Avaus uuteen kauteen

Alku oli niin hermostunutta kuin oletinkin. Mailaa puristettiin tosi tiukasti. Ainoastaan kolmannen erän alku oli TPS:ltä vapautunutta ja siihen sitten tulikin heti 2 maalia.
Alku oli kuitenkin odotettu. Olen jo aikaisemmin puhunut siitä miten mestarin päänahkaa halutaan. Niin tapahtui nytkin. HPK pystyi painostamaan ajoittain tosi hyvin ja onnistuikin viemään pelin jatkoajalle ja lopulta rankkareihin. Tällä kertaa Plihal kuitenkin pystyi pelastamaan 2 pinnaa rankkareissa. Hyvä niin.

Täällä aina kitistään yleisömääristä ja siitä miten Turkuhallisssa ei muka käy väkeä. Ymmärrän kitinän kateellisten panetteluna. Avauskierroksen toiseksi paras yleisömäärä oli nimenomaan Turkuhallissa. Ainoastaan pääkaupunkiseuden paikallisottelu oli yleisömäärältään hiukan parempi.

Leimeen tulikokeen avaus kuitenkin päättyi nyt onnellisesti ja toivon musta-valkoisesta sydämestäni että se myös jatkuu onnellisissa merkeissä. Seuraava koitos on jo lauantaina Porissa.

Tsemppiä TPS!
9289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei tolla porukalla voi muuta ku tuuripisteitä saada, onneksi ei tarvitse odotella mitään mitaleita tänä vuonna, ei pety niin pahasti sitten.. snif

Äänestä
  • Toki uskon noin asiantuntevaa kommenttia. Ihmettelen vaan että HPK on sitten tosi surkee jengi kun ei tuurilla pelaavaa surkimusta pystynyt voittamaan. Siinä on nyt HPK:lla kriisipalaverin paikka, eikä siinä enää mitkään itkut auta.

    Äänestä

  • Åboy kirjoitti:

    Toki uskon noin asiantuntevaa kommenttia. Ihmettelen vaan että HPK on sitten tosi surkee jengi kun ei tuurilla pelaavaa surkimusta pystynyt voittamaan. Siinä on nyt HPK:lla kriisipalaverin paikka, eikä siinä enää mitkään itkut auta.

    divarijoukkueella... ja melkein voitti töpselit!

    Äänestä

  • pelas... kirjoitti:

    divarijoukkueella... ja melkein voitti töpselit!

    Kiitos tiedosta. Ymmärsi Rindell sitten laittaa sentään divarijoukkueen Turkuun. Hyvä ettei lähettänyt pitsinnyplääjiä.
    Ei voi mitään jos ei hämeessä ymmärretä mikä on jääkiekon SM-liiga. Tyhmyydestä sakotetaan.

    Äänestä

  • Åboy kirjoitti:

    Kiitos tiedosta. Ymmärsi Rindell sitten laittaa sentään divarijoukkueen Turkuun. Hyvä ettei lähettänyt pitsinnyplääjiä.
    Ei voi mitään jos ei hämeessä ymmärretä mikä on jääkiekon SM-liiga. Tyhmyydestä sakotetaan.

    "Tyhmyydestä sakotetaan."

    Äänestä

Eilen oli mestaruuden voittamisen jälkeen seuraava liigapeli. Tottakai tepsillä on faneja. Katsotaan niitä yleisömääriä sitten kun arki koittaa.

Äänestä

karvarintaiset miehet oli, jotka aina riisuvat paitansa ottelussa ja niiden rinnassa oli jotain kirjaimia (vissiin P, S ja T?)???

Äänestä
  • Olin mä siel, välil oli housutki kintuis!!

    Äänestä

  • Pupu. kirjoitti:

    Olin mä siel, välil oli housutki kintuis!!

    Mun homotutka olis huomannu sut heti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Åboy kirjoitti:

Alku oli niin hermostunutta kuin oletinkin. Mailaa puristettiin tosi tiukasti. Ainoastaan kolmannen erän alku oli TPS:ltä vapautunutta ja siihen sitten tulikin heti 2 maalia.
Alku oli kuitenkin odotettu. Olen jo aikaisemmin puhunut siitä miten mestarin päänahkaa halutaan. Niin tapahtui nytkin. HPK pystyi painostamaan ajoittain tosi hyvin ja onnistuikin viemään pelin jatkoajalle ja lopulta rankkareihin. Tällä kertaa Plihal kuitenkin pystyi pelastamaan 2 pinnaa rankkareissa. Hyvä niin.

Täällä aina kitistään yleisömääristä ja siitä miten Turkuhallisssa ei muka käy väkeä. Ymmärrän kitinän kateellisten panetteluna. Avauskierroksen toiseksi paras yleisömäärä oli nimenomaan Turkuhallissa. Ainoastaan pääkaupunkiseuden paikallisottelu oli yleisömäärältään hiukan parempi.

Leimeen tulikokeen avaus kuitenkin päättyi nyt onnellisesti ja toivon musta-valkoisesta sydämestäni että se myös jatkuu onnellisissa merkeissä. Seuraava koitos on jo lauantaina Porissa.

Tsemppiä TPS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu