Miksi toisinaan mielenkiinto herää jotain tiettyä naista kohtaan? Miksei katsetta voi pitää aisoissa, kun se karkaa toistuvasti sen naisen tietyn perään? Miksi näky naisesta jää pyörimään mieleen?
En saisi katsoa, en saisi nähdä. Olenhan varattu mies. Silti niin huolellisesti rakennettu maailmani sortuu sekasortoon yhden pienen hetken aikana, jolloin naisen näin.
Kaikki puolustusmuurit murtuvat tunteiden aallokossa. En saisi tuntea näin ketään toista naista kohtaan - ainakaan pelkän yhden ohikiitävän katsekontaktin takia.
Elämäni on niin vahvasti tietyllä mallillaan, ettei mikään pidä, eikä saa sitä suistumaan kiskoiltaan. Vai tapahtuuko tällaista juuri sen takia, että elämä on vuosiksi urautunut eteenpäin, ettei ole lupa päästää sisällään olevia tunteita heräämään?
Naisella oli pitkät ruskeat hiukset poninhännällä, hänen isohkot pyöreähköt siniset silmät hämmästyttivät. Hän oli vartaloltaan XL-tyyppinen, mutta tukevuus oli strategisissa paikoissa. Tiukat vaaleat housut korostivat naisellista lantiota, vaaleahko toppi enemmän paljasti kuin peitti ylävartalon naisellisia muotoja.. Päässä hänellä oli valkoinen avolippis.
Naisen olemus oli reipas ja hän liikkui ketterän määrätietoisesti. Hänen tietoisuutensa ja itsevarmuutensa omasta persoonallisuudestaan oli viettelevän suloista.
Olisiko minun pitänyt siinä keskellä katua juosta hänen peräänsä ja pyytää häntä vaikka kahville? Se vaihtoehto tuntui vain niin tökeröltä, varsinkin varatulta mieheltä. Hetken toivoin, että saisin vain mahdollisuuden tavata sattumalta hänet tilanteessa, jossa voisin aloittaa luonnollisen oloisesti keskustelun - tai mikä parasta, istua hänen kanssaan tuopin tai kahvikupposen ääressä. Miten pelkkä halu vain tutustua häneen ehti kasvaa niin suureksi niin lyhyessä ajassa?
Elämä jatkaa kulkuaan tutuilla raiteilla naisen jatkaessa matkaansa, silti hänen aiheuttama hämmennys kestää pitkään. Jään pohtimaan, että miten naisellinen suloisuus voi murtaa vahvimmankin linnoituksen, jonka pitäisi olla pysyvä, kestävä, ikuinen?
Mielikuvitus jää tuottamaan ihmeellisiä kysymyksiä, että miltä hänen hiuksensa saattaisi tuoksua tai miltä hänen suudelmansa maistuisivat? Miltä hänen ihonsa tuntuisi omaani vasten? Miltä tuntuisi tutkia suudelmin hänen vartaloaan?
Kun arjessa on paljon tärkeämpiä asioita pohdittavana, niin miksi niin turhalta tuntuvat ajatukset valtaavat mielen? Mielikuvitus luo päättymättömiä skenaarioita, miten ja missä viettäisimme naisen kanssa kiihkeitä öitä, pieniä suuria intohimoisia hetkiä irti arjesta. Mieleen juolahtaa, että kunpa olisi viisitoista vuotta nuorempi! Sitten ymmärtää, että kaikki on niin sattumista kiinni, monta asiaa olisi pitänyt loksahtaa elämässä kohdalleen, että tuota tiettyä naista olisi saanut öisin pitää lähellään, tuntea hänen ihonsa lämpö, tuoksunsa ja hänen huumaava intohimonsa.
Katson vielä sinne missä nainen äskettäin vielä oli ollut. En tiedä hänen nimeään, osoitettaan, asuinpaikkakuntaa...en tiedä hänestä yhtään mitään, joiden avulla saattaisin jälkeenpäin löytää hänet. Tunnen yhden elämäni tilaisuuksista valuneen sormistani, toisaalta olen sitoutunut jo yhteen kohtaloon - ja kun ihminen ei voi elää montaa elämää yhtä aikaa. Ymmärrän sen kaiken, mutta en ymmärrä omia tunteita, joita nainen ehti minussa herättää.
Mutta kaiken kaikkiaan, sehän juuri pitää meidät elossa - intohimo.
En saisi katsoa, en saisi nähdä. Olenhan varattu mies. Silti niin huolellisesti rakennettu maailmani sortuu sekasortoon yhden pienen hetken aikana, jolloin naisen näin.
Kaikki puolustusmuurit murtuvat tunteiden aallokossa. En saisi tuntea näin ketään toista naista kohtaan - ainakaan pelkän yhden ohikiitävän katsekontaktin takia.
Elämäni on niin vahvasti tietyllä mallillaan, ettei mikään pidä, eikä saa sitä suistumaan kiskoiltaan. Vai tapahtuuko tällaista juuri sen takia, että elämä on vuosiksi urautunut eteenpäin, ettei ole lupa päästää sisällään olevia tunteita heräämään?
Naisella oli pitkät ruskeat hiukset poninhännällä, hänen isohkot pyöreähköt siniset silmät hämmästyttivät. Hän oli vartaloltaan XL-tyyppinen, mutta tukevuus oli strategisissa paikoissa. Tiukat vaaleat housut korostivat naisellista lantiota, vaaleahko toppi enemmän paljasti kuin peitti ylävartalon naisellisia muotoja.. Päässä hänellä oli valkoinen avolippis.
Naisen olemus oli reipas ja hän liikkui ketterän määrätietoisesti. Hänen tietoisuutensa ja itsevarmuutensa omasta persoonallisuudestaan oli viettelevän suloista.
Olisiko minun pitänyt siinä keskellä katua juosta hänen peräänsä ja pyytää häntä vaikka kahville? Se vaihtoehto tuntui vain niin tökeröltä, varsinkin varatulta mieheltä. Hetken toivoin, että saisin vain mahdollisuuden tavata sattumalta hänet tilanteessa, jossa voisin aloittaa luonnollisen oloisesti keskustelun - tai mikä parasta, istua hänen kanssaan tuopin tai kahvikupposen ääressä. Miten pelkkä halu vain tutustua häneen ehti kasvaa niin suureksi niin lyhyessä ajassa?
Elämä jatkaa kulkuaan tutuilla raiteilla naisen jatkaessa matkaansa, silti hänen aiheuttama hämmennys kestää pitkään. Jään pohtimaan, että miten naisellinen suloisuus voi murtaa vahvimmankin linnoituksen, jonka pitäisi olla pysyvä, kestävä, ikuinen?
Mielikuvitus jää tuottamaan ihmeellisiä kysymyksiä, että miltä hänen hiuksensa saattaisi tuoksua tai miltä hänen suudelmansa maistuisivat? Miltä hänen ihonsa tuntuisi omaani vasten? Miltä tuntuisi tutkia suudelmin hänen vartaloaan?
Kun arjessa on paljon tärkeämpiä asioita pohdittavana, niin miksi niin turhalta tuntuvat ajatukset valtaavat mielen? Mielikuvitus luo päättymättömiä skenaarioita, miten ja missä viettäisimme naisen kanssa kiihkeitä öitä, pieniä suuria intohimoisia hetkiä irti arjesta. Mieleen juolahtaa, että kunpa olisi viisitoista vuotta nuorempi! Sitten ymmärtää, että kaikki on niin sattumista kiinni, monta asiaa olisi pitänyt loksahtaa elämässä kohdalleen, että tuota tiettyä naista olisi saanut öisin pitää lähellään, tuntea hänen ihonsa lämpö, tuoksunsa ja hänen huumaava intohimonsa.
Katson vielä sinne missä nainen äskettäin vielä oli ollut. En tiedä hänen nimeään, osoitettaan, asuinpaikkakuntaa...en tiedä hänestä yhtään mitään, joiden avulla saattaisin jälkeenpäin löytää hänet. Tunnen yhden elämäni tilaisuuksista valuneen sormistani, toisaalta olen sitoutunut jo yhteen kohtaloon - ja kun ihminen ei voi elää montaa elämää yhtä aikaa. Ymmärrän sen kaiken, mutta en ymmärrä omia tunteita, joita nainen ehti minussa herättää.
Mutta kaiken kaikkiaan, sehän juuri pitää meidät elossa - intohimo.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kylmä, tehokas, asiallinen, seurallinen, suloinen, naisellinen, söpö, kiva, tunteeton jne. Näitä kaikkia olen kuullut itsestäni, ulospäin haluan näyttää viileän rauhalliselta, jopa järkkymättömältä. Siltä varmaan näytänkin, niin tehokkaasti ja pitkän ajan kuluessa olen tietoisesti "ulkomuuriani" rakentanut ja sen suojissa viihdyn. Mutta voi kun näkisitte sisääni: mies, vieras tai tuttu, hän jossa on juuri se määrittelemätön jokin joka herättää intohimon, toisen ihmisen nälän.....ajatukseni alkaa villin laukan, mielessäni kuvittelen hänet viereeni, syliini...käteni vaeltamassa hänen vartalollaan sinne tänne......katseeni vaikea pitää poissa hänen miehisyydestään, miettien miltä hän tuntuisi aivan lähellä, sisällä......miltä hänen huokauksensa kuuluisi, jä miten hän purkautuisi......miltä hänen sylinsä tuntuisi......miten syvältä hän minua voisi koskettaa....tunteita liikuttaa......välillä aivan hengitys salpautuu ja sydän hakkaa. Mutta ulospäin mies näkee minussa vain tehokkaan, viileän virkanaisen .... mutta jospa hän tietäisi.....
Jospa kirjoittasit hieman enemmän mitä miehet saattaisivat nähdä kurkistaessaan sinne ulkokuoren taakse ; ).
Hei, samoissa ajatuksissa olen, asiallisen virkakuoren alla sykkii intohimoinen sydän hmmm olisi ihana kuulla sinusta enemmänkin... voitko kirjoitella...
Työmaailmassani pyörii muutamia naisia, juuri näitä tehokkaan asiallisen ulkokuoren omaavia. Olenkin joskus miettinyt mitä kaikkea mahtaa tuo virkakuori pitää sisällään. Haluaisin ehdottomasti kuulla lisää. Pyydän myös: KIRJOITA LISÄÄ !