- kehonrakentajat ovat mielestäni vastenmielisen näköisiä: kaikki heistä.

- puhtaan sosiobiologisesti ajattelevat ovat mielestäni yleensä natseja.

Riittivätkö tunnustuksekseni?
0246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hjhkjhk kirjoitti:

Haistakaapa home ja lukijoille tiedoksi, kun foorumin ylläpito ei näemmä lukijoilleen asiasta välitä tiedottaa: tämä S24:n "rippituoli", jota S24- foorumi omavaltaisesti näemmä sellaiseksi nimittäin, ei sitten ole paikka missä sananvapauden säännöt muuttuisivat, eli älkääpä kukaan hömmelö rassukka höpötelkö ihan tyhmiä.

Voin kuitenkin, kun kerran keskustelujen etusivulla oikein mainostus ja kannustus tulla tälle palstalle oli, tässä ripittäytyä, kun minua vielä kannustetaan näin täysin nimettömänä ylläpidon taholta kertomaan salaisuuksiani:

- inhoan juontaja Vappu Pimiää, ainakin satunnaisesti ja fiiliksestä riippuen: hän on mielestäni pitkähampainen, jopa rumempi kuin minä ja mielestäni muutenkin ärsyttävän näköinen.

- Ben kyrsävits on mielestäni luihun, teennäisen ja sliipatun oloinen.

- joskus nauran hysteerisesti sille, että miten tyhmiä ihmisiä Big Brotherissa on: en voi uskoa, että sellaisia on olemassa ja jos katson ko. ohjelmaa, katson sitä ainoastaan tunteakseni ylemmyydentunteita ta kokeakseni olevani todella alhaalla.

- inhoan puoluetta perussuomalaiset.

- kehonrakentajat ovat mielestäni vastenmielisen näköisiä: kaikki heistä.

- puhtaan sosiobiologisesti ajattelevat ovat mielestäni yleensä natseja.

Riittivätkö tunnustuksekseni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu