Kaadoin lasiin laadukasta skottilaista. Mukavaa makoilla vuoteessa televisiota katsellen ja siemailla jaloa juomaa. Päivän kiireessä tosin unohtui iltapäiväsonta, ja pitää varmaan vielä käydä ponnistamassa ennen kuin un…
Mä kävin jo autolla Citymarketissa ja Alkossa. Nyt on ruokaa ja juomia muutamaksi päiväksi. Klapiukkokin toi muutaman heittokuutiollisen, ja nyt laitankin takkaan tulen ja nautin muutaman paukun.
Käväisimpäs tuossa pitkästä aikaa hienossa kiinalaisessa ravintolassa syömässä kun sain kelan tuet. Tilasin paistettua kanaa, purjoa ja erittäin tulista chilikastiketta. Ruokajuomaksi otin laadukasta punaviiniä. Aloin n…
Pitkään kaljaa juoneena ja ummetuksesta kärsivänä yritin vihdoin eilen saada vatsan toimimaan iltapäivällä. Tajusin jotenkin, että voisi olla hyvä hetki yritellä. Avasin television ja sieltä tuli eduskunnan täysistunto.…
Joka kuukausi ryyppään toimeentulotukeni muutamassa päivässä. Kela maksaa asumiseni, sähköni, terveydenhoitokulut ja aivan kaiken. Haen vielä sosiaalitoimelta maksusitoomuksia ja ostan koko rahalla sokeria ja hiivaa ja …
Kela pakottaa kymmeniätuhansia toimeentulotuella, työttömyystuella ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevia luksukseen tottuneita laiskottelijoita suurista Kelan sisustamista lukaaleistaan pieniin betonikuutioihin asumistuenl…
Juotte kaljaa ja pyllyilette. Ettekö mitään muuta osaa tehdä? Piiskaa sietäisitte saada kurittomat vempulat.
Painoin perceeni tiukasti penkkiä vasten ja otin tiukan otteen penkistä molemmin käsin ja pieraisin niin täysillä kuin peräaukostani vain lähti. Kuului oikein sellainen napakka ääni vähän kuin porakoneella olisi porattu…
Kaikille sontiksilla pitäisi määrätä sekstailukiintiö (toistensa kanssa) juomaa vastaan. Olisi hoitsulla hauska seurata kun impotentiksi itsensä julistaneen karvaperceen peitto heiluu aanuksen tahdissa korahdellen aamus…
Kun lopettavat juomisen, kupsahtavat puolen vuoden raittiuden jälkeen? Ei siinä ole kysymys enää mistään vieroitusoireista.
Olin menossa ostamaan lähikaupasta pirkkaolutta. Noukinkin ostoskoriini 18 olutta kunnes vatsassani kouristi ja pyörähdin selälleni ja ripulit sen kun vain roiskuivat ympäriinsä
Peräaukon hygieniasta huolehditaan suihkuttamalla vedellä kerran päivässä ja aina ulostamisen jälkeen. Iho kuivataan hellävaraisesti taputtelevin liikkein, ei hangaten. Paikallisesti käytetty sinkkivoide lievittää oirei…
Likanen Reikäni sauhuaa ruskeaa pascanhajuista savusumua erityisesti kun konemuna junttaa sinne paksua patukkaa max-nopeudella. Voiko tätä jotenkin hillitä kun ihan normaalissa kun sontahomoilusta alkaa pulsukavereiden …
Kylmiksen aortta olisi revennyt ja verta olisi lentänyt suusta vähintään yhtä korkealle talon seinään kuin maali elokapinan palosammuttimista eduskuntatalon pylväisiin. - Sodomiittiseppo
Käväisimpäs tuossa pitkästä aikaa rakkaan harrastukseni parissa. Puin keilauskengät jalkaani ja nappasin tiukan otteen keilapallosta. Otin vauhtia ja kieräytin pallon matkaan. Juuri kun pallo irtosi kädestäni vatsassani…
En kestä enää, vaan huudan yhtä kiimahuutoa. Hädin tuskin ehtii Pirkkaa hörppäisyä välissä niin jatkuu taas. Taas ne valkotakkiset yrittää ovesta sisään kun linnoittaudun kämppääni. Asd
Kun neukkukuutioon sisätilat ovat pelkkää ruskeaa ulostesumua sen jäljiltä kun tekomun on juntannut itseään aukkoon Max speedillä, palokunta tuli paikalle ilmaeristämään asuntoni. Myös geiger-mittarit tärisivät ulkona. …
Taas käyttö on niin kovilla kierroksilla ettei kestä enää sekunttiakaan Asd
Peräaukon haavauma saa yleensä alkunsa ummetuksesta, kun kova uloste vahingoittaa peräaukkoa. Joskus runsas pyyhkiminen tai ripulitauti voi aiheuttaa haavauman. Harvinaisempia syitä peräaukon haavaumille ovat tulehdukse…
Alkoholistin elämäntyyli vaihtelee sivistyneestä viinien ja viskien analysoinnista aina sontasepon hevostelevaan elämätyyliin pontikan ja kiljun vauhdittamana. Lopputulos kummallekin on sama. Hidas kuolema keltaisena ru…