Ehkäisykiellossa SRK on katoliainjen, ei Luterilainen.

Vanhoillis- lestadiolaisen suhde pysyy Roomalais- katollisuuteen.
Vain Katollinen kirkko väittää Jumalan tahdon olevan se, että naisen tehtävä on synnyttää, ja synnyttää, vaikka oma hengen kustannuksella.
Toisaalta, he tukeutuvat Lutheriin, joka ei nähnyt asiaa näin, vain juuri oli vastaan sitä. Tämä linja olikin voimassa liikkeessä aina -60 luvulle asti. Sitten se muuttui, ihmispäätöksellä.
He hakevat tukea juutalaisten säännöksistä Vanhasta Testamentista, mutta eivät selkeästi löydä asiaa valaisevaa ollenkaan. Toisaalta jos löytyy, sen toteuttaminen vie lain alle, jolloin koko laki kaatuu vääjäämättä niskaan, ja ristin sovitus ei päde heihin. – joka menee yhdessä kohti lain alle, on vastuussa koko laista, näin Jeesus itse sanoo.
Mitä sitten Uusi Testamentti sanoo perhesuunnittelusta.
Asia on selvä, - lapset tulevat miehen tahdosta, eivät Jumalan tai lahkojen.
Johannes kertoo sen, verraten Jumalan tahtoa saada poika miehen tahtoon. Jae 13 kertoo > 13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta EIKÄ MIEHEN TAHDOSTA, vaan Jumalasta.
Jeesus siis syntyi Jumalan tahdosta, ja HÄNEN VELJENSÄ ISÄNSÄ ( Joosefin ) TAHDOSTA.
Tämä mahdollistaa perhesuunnittelun ja kun lapsentekoon on hyvä olla kaksi, tulee miehen neuvotella siittämisestä tai ehkäisystä vaimonsa kanssa.
Kes.
2232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

todella ovta yhtä lihaa, jolloin lasten määrä on heidän neuvottelussa.

Äänestä

sana hallussasi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesitas kirjoitti:

Vanhoillis- lestadiolaisen suhde pysyy Roomalais- katollisuuteen.
Vain Katollinen kirkko väittää Jumalan tahdon olevan se, että naisen tehtävä on synnyttää, ja synnyttää, vaikka oma hengen kustannuksella.
Toisaalta, he tukeutuvat Lutheriin, joka ei nähnyt asiaa näin, vain juuri oli vastaan sitä. Tämä linja olikin voimassa liikkeessä aina -60 luvulle asti. Sitten se muuttui, ihmispäätöksellä.
He hakevat tukea juutalaisten säännöksistä Vanhasta Testamentista, mutta eivät selkeästi löydä asiaa valaisevaa ollenkaan. Toisaalta jos löytyy, sen toteuttaminen vie lain alle, jolloin koko laki kaatuu vääjäämättä niskaan, ja ristin sovitus ei päde heihin. – joka menee yhdessä kohti lain alle, on vastuussa koko laista, näin Jeesus itse sanoo.
Mitä sitten Uusi Testamentti sanoo perhesuunnittelusta.
Asia on selvä, - lapset tulevat miehen tahdosta, eivät Jumalan tai lahkojen.
Johannes kertoo sen, verraten Jumalan tahtoa saada poika miehen tahtoon. Jae 13 kertoo > 13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta EIKÄ MIEHEN TAHDOSTA, vaan Jumalasta.
Jeesus siis syntyi Jumalan tahdosta, ja HÄNEN VELJENSÄ ISÄNSÄ ( Joosefin ) TAHDOSTA.
Tämä mahdollistaa perhesuunnittelun ja kun lapsentekoon on hyvä olla kaksi, tulee miehen neuvotella siittämisestä tai ehkäisystä vaimonsa kanssa.
Kes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu