Kirkollisena pyhänä kaupat vaan auki!

Taas tapeltiin siitä, ettei loppiaisena saa olla ruokakaupat tai mitkään muutkaan auki. Oikein huomaa, että ihmiset ovat penteleen vanhollisia tai uskovaisia ihan ammattijärjestöissä saakka. Kaikille ei todellakaan ole tärkeätä kirkossa käynti pyhäisin tai mikään muukaan sellainen liittyvä. Itseäni vihastuttaa sekin, kun joulupyhät on kaupat kiinni.

Minusta kaupat tulee purkaa pyhäksi ja rakentaa taas arkena uudestaan! En vain voi ymmärtää, että sellainen joka on olemassa ei voi toiminnassa!

Minusta keskellä viikkoa vois olla kaupat yhtä hyvin kiinni, jos kirkollispyhänä tai sunnuntaina pitää olla kerran kiinni?

Näihin loppiaisen kaupan aukioloaikoihin vaikuttaa vain uskovaiset ihmiset, joita on eduskunnassa asti päättämässä ja pälpättämässä. USA:ssa on kaupat auki 24h/vrk. Siellä ei kukaan työntekijä poraa kunnei pääse jouluna kinkkua syömään silloin kun muu perhe. Täällä se lienee niin helkkarin tärkeätä.

Minun puolestani kaupat tulisi olla auki päivittäin. Ei mitään tuollaisia pyhävetkutteluja, että siellä missä venäläisiä on niin siellä on vain kaupat auki. Kyllä tulee kallis kauppareissu, kun pitää loppiaisenakin matkustaa 100 km, että pääsee ruokaa ostaa!! :)

Raha on toisarvoinen ja pyhät ovat tärkeämpiä?
Minkä takia ihmisille tulisi maksaa pyhäkorvaukset?
801118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Ihmettelen myöskin PAM toimintaa, valtaosa palvelualalla työskentelevistä on osa-aikaisia jotka
tarvitsisivat kipeästi lisätunteja, joten PAM toimii jäsenistöään vastaan kun pyrkii estämään heidän
lisäansionsa.

Kaikkien kauppojen tulee saada halutessaan olla auki 24/7 vuoden jokaisena päivänä.
Toivottavasti PAM ymmärtävät vaihtaa epäpätevän naisen (jälleen) pätevään ateistimieheen, niin
johan paranee palvelualankin työmahdollisuudet ja ehdot.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sekin on huvittavaa, että joulupyhänänä tapanina jotkut kaupat oli auki, mutta ruokatiskillä ei ollut tarjolla mitään! :)

    Kyl Suomen tulisi jo vihdoinkin olla sekulaarinen valtio, jos aikoo olla sivistysvaltio ja edellä kävijänä suhteessa muihin valtioihin. Ihmiset elävät vain kalenterin mukaan ja pyhäpäivien mukaan. On olemassa muuten sellaisia uskovaisia, jotka eivät laita ruokakauppaan sunnuntaisin jalkaansakaan.

    Jouluaatosta uutisoitiin, että porukkaa oli tavarataloissa kuin pipoa sulkemisaikaan asti ja kaupan aukioloaikakin meinasi mennä yli ennen kuin kaupan myyjät pääsivät kotiinsa viettämään joulua. Kyl jouluaattonakin kauppojen aukioloaikoja tulisi muuttaa vastaamaan nykyajan ihmisten kiireisiin eikä sellaiseen jossa kaupan kassatätien mukaan pitäisi mennä joka tahtoo viettää joulun ilman työtä. Puolestani jouluun vetoaminen siinä tilanteessa tulisi merkitä ko. kassatädille potkuja. Tilalle löytyy varmasti opiskelijoita/osa-aikaisia, jotka tahtoisivat tehdä työtä jouluna tai loppiaisena, eivätkä vetoisi mihinkään uskontoonsa.

    Jos olisit kieltäytynyt Salon Nokialta työstä juhannuksena niin se olisi riittänyt Nokian mielestä perusteluksi irtisanomiselle, varsinkin jos heillä ois kiire tuotannossa tai silloin olisi ollut työvuoro ja joku olisi ollut vuokratyöntekijänä.

    Tuleeko tähänkin se Raamattu Mooseksen kirjan sanoma vastaan: "Jokainen joka tekee työtä pyhänä, surmattakoon".

    Tuli juhannuksesta mieleen. Moni vanhempi ihminen katsoo tuolla kadulla jouluaattona pitkään, mikäli joku kanniskelee kaljalaatikkoa kotiinsa ja toteaa mielessään: "huhhuh...". Jos juhannuksena sitä kantaisi, niin se ois sellainen yleinen asia, jota ei paheksuttaisi ollenkaan. Pikemminkin sitä paheksuttaisi, mikäli kavereillensa toteaa juhannuksena olevansa ryyppäämäti. :)

    Juhannus ja joulu on ihan päinvastainen juhla. Joulu vaan on liian pitkävetinen!?!

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    menneisyyden tuhoisilla ehdoilla.
    On aivan turha kysyä menneisyydeltä mitä me voimme tehdä tai olla tekemättä.
    Tuo aukioloasia ei kirkolle kuulu ja onhan niitä muitakin aloja jotka toimivat ympäri vuorokauden ja jatkuvasti, muuten yhteiskunta halvaantuu.
    Sairaalat, palo- ja pelastuslaitos, poliisi, armeija, liikenne ym. ym. toimivat 24/7 jatksolla.

    Äänestä

  • "Kaikkien kauppojen tulee saada halutessaan olla auki 24/7 vuoden jokaisena päivänä.
    Toivottavasti PAM ymmärtävät vaihtaa epäpätevän naisen (jälleen) pätevään ateistimieheen, niin
    johan paranee palvelualankin työmahdollisuudet ja ehdot."

    Nythän Siwat kokeilivat 24/7 aukiolo aikoja, mutta se ei ole taloudellisesti kannattavaa kun kaljaa ei saa myydä öisin. Toki tarkoitit että pätevä ateistimies poistaisi kaikki ilta ja viikonloppulisät jotta yökauppa saataisiin kannattamaan.
    Siwat ovatkin lopettamassa hölmöilyä ja siirtyvät järkevämpiin aukioloaikoihin.

    Äänestä

  • luterilainen. kirjoitti:

    "Kaikkien kauppojen tulee saada halutessaan olla auki 24/7 vuoden jokaisena päivänä.
    Toivottavasti PAM ymmärtävät vaihtaa epäpätevän naisen (jälleen) pätevään ateistimieheen, niin
    johan paranee palvelualankin työmahdollisuudet ja ehdot."

    Nythän Siwat kokeilivat 24/7 aukiolo aikoja, mutta se ei ole taloudellisesti kannattavaa kun kaljaa ei saa myydä öisin. Toki tarkoitit että pätevä ateistimies poistaisi kaikki ilta ja viikonloppulisät jotta yökauppa saataisiin kannattamaan.
    Siwat ovatkin lopettamassa hölmöilyä ja siirtyvät järkevämpiin aukioloaikoihin.

    että iltamyöhällä kaupassa on vain yksi myyjä ja kuka tahansa voi kantaa kaljaa ulos maksamatta ja ilman että myyjä voi tehdä mitään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kössönöm kirjoitti:

    Se kauppa on edelläkävijä! Yhteiskunnan pitää valveutua että nykyisin kaupat ovat auki iltamyöhään!

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Se kauppa on edelläkävijä! Yhteiskunnan pitää valveutua että nykyisin kaupat ovat auki iltamyöhään!

    Onko ateisti1982 puheet vain uhoa? Mitään ei ole tapahtunut vaan edelleen www.liitykirkkoon.fi mainostaa. :)

    Äänestä

joten ihan pikkuisen itsekkäiltä aatuilta kuulostatte.

miten voitte muka taata että myyjinä ovat vain opiskelijat?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ymmärtäisin jouluajan ja loppiaisen kauppojen sulkemisajat vain sillä, mikäli olisi sota tai jokin muu kriisitilanne...mutta kun on rauhan aika niin täällä Suomessa tapellaan joutavanpäiväisistä vain sen takia, että joku uskovainen toivoisi että silloin kun ois pyhäpäivä niin kaikki istuisivat kirkon penkillä ja laulaisivat kirkossa saati että olisivat töissä ja maksaisivat valtiolle VEROA!!

    Myyjät ovat vuorotyössä, kuten minäkin Nokialla juhannuksena...en porannut, olenko töissä vai en!! eikä kysymys ole aatteesta, vaikka olinkin sitä mieltä aluksi että kalja ja vapaus juhannuksena!! Ei ollut vaihtoehtoja...joko ollaan töissä tai irtisanoutuminen!! Samaa pitäisi peräänkuuluttaa kauppiaat. Suomi alkaa olla näiden pyhien kanssa varmasti enää ainut valtio, jossa peräänkuulutetaan kauppojen kiinniolemista pyhinä ja asevelvollisuutta miehille!!!

    Äänestä

  • Ne myyjät olkoon vapaalla, jotka sitä tarvitsevat. Suomessa on läjä päin työttömiä, jotka olisivat mieluusti silloin tienaamassa leipäänsä. Ajatteletko samalla logiikalla, että poliisit, palomiehet ja sairaalahenkilökuntakin tarvitsee vapaata, joten laitetaan nekin laitokset pariksi päiväksi kiini :)

    Joten on tosi itsekästä pitää kaupat kiinni, kun olisi työttömillä silloin mahdollisuus töihin.

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Ymmärtäisin jouluajan ja loppiaisen kauppojen sulkemisajat vain sillä, mikäli olisi sota tai jokin muu kriisitilanne...mutta kun on rauhan aika niin täällä Suomessa tapellaan joutavanpäiväisistä vain sen takia, että joku uskovainen toivoisi että silloin kun ois pyhäpäivä niin kaikki istuisivat kirkon penkillä ja laulaisivat kirkossa saati että olisivat töissä ja maksaisivat valtiolle VEROA!!

    Myyjät ovat vuorotyössä, kuten minäkin Nokialla juhannuksena...en porannut, olenko töissä vai en!! eikä kysymys ole aatteesta, vaikka olinkin sitä mieltä aluksi että kalja ja vapaus juhannuksena!! Ei ollut vaihtoehtoja...joko ollaan töissä tai irtisanoutuminen!! Samaa pitäisi peräänkuuluttaa kauppiaat. Suomi alkaa olla näiden pyhien kanssa varmasti enää ainut valtio, jossa peräänkuulutetaan kauppojen kiinniolemista pyhinä ja asevelvollisuutta miehille!!!

    Kai sä olit älykkäänä ateistina niin hyvässä optio-ohjelmassa mukana? Moni kaveri sai kunnon hillot Nokialta kun ne jakeli niitä optioita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    luterilainen. kirjoitti:

    Kai sä olit älykkäänä ateistina niin hyvässä optio-ohjelmassa mukana? Moni kaveri sai kunnon hillot Nokialta kun ne jakeli niitä optioita.

    ne jotka olivat tuotantotyössä niin heillä ei ollut optioita!

    Äänestä

  • Sinun logiikallasi pitää laittaa sairaalat, teollisuuslaitokset, poliisi, julkinen liikenne, hälytyskeskukset jne kiinni, koska tarvitsevathan kaikki noissakin työskentelevät vapaata.
    No, kyllähän potilaat yhden päivän ilman terveydenhoitohenkilökuntaa pärjää ja maa ilman poliiseja. Voi pyssyt teidän kanssa!

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Sinun logiikallasi pitää laittaa sairaalat, teollisuuslaitokset, poliisi, julkinen liikenne, hälytyskeskukset jne kiinni, koska tarvitsevathan kaikki noissakin työskentelevät vapaata.
    No, kyllähän potilaat yhden päivän ilman terveydenhoitohenkilökuntaa pärjää ja maa ilman poliiseja. Voi pyssyt teidän kanssa!

    on ihan eri asia kuin sairaaloiden yms. Jos ei esimerkiksi osaa ennen itsenäisyyspäivää tai vapunpäivää sapuskaa ostaa, niin olkoon syömättä. Ja ainahan ravintolat on auki.

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    ne jotka olivat tuotantotyössä niin heillä ei ollut optioita!

    Luulis sentään älykkäänä ateistina saavasi kunnon optiot ja johtajan paikan :)

    Äänestä

Sen kummemmin itse asiaan puuttumatta ihmettelen, kuinka jotkut eivät oikeasti osaa varautua siihen, että kaupat ovat kiinni yhden päivän. Se, ettei pysty suunnittelemaan esimerkiksi ruokalistaa edes muutaman päivän eteenpäin on aika säälittävää.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Sen kummemmin itse asiaan puuttumatta ihmettelen, kuinka jotkut eivät oikeasti osaa varautua siihen, että kaupat ovat kiinni yhden päivän."

    Minkä takia pitää varautua siihen että sekulaarinen valtio nimeltä Suomi elää loputtomiin!! Minusta on vain järjetöntä sellainen, mikä on olemassa joulunakin niin se ei ole toiminnassa!!

    Et sitten ilmeisesti ole koskaan kuullut sitäkään suositusta, että kotona olisi aina noin viikon (vai oliko se peräti kahden) ajaksi varattuna ruokaa erilaisten katastrofitilanteiden varalle.

    "Minusta on vain järjetöntä sellainen, mikä on olemassa joulunakin niin se ei ole toiminnassa!!"

    Tuolla samalla logiikalla kaikkien virastojen, museoiden, huvipuistojen ym. pitäisi olla aina auki.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tango_Delirium kirjoitti:

    "Tuolla samalla logiikalla kaikkien virastojen, museoiden, huvipuistojen ym. pitäisi olla aina auki. "

    Vertaa virastot, museot ja huvipuistot suhteessa ihmisten tarpeeseen jouluna, pääsiäisenä, juhannuksena tai loppiaisena jne.! Ruoka on aika tärkeä tässäkin valtiossa ihmisille pyhäisin, eikä vain USA:ssa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tango_Delirium kirjoitti:

    Et sitten ilmeisesti ole koskaan kuullut sitäkään suositusta, että kotona olisi aina noin viikon (vai oliko se peräti kahden) ajaksi varattuna ruokaa erilaisten katastrofitilanteiden varalle.

    "Minusta on vain järjetöntä sellainen, mikä on olemassa joulunakin niin se ei ole toiminnassa!!"

    Tuolla samalla logiikalla kaikkien virastojen, museoiden, huvipuistojen ym. pitäisi olla aina auki.

    "Et sitten ilmeisesti ole koskaan kuullut sitäkään suositusta, että kotona olisi aina noin viikon (vai oliko se peräti kahden) ajaksi varattuna ruokaa erilaisten katastrofitilanteiden varalle."

    Minusta ruuan hamstraaminen yleensä ja noin pitkäaikaisesti jääkaappiin kuulostaa täysin järjettömältä, kun on olemassa kerran sellainen paikka josta tuota ruokaa saisi ostaa vaikka joulupäivänä!

    Oletko uskovainen?!?

    "Oletko uskovainen?!?"

    Ei, enpä voi sanoa olevani. Ajattelitko kysyä tätä joka kerta kun olemme jostakin eri mieltä?

    Mitä taas tuohon "hamstraamiseen" tulee, se koskee lähinnä pitkäaikaisempaan säilytykseen soveltuvia elintervikkeita (makaronit, riisit, jauhot ym kuivatarvikkeet, säilykkeet, mehut jne), joilla pärjää mikäli kauppoihin ei pystytä toimittamaan tavaraa. Tai jos käy niin, että kaikki taloudessa asuvat sairastuvat eivätkä jaksa lähteä kauppaan.

    "Ruoka on aika tärkeä tässäkin valtiossa ihmisille pyhäisin, eikä vain USA:ssa?"

    Tästä pääsemmekin takaisin lähtöruutuun eli siihen, miksi ihmiset eivät osaa varautua siihen, etteivät kaupat ole auki yhtenä päivänä.

    Toinen vaihtoehto on pakastaminen, mutta sekään ei ole kovinkaan hyvä vaihtoehto maidon osalta. Joku tietysti sitä tekee, mutta kun kauppa on olemassa niin minulle sellainen käy vain mahdollisen tuoreena!

    sitten kun on jokin kriisi, eikä kaupoista saa maitoa niin koitan saada proteenini vedestä...mut milläs saat? :)

    Aina ei ole jauhoa, makarooneja, spagettia, nuudeleita vaan joulunakin sellaiset tulisi saada kaupasta!!! Näin on vaan marjat!!

    Jollet ole uskovainen niin oletko uskovaisten perseen nuolija!?

    "Jollet ole uskovainen niin oletko uskovaisten perseen nuolija!?"

    Itse en välttämättä määrittelisi normaalia ennakointia ja järkevää kuluttamista noin, mutta mikäs siinä jos välttämättä haluat. Sinusta se typerän kuvan antaa eikä minusta.

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Toinen vaihtoehto on pakastaminen, mutta sekään ei ole kovinkaan hyvä vaihtoehto maidon osalta. Joku tietysti sitä tekee, mutta kun kauppa on olemassa niin minulle sellainen käy vain mahdollisen tuoreena!

    sitten kun on jokin kriisi, eikä kaupoista saa maitoa niin koitan saada proteenini vedestä...mut milläs saat? :)

    Aina ei ole jauhoa, makarooneja, spagettia, nuudeleita vaan joulunakin sellaiset tulisi saada kaupasta!!! Näin on vaan marjat!!

    Jollet ole uskovainen niin oletko uskovaisten perseen nuolija!?

    ottanut esille tässä ketjussa lapsiperheiden näkökulmaa?
    Itse kolmen pienen lapsen isänä peräänkuuluttaisin jonkinlaista rauhoittumista vkonlopun ajaksi.
    Lasten koulunkäynti plus muut hoidot ovat vanhempien vastuulla ja niin on myös vapaa-aika.
    Viikonloppuna on mahdollisuus tehdä asioita yhdessä ja se oikeus on myös suotava kauppojen työntekijöille.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_32785 kirjoitti:

    Mitä tehdään niille perheille, joilla lapsia ei ole!? Peräänkuuluutan taas sitä perhettä!

    Olen tuonut esiin tällä palstalla, että debaatissa Turussa ilmestyneesä Aamu-set ilmaisjakelulehdessä eräs pastori oli sitä mieltä (marraskuussa?), että kännykät tulisi ottaa pois alle 16-vuotiailta ja evätä koulusta. Pastori poninhäntineen oli täysin samaa mieltä kuin minä sivarina siilitukkana! :D

    sinähän olet uskovaisten puolella :-)

    Äänestä

  • Jumalanpilkkaa! Herjaamista!

    ;)

    Itse aiheeseen sanon, että miksei kaupoille/ketjuille voida antaa lupaa olla auki silloin kun haluavat? Ne jotka haluavat, saavat pitää liikkeensä auki ja ne jotka eivät, pitävät ovensa kiinni.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_9225384 kirjoitti:

    Jumalanpilkkaa! Herjaamista!

    ;)

    Itse aiheeseen sanon, että miksei kaupoille/ketjuille voida antaa lupaa olla auki silloin kun haluavat? Ne jotka haluavat, saavat pitää liikkeensä auki ja ne jotka eivät, pitävät ovensa kiinni.

    Jaahas, en ole jäänyt edes auton alle ja silti herjaan Jumalaa kaiken aikaa...tietämättäni kuka se on ja miltä se näyttää!??!?!

    Äänestä

  • UPDATE_9225384 kirjoitti:

    "Itse aiheeseen sanon, että miksei kaupoille/ketjuille voida antaa lupaa olla auki silloin kun haluavat? Ne jotka haluavat, saavat pitää liikkeensä auki ja ne jotka eivät, pitävät ovensa kiinni."

    Viisaita sanoja, ystävä hyvä.

    Riippuu Suomen kansanedustajista...tahtooko Suomi olla sekulaarinen yhteiskunta vai ei!! Jos ois 200 kansanedustajaa niin mahdollisuudet Suomen sekulaarisuuteen ois vahvat, mutta kun 200 kansanedustajasta yli puolet on "Päivi Räsäsiä" niin eipä kaupat taida koskaan pääsiäisenä, helatorstaina, juhannuksena tai jouluna olla auki vaan pikemminkin suljettuna!!

    Yhteiskunnan pitäisi toimia myöskin viikonloppuisin, sunnuntaisin, pyhäisin ja arkisin? Miten mahtaisi käydä, mikäli poliisit, vartijat, palokunnat, sairaalan henkilökunnat menisivät jonakin pyhänä lakkoon?? Montako kuolemaa, montako rikoksen tekejää, montako murtoa jne.?!?!?

    Uskovaiset eivät käytä omaa järkeään ja se on tässä päällimmäisenä. Ihmisen tulee saada ruokansa joulupäivänä ja loppiaisena ostetuksi kaupasta...PISTE!! Siihen ei ole löytynyt mitään perusteltua syytä uskovaisilta, minkä vuoksi kaupat tulisi olla kiinni esim. joulupäivänä tai loppiaisena!!! Ihminen tulee tehdä sitä elääkseen, nimittäin syödä!? Eikö se jo ole aika tärkeä syy, minkä takia kauppojen tulisi olla auki pääsiäiset, helatorstait, juhannukset, pyhäinpäivät, joulut ja SUNNUNTAIT!?

    Äänestä

  • UPDATE_9225384 kirjoitti:

    Jumalanpilkkaa! Herjaamista!

    ;)

    Itse aiheeseen sanon, että miksei kaupoille/ketjuille voida antaa lupaa olla auki silloin kun haluavat? Ne jotka haluavat, saavat pitää liikkeensä auki ja ne jotka eivät, pitävät ovensa kiinni.

    Jep, on se hassua, kun ruokaa, ihmisten elinehtoa, ei saa myydä tiettyinä aikoina, mutta minä se vaan saan myydä kauneudenhoitopalveluja ja tuotteita omassa putiikissani koska vain haluan, vaikka keskellä yötä. Uuden vuoden (1.1.11) aamunakin olin kahdeksalta tekemässä morsiamelle häämeikkiä..

    Verotuloja niin valtiolle kuin kirkollekin noista vapaista aukioloajoista vain on, eikä mitään haittaa.

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Jaahas, en ole jäänyt edes auton alle ja silti herjaan Jumalaa kaiken aikaa...tietämättäni kuka se on ja miltä se näyttää!??!?!

    Eeeh? Vastasitko mulle? Jos vastasit, niin mitähän yritit sanoa?

    Äänestä

  • UPDATE_9225384 kirjoitti:

    Jumalanpilkkaa! Herjaamista!

    ;)

    Itse aiheeseen sanon, että miksei kaupoille/ketjuille voida antaa lupaa olla auki silloin kun haluavat? Ne jotka haluavat, saavat pitää liikkeensä auki ja ne jotka eivät, pitävät ovensa kiinni.

    eivät halua kauppaan mennä, voivat ihan rauhassa mennä kalaan, tai nukkua.
    Ei kaikkien tarvitse samaa ja yhtäaikaa.

    Äänestä

kapakoidenkin olla auki yötäpäivää ja bussien kulkea nonstoppina jatkuvasti?

Äänestä
  • Aloittaja

    Miksei? Kuinka monta tahoa, jotka viettävät yksinäistä joulua ja ovat kortistossa ja kinuvat työtä!?

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Miksei? Kuinka monta tahoa, jotka viettävät yksinäistä joulua ja ovat kortistossa ja kinuvat työtä!?

    Oletko sitä mieltä, että ihmisillä ei olisi oikeutta juhlia joulua, Yulea, Saturnaliaa? Mikä siinä on, että juuri kauppojen pitäisi olla aina auki? Käytkö sinä joka päivä kaupassa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kössönöm kirjoitti:

    Oletko sitä mieltä, että ihmisillä ei olisi oikeutta juhlia joulua, Yulea, Saturnaliaa? Mikä siinä on, että juuri kauppojen pitäisi olla aina auki? Käytkö sinä joka päivä kaupassa?

    Vietin joulua, vaikka olin ateisti. Voihan sitä viettää ilman että miettii sitä pyhinä? Käyn päivittäin kaupassa, koska en omista omaa autoa!!

    Olen ollut juhannuksena töissä enkä valittanut tai vaatinut siitä erillistä pyhäkorvausta!!!

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Vietin joulua, vaikka olin ateisti. Voihan sitä viettää ilman että miettii sitä pyhinä? Käyn päivittäin kaupassa, koska en omista omaa autoa!!

    Etkö millään jaksa kantaa kolmen päivän sapuskoja lähikaupasta, ja vaikka asuisitkin jossain korvessa, niin kai ne ruokatavarat sellaisessa ostoskärryssäkin saa kotiinsa kuljetettua.

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Olen ollut juhannuksena töissä enkä valittanut tai vaatinut siitä erillistä pyhäkorvausta!!!

    No omapa on tyhmyytesi, jos et työehtosopimusten mukaista palkkaa suostunut vastaanottamaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kössönöm kirjoitti:

    No omapa on tyhmyytesi, jos et työehtosopimusten mukaista palkkaa suostunut vastaanottamaan.

    Otin! Mutta mielestäni vain jokainen tulisi tehdä työtä ilman pyhäkorvauksia!!

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Otin! Mutta mielestäni vain jokainen tulisi tehdä työtä ilman pyhäkorvauksia!!

    En tajua riehumistasi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kössönöm kirjoitti:

    En tajua riehumistasi.

    Mä en ymmärrä sitä että tämä kansakunta tulee veteläksi ja laiskaksi!!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kössönöm kirjoitti:

    Etkö millään jaksa kantaa kolmen päivän sapuskoja lähikaupasta, ja vaikka asuisitkin jossain korvessa, niin kai ne ruokatavarat sellaisessa ostoskärryssäkin saa kotiinsa kuljetettua.

    Minulla hyvin nuukana miehenä ei ole moiseen varaa, enkä omista autoa koska minulla ei ole moiseen varaa...en asu korvessa, asun Turussa! Mielestäni on turhamainen seikka se ettei kaupat ole auki...loppiaisenakaan!!

    Oletko todellakin periaatteen vuoksi minulle pottuilemassa???

    Viestisi on todellakin sellaisia, että susta saa sekä ateistin että nyt myöskin kaupan myyjän!!!!

    ihmettelen vaan sitä, ettet sinä muutaman päivän ruokatavaroita voi kerralla ostaa, vaan vaadit että sinun tapojesi takia kauppojen pitäisi olla aina auki. Eikä tällä ole mitään tekemistä ateismin kanssa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kössönöm kirjoitti:

    ihmettelen vaan sitä, ettet sinä muutaman päivän ruokatavaroita voi kerralla ostaa, vaan vaadit että sinun tapojesi takia kauppojen pitäisi olla aina auki. Eikä tällä ole mitään tekemistä ateismin kanssa.

    En ymmärrä sitä että olet ateisti!

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    En ymmärrä sitä että olet ateisti!

    Jaa että kauppojen aukioloko nyt on perusteena ateismille:))))))))

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kössönöm kirjoitti:

    Jaa että kauppojen aukioloko nyt on perusteena ateismille:))))))))

    Eiks se ole joku pyhä, joka ei ota sua aivoon ollenkaan?

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Eiks se ole joku pyhä, joka ei ota sua aivoon ollenkaan?

    minä osaan ostaa ruokaa moneksi päiväksi, enkä vaadi että ihmisten pitää olla töissä juuri silloin, kun minua sattuu huvittamaan mennä ostoksille.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Oletko sitä mieltä, että ihmisillä ei olisi oikeutta juhlia joulua, Yulea, Saturnaliaa? Mikä siinä on, että juuri kauppojen pitäisi olla aina auki? Käytkö sinä joka päivä kaupassa?

    Kysehän ei ole siitä, että käydään joka päivä kaupassa, vaan siitä, että kun tiettyinä päivinä ei ehdi, niin olisi aina mahdollisuus päästä kauppaan, kun sitä tarvitsee.

    Itse yksitysiyrittäjänä ja yksinhuoltajana olen todella kiitollinen alepoille klo 23 arkiaukioloajoille, kun itse pääsen monesti vasta iltakymmeneltä töistä lähtemään.

    Äänestä

  • kansalle töitä kirjoitti:

    Ja joulupäivänäkin pitäisi kauppa olla auki sinua varten?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kössönöm kirjoitti:

    minä osaan ostaa ruokaa moneksi päiväksi, enkä vaadi että ihmisten pitää olla töissä juuri silloin, kun minua sattuu huvittamaan mennä ostoksille.

    Joillakin on jääkaappi järeän kokoinen, kun sinne mahtuu vaikka koko kaupan tavarat. Kaikilla nääs ei mahdu!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kössönöm kirjoitti:

    Ja joulupäivänäkin pitäisi kauppa olla auki sinua varten?

    Sinä nyt et kauppaa tarvitse, jos joku toinen sattuu tarvitsemaan. Senkun syöt samoja joulusapuskoja vaikka 2 viikkoa putkeen. Ei se minulle väliä ole.

    Laitetaan poliisilaitos, palokunta, vartijat, rajavartijat ja sairaalahenkilökunta myöskin viettämään joulua niin katsotaan kuinka käy!?!? ruoka on elinehto ihmiselle...!!

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Joillakin on jääkaappi järeän kokoinen, kun sinne mahtuu vaikka koko kaupan tavarat. Kaikilla nääs ei mahdu!

    jos jääkaappisi on pieni. Onko se sellainen kuin hotellihuoneiden minibaarit?

    Kyllä standardikokoiseen jääkaappiin mahtuu vaikka viikon tuoretuotteet. Jauhoja ei siellä tarvitse säilyttää.

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Sinä nyt et kauppaa tarvitse, jos joku toinen sattuu tarvitsemaan. Senkun syöt samoja joulusapuskoja vaikka 2 viikkoa putkeen. Ei se minulle väliä ole.

    Laitetaan poliisilaitos, palokunta, vartijat, rajavartijat ja sairaalahenkilökunta myöskin viettämään joulua niin katsotaan kuinka käy!?!? ruoka on elinehto ihmiselle...!!

    "ruoka on elinehto ihmiselle...!!"

    Niin ovat vaatteetkin, joten vaadin myös kaikkia vaatekauppoja pitämään ovensa auki 24/7!!! Kengät ovat elinehto ainakin meidän oloissamme!!! Minä perkeles sentään haluan ostaa kenkiä juuri silloin kun minulle sopii!!!

    Ihan tosissaan, ateisti1982, kannattaisi sinunkin vähän rauhoittua ja pohtia, miksi poliisi, palokunta, sairaanhoitohenkilöstö, rajavartiosto ym. työskentelee aina. Niiden palveluita ei voi hankkia etukäteen, ikään kuin varastoon, vaan niiden on oltava hälytysvalmiudessa hätätilanteen varalta. Elintarvikkeita ja kaikenlaista muutakin voi hankkia etukäteen niin paljon kuin sielu sietää ja tilipussi sallii.

    Vaatteet voi pestä ja myöskin kengät ovat kestotavaraa. Vaatteet nyt eivät ole niin tärkeä kumminkaan kuin ruoka, vai onko? Kysymys oli enimmäkseen ruokakaupoista, eikä vaatekaupoista vaikka tavaratalot voisivat tosin olla auki pyhäisin ja tavallisinä sunnuntaisin. En ole koskaan ymmärtänyt sitäkään, että tavallisena sunnuntaina pinta-alan mukaan pienemmät kaupat saavat olla auki!! Tosin sen suhteen tultiin järkii ja päätettiin, että kauppias saa halutessaan pitää kauppoja auki, mutta loppiaisena tarvitaan poikkeuslupa.

    Ennen kaupat saivat aueta sunnuntaina vasta klo 12. Mikä tässä oli syynä...kirkon menotko? Nyt kaupat saavat sunnuntaina aueta vaikka klo 9-10 aamulla. Johtunee kai siitä, ettei kovinkaan moni enää käy kirkossa kun siellä on tyhjiä penkkirivejä?

    Moni poliisi, palomies, rajavartija, vartija tai sairaalan työntekijä yhtälailla kuin ruokakaupan kassatädit haluaisivat viettää joulunsa ilman töissä olemista ja se oli tämä minun pointtini, kun kerran kauppatädit täällä vetoavat esim. jouluun, jotta eivät voisi töissä!! Miksi kassatädin tulee olla jokin poikkeus, joka saisi viettää joulunsa pois työstä ainoana tärkeänä ammattikuntana??!!

    Minkä takia kirkko saa olla jouluna auki ja papit töissä? Eikö se ole pyhä!? Mitenköhän se Jari Tervo lukikaan sitä Raamattua? Poliisien, palomiesten/-naisten, vartijoiden, rajavartioston ja sairaalan henkilökunnanhan tulisi surmata (samoin pappien), koska tekevät pyhänä työtä!?!?

    "Niiden palveluita ei voi hankkia etukäteen, ikään kuin varastoon, vaan niiden on oltava hälytysvalmiudessa hätätilanteen varalta."

    Kaikilla ei ole sellaista jääkaappia, jonne voi ahdata kaikenmaailman elintarvikkeita ETUKÄTEEN?!? Eikä muuta tilaa missä niitä säilyttää, kuten ennen vanhaan joulukinkkua kuistin nurkassa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kössönöm kirjoitti:

    jos jääkaappisi on pieni. Onko se sellainen kuin hotellihuoneiden minibaarit?

    Kyllä standardikokoiseen jääkaappiin mahtuu vaikka viikon tuoretuotteet. Jauhoja ei siellä tarvitse säilyttää.

    En rupea ostamaan tavaraa jääkaapit/pakastimet täyteen vain sen takia, kun kaupat ei ole auki esimerkiksi jouluna. Sehän tarkoittaa sitä, että mä suostuisin uskovaisten tahtoon ja muihin menneisyyden jouluperinteisiin. Vähän sama kuin ne sanoisivat mulle, että jouluna sun tulee uskoa ja käydä kirkossa? Sitä joulukirkossa käyntiä jouluna mä en taas ymmärrä ollenkaan, kuten moni ei taas ymmärrä sitä että kauppojen tulisi olla auki jouluisin.

    Kaikkien ihmisten tulisi mennä massan mukana eli sitä miten maailma ollaan nähty ennen niin sitä tulisi kunnioittaa jatkossakin, vaikka ei pitäisi siitä ollenkaan.

    Ihminen haluaa mennä kristinuskon ja perinteiden mukaan ja kärsiä siitä itse esim. pääsiäisen paastot. Silloinhan ei varsinkaan tahdottais että kaupat olisivat auki?

    Joulu on nykyisellä paikalla, vaikka sen ollaan tähtitieteellisesti todistettu että se taikatemppumies nimeltä Jeesus olisi syntynyt loka- tai maaliskuussa. Ne haluavat valehdella joulun ajankohdankin ja kauppojen tulee olla valheellisiin syihin vedoten kiinni, koska on ennenkin ollut joulu 24.-26.12. välisenä aikana?

    Miksi sinun mielestäsi kaupan työntekijöillä ei ole oikeutta olla yulena vapaalla? Eivät he kaikki uskovaisia ole.

    Nämä on työehtosopimusneuvotteluissa päätettyjä juttuja. Kuten esimerkiksi itsenäisyyspäivän ja vapun vapaatkin.

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Vaatteet voi pestä ja myöskin kengät ovat kestotavaraa. Vaatteet nyt eivät ole niin tärkeä kumminkaan kuin ruoka, vai onko? Kysymys oli enimmäkseen ruokakaupoista, eikä vaatekaupoista vaikka tavaratalot voisivat tosin olla auki pyhäisin ja tavallisinä sunnuntaisin. En ole koskaan ymmärtänyt sitäkään, että tavallisena sunnuntaina pinta-alan mukaan pienemmät kaupat saavat olla auki!! Tosin sen suhteen tultiin järkii ja päätettiin, että kauppias saa halutessaan pitää kauppoja auki, mutta loppiaisena tarvitaan poikkeuslupa.

    Ennen kaupat saivat aueta sunnuntaina vasta klo 12. Mikä tässä oli syynä...kirkon menotko? Nyt kaupat saavat sunnuntaina aueta vaikka klo 9-10 aamulla. Johtunee kai siitä, ettei kovinkaan moni enää käy kirkossa kun siellä on tyhjiä penkkirivejä?

    Moni poliisi, palomies, rajavartija, vartija tai sairaalan työntekijä yhtälailla kuin ruokakaupan kassatädit haluaisivat viettää joulunsa ilman töissä olemista ja se oli tämä minun pointtini, kun kerran kauppatädit täällä vetoavat esim. jouluun, jotta eivät voisi töissä!! Miksi kassatädin tulee olla jokin poikkeus, joka saisi viettää joulunsa pois työstä ainoana tärkeänä ammattikuntana??!!

    Minkä takia kirkko saa olla jouluna auki ja papit töissä? Eikö se ole pyhä!? Mitenköhän se Jari Tervo lukikaan sitä Raamattua? Poliisien, palomiesten/-naisten, vartijoiden, rajavartioston ja sairaalan henkilökunnanhan tulisi surmata (samoin pappien), koska tekevät pyhänä työtä!?!?

    "Vaatteet voi pestä ja myöskin kengät ovat kestotavaraa. Vaatteet nyt eivät ole niin tärkeä kumminkaan kuin ruoka, vai onko?"

    Sarkasmia, ymmärrätkö?

    Poliisi, palokunta, sairaanhoitohenkilöstö jne ovat hälytysvalmiudessa jatkuvasti sen vuoksi, että heidän tehtävänsä on pelastaa ihmishenkiä. Jos et suostu käsittämään asiaa, olet vielä tyhmempi kuin luulin.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Ja joulupäivänäkin pitäisi kauppa olla auki sinua varten?

    Ja joulupäivänä pitäisi kaikkien kauppojen olla kiinni, koska sinä et käy silloin kaupassa?

    Me kaksi olemme ainoat ihmiset Suomessa :D

    Äänestä

  • kansalle töitä kirjoitti:

    Ja joulupäivänä pitäisi kaikkien kauppojen olla kiinni, koska sinä et käy silloin kaupassa?

    Me kaksi olemme ainoat ihmiset Suomessa :D

    En minä vaan ymmärrä tuota. Etkö sinä osaa ostaa ruokaa tarpeeksi edes kahdeksi päiväksi?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    En minä vaan ymmärrä tuota. Etkö sinä osaa ostaa ruokaa tarpeeksi edes kahdeksi päiväksi?

    Osaan.

    Saa kaupasta muutakin kuin vain ruokaa. Jokaisen elämä on yksilöllinen. Joillakin voi olla vain juuri silloin aikaa tehdä hankintoja, kun kaupat ovat sattumoisin kiinni.

    Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, ja jos on vaikeuksia asettua toisen asemaan, niin sekin on ok, mutta jos joku on sitä mieltä, että kauppojen olisi hyvä olla auki joustavammin, niin miksi niin ei saisi ajatella? Onko se mielestäsi jotenkin väärin ajateltu?

    Äänestä

Aloittaja

Suomessa otetaan ulkopuolista lainaa, jonka Suomi joutuu maksamaan takaisin ja niistä lainoista päättää samat kristitty kansanedustajat jotka ovat sitä mieltä että kauppoja tulisi pitää tavallisena sunnuntaina tai kirkollispyhänä kiinni. Suomella ei tulisi olla yhtään varaa sille, että ruokakaupat olisivat kiinni edes jouluna. Ei ne kassatädit palkkaveroilla pelkästään maksa vaan ne jotka ostavat kaupan tuotteita niin maksavat arvolisäveroa. Ruuan arvolisävero on alempi kuin muiden tavaroiden verotuksen.

Seuraavaksi Espanja ja Portugali on vaatimassa rahoitusta Suomelta ja taas Suomi joutuu ottamaan lainaa ja maksumieheksi!!

Huomatkaa, että jouluaattona oli kaupassa porukkaa kuin pipoa, vaikka monet uskovaiset eivät kaupoissa enää silloin kävisikään!!

Äänestä

Meilläpäin muutama siwa on auki joka päivä, myös juhlapyhinä klo 24 asti. Suomea ei voi verrata USA:n kauppojen aukioloaikoihin koska siellä se kannattaa. Suomessa tuskin kukaan kävisi ruokaostoksilla yöllä. Kauppojen kannattavuus menisi miinukselle.

Äänestä
  • USA:ssa suurin osa pikkukaupoista on yksityisiä, kaupan omistaja saa määrätä miten kauppansa auki pitää. Täällä taitaa kaupat omistaa isot kauppaketjut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Siwoista nyt ei saa mitään jouluna, jos meidän lähikaupassammekin oli tyhjät hyllyt tapanina?

    Sehän tässä on varsin mielenkiintoista, että kun USA:ssa se kauppojen aukiolo ympäri vuorokauden kannattaa, niin jotkut TIETÄVÄT sen jo ennalta ettei sama kannattaisi (tai jokin muu) meillä vaikka sitä ei ole koskaan kokeiltu! Suomen politiikassa sellainen älytön asia, että "vanha on parempi kuin pussillinen uusia".

    Kyllä sen tietää, minkä takia jotkut eivät tahdo että kaupat olisivat nytkään tavallisena sunnuntainakaan auki ja sen arvaa heti, minkä takia ennen kaupat sai avata vasta kelo 12 sunnuntaina...kun kirkon menot päättyivät.

    Suomessa eletään uskonnon ja tunteiden mukaan. Se joka on ollut ennen niin sitä rakastetaan. Esimerkiksi kun joku eroaa puolisostaan ja menee uudelleen naimisiin tai uuteen suhteeseen niin eikö silloinkin sen vanhan puolison tulisi olla parempi kuin se uuden, kun kaikessa muussa halutaan pysyä menneisyyden varjoissa? Toivottavasti joku ymmärtää tämän esimerkin?

    Onko tuo kauppojen joskus kiinnioleminen sinulle todellakin ongelma? Vai onko nyt kyseessä periaate? Koska olet ateisti (itsekin olen) sinun täytyy vastustaa kauppojen kiinniolemista kirkollisinä pyhinä? Olen yhä sitä mieltä, että ainakaan öisin ei kaupassa kukaan ruokaostoksia tekisi, ei ainakaan niin että se olisi kannattavaa kaupoille. Yleensä ihmiset nukkuvat yöllä?

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Siwoista nyt ei saa mitään jouluna, jos meidän lähikaupassammekin oli tyhjät hyllyt tapanina?

    Sehän tässä on varsin mielenkiintoista, että kun USA:ssa se kauppojen aukiolo ympäri vuorokauden kannattaa, niin jotkut TIETÄVÄT sen jo ennalta ettei sama kannattaisi (tai jokin muu) meillä vaikka sitä ei ole koskaan kokeiltu! Suomen politiikassa sellainen älytön asia, että "vanha on parempi kuin pussillinen uusia".

    Kyllä sen tietää, minkä takia jotkut eivät tahdo että kaupat olisivat nytkään tavallisena sunnuntainakaan auki ja sen arvaa heti, minkä takia ennen kaupat sai avata vasta kelo 12 sunnuntaina...kun kirkon menot päättyivät.

    Suomessa eletään uskonnon ja tunteiden mukaan. Se joka on ollut ennen niin sitä rakastetaan. Esimerkiksi kun joku eroaa puolisostaan ja menee uudelleen naimisiin tai uuteen suhteeseen niin eikö silloinkin sen vanhan puolison tulisi olla parempi kuin se uuden, kun kaikessa muussa halutaan pysyä menneisyyden varjoissa? Toivottavasti joku ymmärtää tämän esimerkin?

    koska kaupat eivät maksa työntekijöilleen sellaista palkkaa millä eläisi. Suosittelen lukemaan tämän kirjan.

    http://www.bookcrossing.com/journal/2484161

    Äänestä

Aloittaja kysyi, ovatko pyhät tärkeämpiä kuin raha.

Toki ne ovat. Monelle pyhät tai vaikka sitten se viikottainen pyhäpäivä, sunnuntai, voisivat olla myös lepoa ja virkistystä, mahdollisuus olla perheen tai ystävien kanssa, jotain sellaista mitä ei kyllä rahalla saa... Osalle meistä sunnuntai on myös se päivä, jolloin erityisesti otetaan aikaa virkistyä ja levätä Jumalan kanssa, osallistua jumalanpalvelukseen tai muuhun tilanteeseen, hakea niistä voimaa kohdata taas arjen asiat. Jos kaikki olisi samanlaista arkea, en ainakaan minä pitemmän päälle jaksaisi. Lepopäivä oli tosi hyvä idea Jumalalta ;)

Itse en käy kaupassa sunnuntaisin (enkä toki muutenkaan joka päivä). Soisin mahdollisimman monelle sunnuntain yhteiseksi lepopäiväksi. Kaikille se ei onnistu, onneksi ne vapaat saa kuitenkin aina johonkin kohtaan. Ei minulla kyllä ole mitään tarvetta tuomita heitäkään, jotka toimivat ja ajattelevat toisin.

Seija H., pappi

Äänestä
  • Aloittaja

    Minusta valtion ottamasta lainasta tulisi maksaa ne sitten enemmän, jotka eivät halua pyhäisin työskennellä tai muutenkaan sunnuntaisin/pyhäisin käydä kaupoissa. Joko palkka- tai arvolisäveroina?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eikö joillakin papeilla ole lepopäivä vasta arkena?!? Ainut joka saa olla Suomessa auki jouluna on kirkko. Se on minusta kyllä kaikkein huvittavinta!!

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Eikö joillakin papeilla ole lepopäivä vasta arkena?!? Ainut joka saa olla Suomessa auki jouluna on kirkko. Se on minusta kyllä kaikkein huvittavinta!!

    vuoden jokaisena päivänä.

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Eikö joillakin papeilla ole lepopäivä vasta arkena?!? Ainut joka saa olla Suomessa auki jouluna on kirkko. Se on minusta kyllä kaikkein huvittavinta!!

    Niin, se riippuu miten ymmärrät lepopäivän. Minulle ainakin jumalanpalvelus, oli se työtehtävä tai ei, on sitä, mitä lepopäivältä haluan ja jonka kautta lepopäivän merkityksen ymmärrän. Perhejuhlat toki ovat sitten sitä työtä, jota ei voisikaan arkipäiville siirtää. Kyllä, meillä on vapaapäivät arkena aika usein.

    Seija H., pappi

    Äänestä

  • Jokainen päivä on juhlaa ja yhtä arvokas. Mitään arkea ei ole olemassakaan.

    Jokainen määrittäköön lepohetkensä, kun se kellekin sopii.

    Nuorisotyttömyys laskisi, kun kaupat saisivat aukioloaikojen vapauden. Työvuoroista voi aina sopia. Ketään ei pakolla pidetä sunnuntaina töissä, jos ei halua. Ketään ei myöskään pakoteta kauppaan sunnuntaina, jos ei sinne halua. Ihmisille valinnan vapaus ja sääntelypelleilyt romukoppaan.

    Äänestä

Uskonnottomat töihin pyhinä ja pyhäkorvaukset pois. Se olisi iso säästö.

Äänestä
  • kuusipäiväinen työviikko.

    Äänestä

  • Kristinuskonto kokonaan pois Suomesta. Säästöä tulisi mielenterveyspalveluissa, alkoholivieroitusyksiköissä, vankiloissa, poliisivoimissa, lastensuojelussa, valtion budjetissa, yhtiöverotuksessa, tuloverotuksessa, koululaitoksissa, sairaanhoidossa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ateisti1982 kirjoitti:

Taas tapeltiin siitä, ettei loppiaisena saa olla ruokakaupat tai mitkään muutkaan auki. Oikein huomaa, että ihmiset ovat penteleen vanhollisia tai uskovaisia ihan ammattijärjestöissä saakka. Kaikille ei todellakaan ole tärkeätä kirkossa käynti pyhäisin tai mikään muukaan sellainen liittyvä. Itseäni vihastuttaa sekin, kun joulupyhät on kaupat kiinni.

Minusta kaupat tulee purkaa pyhäksi ja rakentaa taas arkena uudestaan! En vain voi ymmärtää, että sellainen joka on olemassa ei voi toiminnassa!

Minusta keskellä viikkoa vois olla kaupat yhtä hyvin kiinni, jos kirkollispyhänä tai sunnuntaina pitää olla kerran kiinni?

Näihin loppiaisen kaupan aukioloaikoihin vaikuttaa vain uskovaiset ihmiset, joita on eduskunnassa asti päättämässä ja pälpättämässä. USA:ssa on kaupat auki 24h/vrk. Siellä ei kukaan työntekijä poraa kunnei pääse jouluna kinkkua syömään silloin kun muu perhe. Täällä se lienee niin helkkarin tärkeätä.

Minun puolestani kaupat tulisi olla auki päivittäin. Ei mitään tuollaisia pyhävetkutteluja, että siellä missä venäläisiä on niin siellä on vain kaupat auki. Kyllä tulee kallis kauppareissu, kun pitää loppiaisenakin matkustaa 100 km, että pääsee ruokaa ostaa!! :)

Raha on toisarvoinen ja pyhät ovat tärkeämpiä?
Minkä takia ihmisille tulisi maksaa pyhäkorvaukset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu