Tuomas Kyrö: Liitto

Tällä wsoyn kautta maailmalle saatetulla Liitolla Kyrö osoittaa hallitsevansa monenlaiset aikakäsitykset. Esikoinen, Nahkatakki, tapahtuu noin vuorokauden aikana kehäkolmosen sisäpuolella, pikkurikollisten ja muitten laitapuolen huligaanien karnevalistisena toimintakomediana. Pikkusen siitä tuli J Tervon Rovaniemen alamaailman kuvaukset mieleen. Lähinnä mukana olijoiden reppanuuden ja vahvojen naisten vuoksi.
Uusin, Benjamin Kivi, kattaa taas liki koko vuosisadan ja ihmisen vaelluksen melkein kehdosta hautaan. Tuotannollisesti näitten puolivälissä syntynyt Liitto rajautuu tarkoin vuosiin 1938-58. Sodan molemmille puolille. Kirjassa liittojakin on monenlaisia. Suomen ja Saksan aseveliliitto, liki puhumattoman ja kohta myös kuulemattoman Urhon ja Lydian avioliitto, Urhon Anna-siskon henkinen ja jopa kosketuskontaktiin päätyvä liitto A Hitlerin kanssa ja myöhemmin Annan ja sotavanki Paulin liitto. Eikä mikään näistä liitoista pääty hyvin.
Kyrön maailma on karu ja omalla laillaan tosi. Mitäpä muuta 30-luvun isä voi tehdä tytärtään varjellakseen kuin teljetä tämän kamariin pariksi kuukaudeksi ja lihottaa muodottomaksi? Jotta jätkien kiinnostus kaikkoaisi. Jos miehelle ei ehdi nousta ajatuksia päähän niin nopeasti kuin emäntä toivoo, niin ollaan sitten puhumatta. Sen Urho osaa. Kuten myös uimisen ja hengityksen pidättelyn, vaikkei siitä taidosta leipä levene. Kovan tason uimareitahan Kyröllä on muitakin, ainakin Benjamin Kiven isä.
Kyrön ihmisten olosuhteisiin maailman tapahtumat heijastuvat vain roiskeina, käytännön hankaluuksina. Toisinaan arkkuverstaalla on ruuhkaa, tai sairaalapaikat varattuna haavoittuneille. Annaa riiusteleva nimismies on välillä koko kuvitteellisen Mollojoen pitäjän päällikkö, kotvan päästä vanki itsekin.
Tylyin Liiton liitoista on Annan suhde Hitleriin. Annan muistiinpanot Adolfin lempeistä ja päättäväisistä silmistä vaihtuvat kuvaukseen yliopistosta erottamiseen liian aatteellisuuden vuoksi. Vaikeuksista huolimatta Annan usko aatteeseen ja uuteen maailmaan säilyy lujana.Vasta lopullisen ratkaisun paljastuminen, osittain puolalaisen sotavangin kokemusten kautta, avaa Annan silmät näkemään totuuden, jota järki ei selitä eikä psyyke kestä.
Nuoruudestaan huolimatta Kyrö on ehtinyt lukea (tai katsella leffoja?) paljon. Pieninä viitteinä Urhon sotakokemusten joukossa vilahtavat niin Meren kuin Linnankin hahmot. Tunnistava lukija ilahtuu.
Kyrön kieli muuttuu teosten myötä. Nahkatakin slangikohelluksesta on pitkä matka Liiton tarkkaan, havainnoivaan mutta turhia maalailuita välttävään niukkaan, runolliseen faktakieleen. Vaikkei Urho paljoa puhu, ei se tarkoita ajattelemattomuutta. Naisilla on vain välillä niin hoppu, ettei sanaa väliin saa.

Kaunis, tyly ja tosi kirja. Rohkenen suositella.
41754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Markkinoille kovan mainonnan ja mediajulkisuuden kera, mutta kuka jaksaa niitä lukea?
Täälläkään ei kukaan ole jaksanut kommentoida ko. kirjailijan teoksia.
On se niin hauskaa kun vetää karvalakin päähänsä ja jakaa kuviaan lehtiin!
Kansa on vaan niin pirun tyhmää, että ei osaa nauraa tällaiselle korkeatasoiselle huumorille.

Äänestä
  • Puhuksää ny Miälensäpahottajasta vai Liitosta.? Hienoi kirjoi kumpikii.

    Äänestä

  • Ida Rähmä kirjoitti:

    Puhuksää ny Miälensäpahottajasta vai Liitosta.? Hienoi kirjoi kumpikii.

    hyvä karvalakki.

    Äänestä

Aivan mahtava teos. Ensimmäinen Tuomas Kyrön kirja, minkä luin, ja aion ahmia lisää. Hjuva arviointi, tosin yksi korjaus: puolalaisvangin nimi "suomeksi" on Pentti, eikä Pauli... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alvari.raappavaara kirjoitti:

Tällä wsoyn kautta maailmalle saatetulla Liitolla Kyrö osoittaa hallitsevansa monenlaiset aikakäsitykset. Esikoinen, Nahkatakki, tapahtuu noin vuorokauden aikana kehäkolmosen sisäpuolella, pikkurikollisten ja muitten laitapuolen huligaanien karnevalistisena toimintakomediana. Pikkusen siitä tuli J Tervon Rovaniemen alamaailman kuvaukset mieleen. Lähinnä mukana olijoiden reppanuuden ja vahvojen naisten vuoksi.
Uusin, Benjamin Kivi, kattaa taas liki koko vuosisadan ja ihmisen vaelluksen melkein kehdosta hautaan. Tuotannollisesti näitten puolivälissä syntynyt Liitto rajautuu tarkoin vuosiin 1938-58. Sodan molemmille puolille. Kirjassa liittojakin on monenlaisia. Suomen ja Saksan aseveliliitto, liki puhumattoman ja kohta myös kuulemattoman Urhon ja Lydian avioliitto, Urhon Anna-siskon henkinen ja jopa kosketuskontaktiin päätyvä liitto A Hitlerin kanssa ja myöhemmin Annan ja sotavanki Paulin liitto. Eikä mikään näistä liitoista pääty hyvin.
Kyrön maailma on karu ja omalla laillaan tosi. Mitäpä muuta 30-luvun isä voi tehdä tytärtään varjellakseen kuin teljetä tämän kamariin pariksi kuukaudeksi ja lihottaa muodottomaksi? Jotta jätkien kiinnostus kaikkoaisi. Jos miehelle ei ehdi nousta ajatuksia päähän niin nopeasti kuin emäntä toivoo, niin ollaan sitten puhumatta. Sen Urho osaa. Kuten myös uimisen ja hengityksen pidättelyn, vaikkei siitä taidosta leipä levene. Kovan tason uimareitahan Kyröllä on muitakin, ainakin Benjamin Kiven isä.
Kyrön ihmisten olosuhteisiin maailman tapahtumat heijastuvat vain roiskeina, käytännön hankaluuksina. Toisinaan arkkuverstaalla on ruuhkaa, tai sairaalapaikat varattuna haavoittuneille. Annaa riiusteleva nimismies on välillä koko kuvitteellisen Mollojoen pitäjän päällikkö, kotvan päästä vanki itsekin.
Tylyin Liiton liitoista on Annan suhde Hitleriin. Annan muistiinpanot Adolfin lempeistä ja päättäväisistä silmistä vaihtuvat kuvaukseen yliopistosta erottamiseen liian aatteellisuuden vuoksi. Vaikeuksista huolimatta Annan usko aatteeseen ja uuteen maailmaan säilyy lujana.Vasta lopullisen ratkaisun paljastuminen, osittain puolalaisen sotavangin kokemusten kautta, avaa Annan silmät näkemään totuuden, jota järki ei selitä eikä psyyke kestä.
Nuoruudestaan huolimatta Kyrö on ehtinyt lukea (tai katsella leffoja?) paljon. Pieninä viitteinä Urhon sotakokemusten joukossa vilahtavat niin Meren kuin Linnankin hahmot. Tunnistava lukija ilahtuu.
Kyrön kieli muuttuu teosten myötä. Nahkatakin slangikohelluksesta on pitkä matka Liiton tarkkaan, havainnoivaan mutta turhia maalailuita välttävään niukkaan, runolliseen faktakieleen. Vaikkei Urho paljoa puhu, ei se tarkoita ajattelemattomuutta. Naisilla on vain välillä niin hoppu, ettei sanaa väliin saa.

Kaunis, tyly ja tosi kirja. Rohkenen suositella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu