Ilmoittauduin tuossa vast ikää ensimmäistä kertaa koiranäyttelyihin. Laitoin ( suomalaiselle ) koiralleni rekisteri numeron eteen fi kuten siinä käskettiin, mutta kohta kun katsoin kohtaa se oli muuttumun fin:iksi (toistin muutoksen monesti ja aina se vaihtoi kohdan fi:stä fin:iksi). Onko tämä sama asia vai luullaanko siellä nyt että koirani on jonkun muun maalainen?? :(
fin ja fi sama asia??
Ensi kertalainen
8395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kun näyttelyn nrolaput tulivat, niin ne olivat ok. En tajua miksi siellä on tuollaiset vaihtoehdot ja sitten ne muuttuvat kuitenkin itsestään. Pitäisi kai laittaa palautetta kennelliittoon. Vai tietääkö joku virallisen selityksen?
Vielä 2008 Suomessa rekisteröidyt pennut saivat rekisterinumeronsa eteen tunnuksen FIN. 2009 ja sen jälkeen tunnus on ollut FI. Riippu siis minä vuonna rekisteröity koira teillä on.
FIN tunnuksella rekisteröidyt koirat ovat edelleen FIN ja vastavasti nuoremmat FI koirat ovat edelleen FI koiria, ja sillä tunnuksella ne myös ilmoitetaan kokeisiin, näyttelyihin ym. - ei sen kummallisempaa
koirani on syntynyt tänä vuonna helmikuussa... niin voiko se silti olla fin??
muuttui fin:ksi, kun ilmoitin näyttelyyn??????????????????????
...kävi. kaippa se sitten muuttuu niin ja tulee ihan oikein ilmoitetuksi... toivotaan näin. :)
Katsoisitte rekisterikirjaa,mikä muutenkin täytyy kaivaa esille näytt.ilm.täyttäessä
näyttelyyn se muuttuu fin:ksi. Kukaan ei tunnu tietävän miksi?
tietää ettei sillä ole mitään merkitystä ja tietää sen että se on ohjelmassa oleva virhe jolla edelleenkään ei ole mitään merkitystä, ei tee asiasta näin isoa. Maailmassa on paljon muutakin kuin joku fi- tai fin-pääte.