Lars Sund: Aamu-unisen lintubongarin tunnustukset

Kirjassa on mielenkiintoisia tarinoita linnuista, lintuharrastajista ja lintuharastuksesta, mutta myös maailmasta laajemminkin. Lars Sund on aiemmin julkaissut useita kirjoja ruotsinkielisen Pohjanmaan elämästä (mm. Colorado Avenue), mutta tässä hän vaihtaa aihepiiriä ja tyyliä. Kirja on periaatteessa havaintopäiväkirja, jossa kerrotaan kirjailijan tapaamista linnuista toukokuusta vuoden loppuun. Yksittäisestä havainnosta tarina saattaa kulkeutua juohevasti hyvinkin kauas lähtöpisteestään, mutta aina mielenkiintoisten etappien kautta. Ohuena sivuteemana kirjan tarinoissa voi seurata myös kirjailijan äidin sairauskertomusta.

Valtaosa tarinoista on Sundin nykyiseltä asuinseudulta Uppsalasta, mutta muutamia havaintoja on myös entisestä kotimaasta. Minua muuten ilahdutti huomata, että huolimatta siitä, että hän on jo vuosikymmeniä asunut Ruotsissa, hän edelleen selvästi tunnustautuu suomalaiseksi. Suosittelen lämpimästi kaikille joita vähänkin luonto kiinnostaa.

Valittaen täytyy jälleen todeta, että käännöksissä näköjään aina mokaillaan. Tällaista nipottajaa tahtoo riipoa jos esim. punarinnan tilalla onkin punatulkku jne. Joten jos ruotsi (pakko-, koulu- tai luomu-) sujuu, niin nautintoaan voi parantaa lukemalla kirjan alkuperäiskielellä.
1475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Äsken luin ja tykästyin. Varsin laajan kulttuurin kirjon kattaa lyhyet päiväkirjamerkinnät. Kiikarin keksimisestä gps-bongauksen vaivattomuuteen. Rohkenen suositella lämpimästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeppoR kirjoitti:

Kirjassa on mielenkiintoisia tarinoita linnuista, lintuharrastajista ja lintuharastuksesta, mutta myös maailmasta laajemminkin. Lars Sund on aiemmin julkaissut useita kirjoja ruotsinkielisen Pohjanmaan elämästä (mm. Colorado Avenue), mutta tässä hän vaihtaa aihepiiriä ja tyyliä. Kirja on periaatteessa havaintopäiväkirja, jossa kerrotaan kirjailijan tapaamista linnuista toukokuusta vuoden loppuun. Yksittäisestä havainnosta tarina saattaa kulkeutua juohevasti hyvinkin kauas lähtöpisteestään, mutta aina mielenkiintoisten etappien kautta. Ohuena sivuteemana kirjan tarinoissa voi seurata myös kirjailijan äidin sairauskertomusta.

Valtaosa tarinoista on Sundin nykyiseltä asuinseudulta Uppsalasta, mutta muutamia havaintoja on myös entisestä kotimaasta. Minua muuten ilahdutti huomata, että huolimatta siitä, että hän on jo vuosikymmeniä asunut Ruotsissa, hän edelleen selvästi tunnustautuu suomalaiseksi. Suosittelen lämpimästi kaikille joita vähänkin luonto kiinnostaa.

Valittaen täytyy jälleen todeta, että käännöksissä näköjään aina mokaillaan. Tällaista nipottajaa tahtoo riipoa jos esim. punarinnan tilalla onkin punatulkku jne. Joten jos ruotsi (pakko-, koulu- tai luomu-) sujuu, niin nautintoaan voi parantaa lukemalla kirjan alkuperäiskielellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu