Ässät on näköjään aina vaikea TPS:lle jostain kumman syystä. Viime kaudella TPS voitti Ässät vain kerran mutta voitti silti mestaruuden. Poteeko TPS jotain Ässä-kammoa, vai mitä tämä on?
TPS:n puolustus oli eilen onnetonta. Tuntuu että ukot puolustuksessa touhuavat jotain ihan merkiteksetöntä ja koheltavat kuin päättömät kanat. Ässät veivasivat TPS:n puolustuksen kebab-kioskilee kerta toisensa jälkeen.
Ylivoima ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla koska 5-3 tilannetta ei pystytty hyödyntämään. Kahden ukon ylivoima täytyy osata hyödyntää. Engrenkään ei ollut viime kevään tavoin huippuiskussa, pitäisköhän toi Leggio kutsua takaisin että saataisiin kunnon kilpailuasetelma aikaseks ja nähtäisiin viime kevään tavoin Engrenin huipputorjuntaa?
Ässät pelasi hyvän pelin ja nylki mestarin, josta täytyy pitkin hampain antaa täysi tunnustus. Tepsillä on jokaisella osa-alueella huimasti parannettavaa. Ensimmäiseksi puolustus täytyy saada ymmärtämään että näissä peleissä ei ole varaa rusettiluisteluun.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kyllä tällä kaudella tulee mestarille useampiakin nylkemisiä, ehkä kierroksesta toiseen.