mitä tarkoittaa syytteen hylkääminen

Mitä tarkoittaa syyttämättä jättämispäätös? Jos tuntematon ihminen loukkaa koskemattomuutta kiskomalla hiuksista ja kaatamalla maahan sekä myöntää teon poliisille, miten voi olla mahdollista ettei tälläisestä tule mitään rangaistusta. Perusteena oli väkivallan vähäisyys. Vaikka kielteinen päätös tuli tuli päätöksen mukana kuitenkin lomake missä pitää perustella vahingonkorvausvaatimusta. Nyt en sitten edes tiedä kannattaako tuota lappua täyttää. Vaikka kyseessä oli "vähäinen" väkivalta pelästyin tuota tapahtumaa ja olin ahdistunut pitkään sen jälkeen. Koska tämä tapahtui kotini lähellä jouduin myös muuttamaan koska en uskaltanut enää kulkea pihalla.
21423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Syyttämättäjättämien tarkoittaa sitä, että tekijää ei tulla syyttämään koskaan eli kukaan ei tule esittämään hänelle edes sakko rangaistusta. Yleensä tällaiseen päädytään, jos näyttö rikoksesta puuttuu. Esim. kukaan ei nähnyt rikosta tai poliisi ei viitsi edes jututtaa todistajia. Väkivallan teon seurauksena tulee syntyä vamma tai jälki ja Suomessa on edelleen poliisi piirejä, joista ei löydy edes (kännykkä) kameraa vammojen kuvaamiseksi. Jos et siis käynyt vammoista valo kuvattavana terveyskeskuksessa (röntgen kuva vammasta ei riitä) näyttöä rikoksesta ei löydy ja poliisi tekee syyttämättä jättämispäätöksen.

Minun ex- tekee tuollaista jatkuvasti, mutta välissä hän tekee rikosilmoituksia minusta ja kuvittelee nyt poliisin käskenee häntä vahtimaan mitä minä teen iltaisin ja kenen kanssa liikun kotipihallani. Ex- miehen pitäisi asua yli 100 km päässä, mutta olipa tuo tänäkin iltana pihallani vaanimassa tilaisuutta pelotella minua.

Äänestä
  • tajunnallisesti tule koskaan luoda.

    1. Uskovaisten tajuttomuutta eli suunliikeratoihin perustuvaa skitsofreniaa
    2. Yhteiskunnattomuutta murhaamisella
    3. Välinpitämättömyyttä ja heitteillejättöjä huoltajuudella pidetyllä vankeudella.

    Linnunpönttöni on tosi ovelasti jaettu kahti kehosta. Se on vain sukupuoli, jolle uskovaiset ovat keksineet korvaavuuden. Siksi on prostituutio ja väkivalta.

    Hei soita poliisille! Tittelintuure tutkii Los Angelesia joukko- ja ryhmäraiskauksilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


noin käytännössä kirjoitti:

Mitä tarkoittaa syyttämättä jättämispäätös? Jos tuntematon ihminen loukkaa koskemattomuutta kiskomalla hiuksista ja kaatamalla maahan sekä myöntää teon poliisille, miten voi olla mahdollista ettei tälläisestä tule mitään rangaistusta. Perusteena oli väkivallan vähäisyys. Vaikka kielteinen päätös tuli tuli päätöksen mukana kuitenkin lomake missä pitää perustella vahingonkorvausvaatimusta. Nyt en sitten edes tiedä kannattaako tuota lappua täyttää. Vaikka kyseessä oli "vähäinen" väkivalta pelästyin tuota tapahtumaa ja olin ahdistunut pitkään sen jälkeen. Koska tämä tapahtui kotini lähellä jouduin myös muuttamaan koska en uskaltanut enää kulkea pihalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu