30-vuotishääpäivä ja 50vuotissyntymäpäivälahja

Hei!
Vanhemmillani on tässä kuussa 30-vuotishääpäivä ja isäni täyttää ensi maaliskuussa sitten 50 vuotta.

Onko teijän mielestä vanhempien hääpäivälahjaan osallistuminen vain parin lasten asia, (lapsille kuuluva) vai voiko pyytää parin sisaruksia osallistumaan myös, varsinki jos ideaan sisältyy myös tuo kevään syntymäpäivä??? Mitä mieltä olette?? Tämä niin mietityttää?

Koska vanhemmillani on toive päästä keväällä sitten syntymäpäivähumusta, hiukan rauhoittumaan matkalle, niin olen hiljaa mielessäni kaavaillut matkalahjakorttiin keräystä. Joka olisi hyvä hommata hyvissä ajoin, isäni jäyhyyden tuntien. Hän tarvitsee sen puoli vuotta - vuoden totutellakseen ulkomaanmatka ajatukseen.
1886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juhlin tärkeää merkkipäivääni kun täytin pyöreitä vuosia syyskuussa 2010 ja päädyin valitettavasti tähän palveluntarjoajaan limusiinikuljetus.fi,JONKA näköjään AINOA TYÖNTEKIJÄ/OMISTAJA "PALVELI" 10HENGEN NAISSEURUETTA KUIN LUOLAMIES METSÄSTÄ.Olisi pitänyt arvata alkeellisista maileista että 1amatöörin yritys on epäammattitaitoinen,kun omistaja/kuski painosti että hänen tarjouksensa hyväksyminen kuuluu yleissivistykseen?!ja hinnasta neuvotteleminen on siis epäsivistyksellistä.Kiireen takia auton löytämisessä katsoin sormien läpi tylyn&kuivan sähköpostien sävyn,ja kun juhlaseurue juhlapvnä lähestyi limusiinia kuskin tervehdys oli:MULLE ON YKSI HAILEE MILLOIN AJETAAN KUN MULLEHAN MAKSETAAN VAIKKA SEISTÄÄN.Sellainen lämmin tervetulotervehdys vieraille.Illan huippu oli kun kesken ajelun pysähdyimme ottamaan valokuvia niin kuski tuli vieraiden keskelle eteeni(syntymäpäiväsankari)&kovaan ääneen rääkätti MITÄ JOS MAKSAT NYT TÄMÄN KYYDIN?Apinan tason palvelu! KUITTIA MAKSUSTA EI SAATU, TIETTY.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselee tyhmiä... kirjoitti:

Hei!
Vanhemmillani on tässä kuussa 30-vuotishääpäivä ja isäni täyttää ensi maaliskuussa sitten 50 vuotta.

Onko teijän mielestä vanhempien hääpäivälahjaan osallistuminen vain parin lasten asia, (lapsille kuuluva) vai voiko pyytää parin sisaruksia osallistumaan myös, varsinki jos ideaan sisältyy myös tuo kevään syntymäpäivä??? Mitä mieltä olette?? Tämä niin mietityttää?

Koska vanhemmillani on toive päästä keväällä sitten syntymäpäivähumusta, hiukan rauhoittumaan matkalle, niin olen hiljaa mielessäni kaavaillut matkalahjakorttiin keräystä. Joka olisi hyvä hommata hyvissä ajoin, isäni jäyhyyden tuntien. Hän tarvitsee sen puoli vuotta - vuoden totutellakseen ulkomaanmatka ajatukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu