Oliko muilla makoisia tilipäiviä. Joulukuulla ostin 10ke nokiaa 1.95 ja nyt myin 4.05 pois. Eihän tämä voitto rikasta tee, mutta kiva lisä vuosiansioon. Onko muita iloisia ihmisiä?
palleista saatu kunnon ote ja puristus voi alkaa!
Viime viikkoinen oli kolme vuotta sitten valitun kehityskulun päätös. Nokia kaksi ja puoli vuotta sitten hehkutti, ettei heidän kannata tehdä itse käyttöjärjestelmää. Nyt hehkutetaan, ettei käyttöjärjestelmää ja laiteva…
http://yle.fi/uutiset/nokia_pinkaisi_nousuun_myos_new_yorkin_porssissa/6812837
Nokian johtoporras miettinee paarsta aikaa, mitä voi tehdä 5,44 miljardilla eurolla. Minäpä annan aivan ilmaisen vinkin enkä vaadi konsulttipalkkiota. Nokia voisi satsata osan käteisestään kumisaappaitten valmistamisen …
Nokia on ihan kiva paikka asua.
Jos Nokia laiva kaatuu ja pilkotaan ulkomaille,sitten siirrytään Jollaan,vai kuinka?
Mobile World Congress 2011 -tapahtumassa puhunut Nokian pääjohtaja Stephen Elop kertoi, että "Microsoftin tarkoituksena ei missään vaiheessa ollut kahmaista Nokiaa omistukseensa." Microsoftin seitsemänneksi suurin henki…
Nokian kalleimmaksi tullut mies.
"Taiwanilainen HTC aikoo siirtyä pois Windows Phone -älypuhelimista, sillä Nokia on niissä niin ylivoimainen." "HTC:n osuus Windows Phone -laitteista on laskenut jo alle viiteen prosenttiin. Yhtiö oli aikanaan selkeästi…
Nyt on asetettu nokian osakkeiden omistajat pahaan tilanteeseen. Jos myykin niin voi menettää mahdollisessa nousussa. Nyt alkavat spekulaatiot ensi vuoden yrityskaupoista. Moni pitkään ennakoitu yritysmaailman ”unelmaka…
Nokia vs Apple kurssien vertailu kertoo missä mennään: http://www.google.com/finance?chdnp=1&chdd=1&chds=1&chdv=1&chvs=maximized&chdeh=0&chfdeh=0&chdet=1355577489051&chddm=8211&chls=IntervalBasedLine&cmpto=NASDAQ:AAPL&c…
tuohan lienee alle 1/1000 eli 1 promillen luokkaa Saulimme omaisuudesta ? kai tuollaisella tuonikäisellä heralla on mittavat omaisuudet kun työmiehillä ja maajusseilakin on usein 2-3 miljoonaa, ota huomioon Sauli teki v…
miksi nokialla menee "huonosti" en ikinä oo kiinnitäny näihin asioihin minkäänlaista mielenkiintoa mutta kokoajan puhutaan nokiasta miten sillä menee niin huonosti. mitä tää kaikki ees alko? mikä meni mönkään? oliko syy…
Alkaa maksamaan vuokraa, onko siinä mitään järkeä, eihän yritystenkään kannata olla vuokralla?!
Älkää myykö, sillä iso nousu tulossa ja suuri vedätys päällä jotta suomalaiset luopuisivat osakkeistaan alhaisella hinnalla ja iso kapitalisti nappaa voitot kun nousun huipulla myydään niitä sitten takaisin tasamaan tal…
Oliko esko aholla ennakotieto, kun viikko sitten häipyi vähin äänin harvardiin amerikkaan.? eikös elopin kuuluisi erota nyt?
- Houston, we have a problem . Copy - Our main thrusters are stuck in fast forward position - Roger Posari tulossa NWn yhteydessä!
Koska se e-loppi potkaistaan ulos sieltä?
Uskomaton tapaus tämä Nokian "johtaja" parissa vuodessa, kun sai Nokia johdettavaksi, ajoi sen paskakaivoon suoraan alaviistoon .. .. tekemällä huonoja valintoja kerta toisensa jälkeen. TUon olisi pystynyt kuka tahansa …