Olen ensin taistellut isossa perheessä paikkani,koska olin pienin ja arin sain aina olla nokka verissä.Sen verran sain oppia että osaan ja opin taistelemaan paikastani täälä elämässä.Koulutin itseni sisulla sain ammatin johon olen tyytyväinen.Tein 2 lasta olin aviossa noin 3vuotta ja taas olin nyrkkeily kohde,lähdin lasteni kanssa koska rakastan elämääni niin paljon että halusin antaa lapsilleni turvatun ja rakkauden täyteisen lapsuuden..opinnot menivät hyvin ja lapsilla hyvät ammatit.Mutta kuinka onkaan minun käynyt olen syöpäpotilas aikaa ei kukaan tiedä.Mutta tämähän on vain elämää josta olen nauttinut..KIITOS ELÄMÄLLE JA ELÄMÄNKOULUSTA :-)
ON KOVAA TAISTELUA
ELÄMÄ
152651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minäkin ihmettelen joskus sitä asiaa, että jollakin on kaikki niin hyvin, ei mitään vastoinkäymisiä. Mutta ne joilla on vastoinkäymisiä yhdessä asiassa, heillä on niitä monessa asiassa. En voi ymmärtää, miksi jotakin ihmistä koetellaan niin paljon, niinkuin nyt Sinuakin ystäväiseni.
Yrität kuitenkin sisulla pärjätä ja toivon, että selviäisit vielä tästäkin.
Kaikkea hyvää Sinulle!
Sanotaan, että luoja antaa jokaiselle sen minkä jaksaa kantaa.......siksi kysynkin, miksi se luoja teki minusta niin helkatin vahvan?
Jaksamista.....
Hei taistelija, samanlaista kamppailua olen itsekkin käynyt. Minulla on ollut kaksi syöpää ja mieheni kuoli 3 viikkoa sitte diabetes-epilepsiaan. Aina olen parhaani yrittänyt, maisterin tutkinto ja kaksi hienosti koulutettua lasta. Joskus kaikki tuntuu epäoikeudenmukaiselta...kun rakastuu ja perustaa perheen, rakkain otetaan noin vain pois. Mitään ei kuitenkaan jäänyt sanomatta, hänellä on hyvä olla, toisin kuin minulla. Taistele, syöpä on nykyään pienempi paha kuin diabetes. Itse kävin jopa sytostaatit läpi ja samalla hoidin vastuuvirkaa...silloin oli kuitenkin vielä mieheni elossa. Voimia meille kaikille. Minttu
-Itkun aiheita on ollut riittämiin vuosikymmenien varrella.Vaikea,pitkä avioliitto luonnehäiriöisen puolison rinnalla.Pahoinpitelyitä,syvää turvattomuutta,kodittomuutta(=asunnottomuutta),nälkääkin,taloudellisia huolia ja "yksinhuoltajuutta".Surua ja kipua sairaista lapsista ja ainaista pelkoa puolison arvaamattomien raivokohtausten(ei käyttänyt lainkaan alkoholia) vuoksi.-Pieni omaisuus ja perinnöt menivät puolison velkoihin.-Oli tuskan hetkiä,jolloin "kipu" ylitti kestokyvyn rajat.Onneksi pystyin itkemään,itkemään,itkemään....pohjattomasti....
-Yritin kaikkeni:tein kahta,kolmeakin työtä yhtä aikaa,jotta lapsilla olisi koti.Olin uskollinen ja anteeksiantavainen puolisoni "harha-askelista" huolimatta.Kestin ja kärsin.Suunnattomasti.Aivan liikaa.-Tiedän kysymyksenne:Miksi et eronnut???
-Sitä on turha kysyä - tänään.Menneisyyttä ei voi muuttaa.-Olen eronnut nyt.Verenpainelääkitys.Lasten sairaudet vakavampia.Kaikki eivät selvinneet elämän taistelussa.Ei ammattia,ei tulevaisuutta heillä.
Keskimmäiset yrittävät elämässä ponnistella eteenpäin,helppoa ei heilläkään.-On ollut menetyksiä,hautajaisia,onnettomuuksia...
-Aikansa kutakin.Tänään voisin kirjoittaa ylistysvirren suomalaisesta,rehellisestä,tunnollisesta,vastuutakantavasta,sydämellisestä ja rakastavasta miehestä,koska rinnallani seisoo sellainen.Jotakin hyvää on tullut elämääni.
-Kärsimyksen ongelma jää meiltä selvittämättä tässä maailmassa,mutta jotakin arvokasta olen oppinut sen kautta.-Toivon sydämestäni voimia ja lohdutusta jokaiselle kärsimysahjossaan kamppailevalle!Elämä ei todellakaan aina ole helppoa.
Äitini pyysi minun kirjoittamaan,että nyt on kaikki hyvin ei kipua ei tuskaa.MEIDÄN jäi mummua,äitiä ikävä KIITOKSIA KAIKILLE T: HÄNEN POIKANSA
Minulta -ja useimmilta meistä- on myöskin kuollut omaisia. Rankkaa, rankkaa. Mutta emme kukaan elä loputtomiin. Anna tukea lapsillesi -näytä, että pystyt! Tukea saat meiltä monilta tuntemattomilta.
Sydän tuskaa täysi! Kuolema tuo outo, mutta tuttu vieras. OLEN sanaton pohja riutuu,en jaksa yehdä mitään,kauanko tuo tuska sydäntäni riipii?? Miten jaksan kantaa vastuun myös siskostani ja hänen lapsestaan?? Kun itse en jaksa edes hoitaa omia lapsiani!! Aina tulee äiti ja hänen kauniit sanat mieleen silloin kun pinna on tuhannen päreinä.Näen äidin kasvot hymyilevän suun joka sanoo ( no mutta poikani muista lapset ovat elämän suola ja he rakastavat sinua vilpittömästi )KUMPA PÄÄSISIN TÄMÄN ASIAN YLITSE!!! SISKONIKIN ON AIVAN RIKKI,LAPSET KYSELEVÄT LAKASTA MUMMUA,eli rakasta mummua.EN PYSTY SELITTÄMÄÄN HEILLE MITÄÄN,NIINKUIN EI SISKONIKAAN.. EN JAKSA KANTAA TÄTÄ RAKKAUDEN TUNTEEN POIS MENOA MINUN ON IKÄVÄ :-((
Ymmärrän tuskasi. En voi edes ajatella, että oma äitini kuolisi. Mutta minulta #vietiin# 6 läheistä, mummoja, pappoja ym teini-iässä, ennen rippikoulua. Asia on heijastunut koko elämän ajan. Unkarilainen mummoni oli minulle kaikki kaikessa, unissa vieläkin hänet tapaan. Yritetään kuitenkin, varmasti niin äitisikin haluaa, vai mitä? Voimia, T.
No Tinsku vielä. Paras ystäväni oli omaishoitaja, joten tutustuin tilanteeseen. Kävin kahvilla, ostin joululahjat ja näin hänet "viimeisessä asussaan". Kun hän kuoli, uutena vuotena, ystäväni, joka mies kuin sinä, murtui täysin. Ei ole vieläkään täysin selvinnyt...mutta uskon, että aika auttaa...usko sinäkin!!!!
En pysty lähestymään vielä ketään. Onneksi äitini sanoi kerran, jos mieltäsi painaa jokin?kokeile kirjoittaa tänne. Ja näytti tämän ennen poistumistaan kun sanoi, että jätä viesti äiti nukkunut pois..Lupasin ja nyt itkeä tihuutan tänne...ANTEEKSI...OLEN NIIN SURULLINEN MIKSI JUURI ÄITINI.???
..mihinkään katoa.. se on ja pysyy sydämessä.. käytä sitä nyt voimana päästä asian yli.. sitä äitisikin olisi halunnut..
T: Isänsä menettänyt
oletpa itseäsi täynnä, kun olet itse lapsesikin
kouluttanut ei tarvinnut edes koululaitosta.
Voisit maisteri tulla alas sieltä jalustalta.
*Niin metsä vastaa, miten......*,
olisi sinunkin aika oppia
Eli mitä? Stooryä??? Stooria. Ei kiinnosta. Mikä teitä? Ootteko käyneet valmistautumissa EU-vaaliäänestämiseen....Virtuaali-fantasia ei oikein kiinnosta. Tämä elämä enemmän. Mitähän sinä sitten opettaisit???Mzu
Anteeksi mutta nyt en ymmärtänyt tippaakaan..Olet ehkä lukenut äitini viestin silloin kun hän eli vielä...
Poika. Nyt on vaan niin, että on jaksettava. Äitisi lapsenlapset haluavat ihan varmaan elää. Olisipa itsellänikin sellaisia....Lupaathan?