Jos kädestä, eli vaikkapa ranteesta, katkeaa valtio paljonko menee aikaa tajuttomuuteen ja kuolemaan?
Mimulla oli kystofix eli ihonläpi laitettava katetri vuosi sitten Nyt piti laittaa uudestaan katetri. Se on virtsaputken kautta. Kystofiksin ajoilta on hanoja jäljellä. Näillä hanoilla sai suljettua letkun ja irrotettua…
Aloitin Tostran geelin testosteronin hoitoon onko kenellekään kokemusta käytöstä? Miten nopeasti auttaa?
Ilahduin että lääkäri oli nuorehko nainen. No onhan siinä eroo, hyvänen aika kun nainen paapoo ja painelee miehen alkavaa tyrämuodostusta. Tilannettani seurataan. Ehkä leikataankin lähiaikoina. Hanski.
Keski-ikä painaa päälle ja pitäisi virtaa saada jostain lisää. Elintapoja on jo korjattu ja liikuntaa lisätty ja painokin pudonnut mukavasti. Silti vielä haluaisin kokeilla miten testosteronia tukevat kauppojen valmiste…
Tällainen linkki, onkohan suoraan jotain tekoälyä yms. käytetty ja saatu suomalainen puhekin hiukan ontuvana mukaan, Siis yli 60-vuotiallekin suositellaan paljoa käteenvetelyä eturauhasen hyvinvoinnin vuoksi. Lisäksi mu…
Minulle tuli jo työikäisenä eturauhasvaiva. Eturauhanen on höylätty(TURP). Ennen eturauhasen leikkausta oli minulla lääke Dutasteride/Tamsulosin,vamistaja Orion. Se lääke ei aiheuttanut mitään vaikeita oireita. 4 kuukau…
Minulle tuli eturauhas sairaus 2 vuotta sitten. Vuosi sitten eturauhanen höylättiin. Pissan pidätyskyky ei ole normaali. Joudun käyttämään vaippoja. Ostan vaipat eräästä isosta marketista. Tänään ostin vaippoja ja muita…
Nyt jo on viinan himo .
Kalu ei suostu seisomaan kaikki viittaa testosteroonin puutteeseen mutta lääkäri kehottaaa laihduttaa onko kokemusta jotain viagraa kokeillut mutta ei auta
Alkaa olla tosiaan jo kärsivällisyys koetuksella tuon loputtoman ongelman kans. Käytän pitkiä kalsareita kylmissä olosuhteissa, pukeudun muutenkin lämpimästi, intiimihygienia on kunnossa jne. Mitään varsinaista syytä tä…
Mietin tässä mikä on terveydelle haitallisempaa. Polttaa 30 kpl savukkeita päivässä? Vao kerran viikossa ottaa 12 kpl olutta? Luulisin että tuo 12 olutta on terveelisempää, kuin joka päivä tupakoida? En siis polta otan …
Höyläys tehtiin alueemme keskussairaalassa. Kotiutuksen jälkeen katedrointi ei onnistunut. Sain virtsatietulehduksen. Siihen määrättiin Ciprofloxasiini antibioottikuuri. Virtsaumpi poistui, mutta sitä kysyn lääkekö aihe…
Urologi määräsi minulle eturauhasvaivojen hoitoon Cialis 5mg päivässä. Kallis lääke, mutta tuntuu helpottavan vaivoja. Kaupan päälle vehkeeni on nyt terhakka kuin 15 vuotiaalla. Erektiovaivoja ei vielä 44v ikään ehtinyt…
Olen ollut 3v työttömänä jolloin työn arkijumpat jääneet paitsioon. Tuo 3v aika on ollut lähinnä autolla lähikaupaankiin (500m) tai minne vain 3km säteelläkin. Paino ei ole muuttunut kyseisenä aikana lisää vaan jopa par…
Hei Ongelmana on jotta virtsasuihku monestikkin menee minne sattuu. Esimerkiksi, kun suuntaan "aseen" pöntön keskelle niin osa virtsasuihkusta menee sinne mutta sitten samalla saattaa tiputtaa virtsaa alaspäin, pisaroin…
Mietin tässä että voiko miehellä olla hiivatulehdus alapäässä.....Nyt noin vuoden penikseen ilmestynyt samanlaisia oireita kuin hiivassa ja alkaa pikkuhiljaa riittämään, Lääkäriin en ole viitsinyt mennä koska olen alaik…
Oli mutta naislääkäri: ei nyt ehdi? Vaihtu muta mies: pidä ensin virtsapäinäkirjaa! Ei tarvi,kun vain tutkii koon ja kyhmyt?
Minulle tehtiin noin kuukausi sitten TUIP-leikkaus (eturauhasen halkaisu). Homman tarkoitus eli virtsan parempi kulkeminen onnistui, mutta edelleen virtsaan tulee hieman verta. Ohjeissa sanottiin epämääräisesti, että ve…
Olen menossa eturauhasen tutkimukseen(tunnustelu uä). Kaipaan neuvoja. Onko toimenpiteen jälkeen kuinka kipeä eli voinko mennä takaisin töihin loppupäiväksi. Pitääkö ennen tutkimuksia paastota?(ettei suoli ole täynnä ta…