Uskonnon harjoittaminen ja uskonnon harjoittamiseen tutustuminen

Uskonnon harjoittamisen ja uskonnon harjoittamiseen tutustumisen erosta

On säädösten pohjalta selvää, että uskonnon harjoittaminen ei ole koulun tehtävä. Koulu kuitenkin organisoi uskonnon harjoittamista, mikä tapahtuu uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin perehtymisen varjolla.

Opetushallitus on todennut seuraavasti perustuslakivaliokunnan linjauksiin viitaten: "Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti järjestetty uskonnon opetus ei ole Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:ssä tarkoitettua uskonnon harjoittamista." ja "Perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaan uskontoon perehtymiseen kuuluu myös tutustuminen uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin."

Koulun seurakunnalta tilaama oma koululaisjumalanapalvelus ei ole ainakaan vuodesta toiseen toistuvana sovelias tapa perehtyä uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin, sillä vaikka se onkin uskonnon harjoittamista, se poikkeaa normaalista jumalanpalveluksesta. Säännöllisesti kouluvuoteen kirkkovuoden rytmin mukaisesti liitettynä kysymys on käytännössä uskonnon harjoittamisesta eikä siihen perehtymisestä. Perehtymistä olisi ensisijaisesti normaalin, kirkossa pidettävän jumalanpalveluksen seuraaminen.

Pedagogisesti ei ole perusteltua vuodesta toiseen jatkuva, jopa 2-3 kertaa vuodessa toistuva ”perehtyminen” jumalanpalvelukseen. Kyse on tosiasiassa uskonnon harjoittamisesta.

Eikä pedagogisesti perustestelua ole seurakunnan erityisasema koulun aamunavauksissa muihin kansalaisyhteiskunnan toimijoihin sekä kunnan toimintoihin verrattuna. Seurakunnan edustajan toistuvat hartauteen päättyvät aamunavaukset ovat tosiasiassa uskonnon harjoittamista eikä siihen perehtymistä.

Kaikkien vähiten pedagogisesti perusteltua olisivat päivittäiset ruokarukoukset, joita niitäkin yhä joissakin kouluissa alaluokilla käytetään.

Vaikka kertaus vanhan sanonnan mukaan opintojen anoppi, sitä ei ole syytä tässä asiassa viedä kohtuuttomuuksiin opetuksen vuodesta, lukukaudesta tia jopa päivästä toiseen jatkuvalla toistolla.
1202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitä tulee suomalaiseen kulttuuriin, niin yleensä työpaikoilla ei ole tapana, että työnantajan johdolla vedetään ääneen lausuttuja joukkorukoiluja tai käytäisiin jumalanpalveluksissa työporukalla. Pikkujoulujuhlissa ei yleensä esitetä seimikuvaelmaa eikä hoilata hoosiannaa (- mahdollisesti seimen aika voi olla vasta kesän jälkeen).
Eikä suomalaisten perheiden tavanomaiseen kulttuuriin tutkimustiedon pohjalta yleisesti kuulu jatkuva kirkossa romppaaminen eikä edes seurakuntavaaleissa äänestäminen (kovasta mediakohkauksesta ja -mainonnasta huolimatta).
Näin ollen lasten ja nuorten ja varusmiesten suhteen valtion ja kunnan toisintoimiminen on jotain muuta kuin suomalaiseen kulttuuriin tutustuttamista. Kyse on oikeastaan lyhyesti sanottuna uskonnollisesta sisälähetystyöstä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Et-opelta kirjoitti:

Uskonnon harjoittamisen ja uskonnon harjoittamiseen tutustumisen erosta

On säädösten pohjalta selvää, että uskonnon harjoittaminen ei ole koulun tehtävä. Koulu kuitenkin organisoi uskonnon harjoittamista, mikä tapahtuu uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin perehtymisen varjolla.

Opetushallitus on todennut seuraavasti perustuslakivaliokunnan linjauksiin viitaten: "Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti järjestetty uskonnon opetus ei ole Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:ssä tarkoitettua uskonnon harjoittamista." ja "Perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaan uskontoon perehtymiseen kuuluu myös tutustuminen uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin."

Koulun seurakunnalta tilaama oma koululaisjumalanapalvelus ei ole ainakaan vuodesta toiseen toistuvana sovelias tapa perehtyä uskonnonharjoittamisen muotoihin ja tapoihin, sillä vaikka se onkin uskonnon harjoittamista, se poikkeaa normaalista jumalanpalveluksesta. Säännöllisesti kouluvuoteen kirkkovuoden rytmin mukaisesti liitettynä kysymys on käytännössä uskonnon harjoittamisesta eikä siihen perehtymisestä. Perehtymistä olisi ensisijaisesti normaalin, kirkossa pidettävän jumalanpalveluksen seuraaminen.

Pedagogisesti ei ole perusteltua vuodesta toiseen jatkuva, jopa 2-3 kertaa vuodessa toistuva ”perehtyminen” jumalanpalvelukseen. Kyse on tosiasiassa uskonnon harjoittamisesta.

Eikä pedagogisesti perustestelua ole seurakunnan erityisasema koulun aamunavauksissa muihin kansalaisyhteiskunnan toimijoihin sekä kunnan toimintoihin verrattuna. Seurakunnan edustajan toistuvat hartauteen päättyvät aamunavaukset ovat tosiasiassa uskonnon harjoittamista eikä siihen perehtymistä.

Kaikkien vähiten pedagogisesti perusteltua olisivat päivittäiset ruokarukoukset, joita niitäkin yhä joissakin kouluissa alaluokilla käytetään.

Vaikka kertaus vanhan sanonnan mukaan opintojen anoppi, sitä ei ole syytä tässä asiassa viedä kohtuuttomuuksiin opetuksen vuodesta, lukukaudesta tia jopa päivästä toiseen jatkuvalla toistolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu