Missä vika - mahdollisesti lantiossa?

Yläasteella meillä kävi koululla jokin lääkäri, joka tarkisti kaikkien ryhdin ja muun. Siinä ei silloin (kuusi vuotta sitten) ollut mitään vikaa, eikä kyseisiä kipuja ollut.

Nyt huomasin ratsastaessa eräs päivä, että olen hyvinkin vino. Tuntuu, että vaikka kuinka yritän istua ryhdissä, niin oikea kylki on enemmän kasassa kuin vasen. Oikea olkapää on myös alempana.

Lisäksi minulla on ollut jo pidemmän aikaa kipuja alaraajoissa; polveen sattuu välillä todella paljon, jalka saattaa pettää alta, jalat puutuvat hyvinkin nopeasti istuessa, nilkkoihin ja reisiin sattuu. Aiemmin alarajaakipujen syyksi epäiltiin jalkojani: kävelen huonosti, sillä lääkärit epäilivät lättäjalkaisuutta. Saattaahan sekin olla, mutta voiko se oikeasti aiheuttaa kaikki oireet? Tuntuu enemmän siltä, että nilkka vääntää jalkaa väärään asentoon.

Ystävä ehdotti, että vika voisi olla lantion vinoudessa / SI-nivelestä. Voiko sellainen kehittyä vai voiko tulla jonkin seurauksena? Äärimmäisen inhottavaa kun jalkoja särkee ja tuntuu etten pysty istumaan suorassa. Se häiritsee harrastustani ratsastusta niin paljon, etten tiedä kauanko voin jatkaa.

En viitsi mennä heti ensimmäisen lääkäriin olemattoman sairauden kanssa..
62149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun aloin tutkimaan, niin oikea jalka on ainakin muutaman sentin vasenta lyhyempi. Lisäksi on usein esimerkiksi hartiat jumissa ja särkee päätä usein. Välillä on myös selkä kipeä ja ainakin selkälihakset kipeät. Voisiko lantion vinous aiheuttaa kaikki selittämättömät ja hankalat oireet?

Äänestä
  • Kyllä mainitsemasi oireet tulevat juuri vinosta lantiosta. Oletko kenties pudonnut hevosen selästä, ei juuri muuta tarvitse. Kunnon isku pudotessa saa SI nivelesi ja lantion pois paikoiltaan.
    Tiedän omasta kokemuksesta, samat oireet ja pudonnut hevosen selästä useita kertoja ja jalat eri pituiset, kun ei ole lantio ja si nivel paikoillaan.

    Äänestä

  • ls kirjoitti:

    Kyllä mainitsemasi oireet tulevat juuri vinosta lantiosta. Oletko kenties pudonnut hevosen selästä, ei juuri muuta tarvitse. Kunnon isku pudotessa saa SI nivelesi ja lantion pois paikoiltaan.
    Tiedän omasta kokemuksesta, samat oireet ja pudonnut hevosen selästä useita kertoja ja jalat eri pituiset, kun ei ole lantio ja si nivel paikoillaan.

    kannattaa ehdottomasti kokeilla!Mulla toinen jalka 1/2cm lyhyempi,olkapää alempana kuin toinen,lantio vinossa ja yhden käsittelyn jälkeen,jalat yhtäpitkät,lantio suorassa ja olkapäät samalla tasolla!Uskomatonta ja käsittely tuntui hyvältä,rentouttavalta,suosittelen!

    Äänestä

  • kunnon kirjoitti:

    aha herra kipufoorumi taas täällä mellestämässä. Lantiokorin asento ei muutu miltei liikkumattomasta pienestä nivelestä. Näinnäisiä eroja voi olla jaloissa mutta johtuvat lihaskireyksistä. Äläkää käyttäkö jäsenkorjaajien palveluksia sillä he ovat huijareita- pahimmat huijarit löytyvät kipufoorumilta ja selkäsivuilta.

    Äänestä

  • dsöaoköaas kirjoitti:

    mites kun kiropraktikkokin stekkasi plintillä palpoden takaa ja kertoi oikean si nivelen olevan jumissa
    mitäs siihe sanot hoitona oli mobilisaaatio ja sen jälkeen tarkastus että alkoi liikkumaan, tehtiinkö sinun mielestäsi väärin sinä olisiko se liikkuvampi vasen pitänyt vaikka luuduttaa että mielesi olisi hyvä
    älä nyt vaan esitä asiattomia omia typeriä mielipiteitäsi täällä kansanparannuksest kun näkyy että et ple sellaisessa koskaan käynyt.

    ja kipufoorumia lukevat kipeät jotka haluavat parannusta itselleen.
    lukijalle jolla lantiokori vinossa suosittlen lukemaan kuntonetti .org kipufoorumi sivuja ja sen jälkeen voitkin etsiytyä asian osaavan ihmisen luokse.
    paikkakuntaasi tietämättä on vaikea suositella ketään

    Äänestä

  • kunnon kirjoitti:

    kannattaa ehdottomasti kokeilla!Mulla toinen jalka 1/2cm lyhyempi,olkapää alempana kuin toinen,lantio vinossa ja yhden käsittelyn jälkeen,jalat yhtäpitkät,lantio suorassa ja olkapäät samalla tasolla!Uskomatonta ja käsittely tuntui hyvältä,rentouttavalta,suosittelen!

    missä kävit hoitamassa asian itsellä on sama ongelma

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mmisery2 kirjoitti:

Yläasteella meillä kävi koululla jokin lääkäri, joka tarkisti kaikkien ryhdin ja muun. Siinä ei silloin (kuusi vuotta sitten) ollut mitään vikaa, eikä kyseisiä kipuja ollut.

Nyt huomasin ratsastaessa eräs päivä, että olen hyvinkin vino. Tuntuu, että vaikka kuinka yritän istua ryhdissä, niin oikea kylki on enemmän kasassa kuin vasen. Oikea olkapää on myös alempana.

Lisäksi minulla on ollut jo pidemmän aikaa kipuja alaraajoissa; polveen sattuu välillä todella paljon, jalka saattaa pettää alta, jalat puutuvat hyvinkin nopeasti istuessa, nilkkoihin ja reisiin sattuu. Aiemmin alarajaakipujen syyksi epäiltiin jalkojani: kävelen huonosti, sillä lääkärit epäilivät lättäjalkaisuutta. Saattaahan sekin olla, mutta voiko se oikeasti aiheuttaa kaikki oireet? Tuntuu enemmän siltä, että nilkka vääntää jalkaa väärään asentoon.

Ystävä ehdotti, että vika voisi olla lantion vinoudessa / SI-nivelestä. Voiko sellainen kehittyä vai voiko tulla jonkin seurauksena? Äärimmäisen inhottavaa kun jalkoja särkee ja tuntuu etten pysty istumaan suorassa. Se häiritsee harrastustani ratsastusta niin paljon, etten tiedä kauanko voin jatkaa.

En viitsi mennä heti ensimmäisen lääkäriin olemattoman sairauden kanssa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu