mul on 25v.käyttö benzoihin ja muihin pkv-lääkkeisiin ja tarviin 500mg vrkssa pameja 5 osaan jaettuna,näin elin Thaimaassa ilman mitään 20v. sillon kun olin siellä ja mitään ongelmia ei ollut tai tullut,pystyin treenaam…
Lapsuus oli kärsimystä riitelevässä kodissa, olin arka enkä halunnut olla yhteydessä kehenkään, siskoni (7 v.vanhempi terrorisoi) en olisi halunnut käydä koulua, olin liian ujo,,-kärsin. Jotenkin pääsin peruskoulun läpi…
Olen ollut katkaisuhoidossa hoidossa muutama viikko sitten ja siellä ajettiin alas bentsojen käyttöni kokonaan. Jonkinlaisia vieroitusoireita on tullut, mm. vapinaa ahdistuneisuutta mutta niistä olen jotenkin selvinnyt.…
Olen ollut katkaisuhoidossa hoidossa muutama viikko sitten ja siellä ajettiin alas bentsojen käyttöni kokonaan. Jonkinlaisia vieroitusoireita on tullut, mm. vapinaa ahdistuneisuutta mutta niistä olen jotenkin selvinnyt.…
En tiedä oikeastaan mitä kirjoittaisin, vaikka kysymyksiä riittääkin päässä mielin määrin. Olen 21-vuotias mies, jolla löytyy koulutus, työhistoriaa ja periaatteessa asiat voisivat olla oikeinkin kunnossa. Nykytilanne o…
Jos poltan kerran viikossa kolmen vuoden ajan, mitä tapahtuu keuhkoilleni, kunnolleni, erektiolleni jne. Eli jos 7lk-9lk aikana polttaa 7 askia tupakkaa vaikuttaako kehoon? Henkinen kantti on kova joten eroon pääseminen…
Lapseni kuoli nuorena, käytettyään sitä ennen huumeita. Nyt lapsenlapseni käy samaa polkua, on aloittanut huumeiden käytön. Mitä minä voin tehdä??? Tunnen suunnatonta tuskaa, aivankuin hän olisi sairastunut syöpään. Huu…
Kannabis (marihuana eli marijuana) eli hamppu on perinteinen viljely- ja rohdoskasvi. Yleisessä kielenkäytössä sanalla kannabis tarkoitetaan hamppukasvista saatavia kannabistuotteita, joita käytetään päihteenä tai lääkk…
Haluaisin jakaa kokemukseni kannabiksesta. Olen jo kauan pähkäillyt muiden ihmisten ensikokemuksia. Tuntuu, että muut budipäät joiden kanssa oleskelen ovat niitä, joille kannabiksen kokeilu ja käyttö on ollut alusta alk…
tässä muutama hyvä keskustelu ja kirjoitus blogi, lukekaa! 1. http://ei-kahvia.freehostia.com/ 2. http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/kofeiini-on-myrkkya-t37789.html 3. http://portti.iltalehti.fi/k…
Olen huomannut, että ulostaminen on pakkomielteeni. Käytän joka toinen viikko laksatiiveja, johon elimmistö ei totu. En tee sitä sen takia, että "laihtuisin" tai että saisin tyhjän olon. No, toi tyhjä olo on ihan kivan …
Huomiooni on tullut nuorison uusi villitys nimeltä "heiskaaminen". Heiskaamisessa ilmeisesti tarkoitetaan runsasta päihteiden käyttöä ja edustamista. Kuinka nuorilla tämä oikein alkaa ja mitä tämä edustaminen nuorille o…
In this blog I am collecting different kind of alternative, holistic, natural and spiritual methods about how to get rid of addiction, anxiety, depression, PTSD etc... http://naturallyfreefromaddictionandanxiety.blogspo…
Eli happikännit.:D tämä on myös yks säälittävimmistä tavoist saada pää sekaisin, mut jos olet säälittävä alaikänen, kuten minä, etkä saa millään muulla tavalla päätä sekasijn, niin kokeile happikännei (; Eli siitä vaa k…
eli kuukauden pääst ois suuhygienisti ja mietin vaan, että kertookohan se huoltajille kun huomaa ne limakalvon repeytymiset yms... ja oon käyttäny noin 3-8 kiekkoo kuukaudessa. ikää on 15v
eli oon kiinnostunu imppaamisen kokeilemisesta, tiiäntiiän kui vaarallist se on. Mut ongelmana on se, että se ei toimi ?! siis oon kokeillu jo haistella liimaa, ei mtn vaikutuksii. Sitte suihkutin hiuslakkaa semmosen rä…
Istut keittiön pöydän ääressä, pöydässä on kulhollinen porkkanoita ja olutta. Kysymykseni on Kumman mielummin valitsisit,terveelliset porkkanat vai epäterveellisen oluen? Perustele vastauksesi.
Vai eikö voi? Miksi huumeriippuvuuteen ajanut poliisi ei ole poistunut työpaikaltaan? Herran Jumala, lapsemme ovat vaarassa. Lapsemme ovat siis vaarassa, ja haluat edelleen tutkia yhteistä näköämme, jota olet laiminlyön…
Kofeiini metaboloituu enimmäkseen virtsahapoiksi. http://www.genome.jp/kegg-bin/show_pathway?ara00232 Kofeiinilla ja sen aktiivisilla aineenvaihduntatuotteilla on hyvin samankaltaisia vaikutuksia keskushermostoon. http:…
Poikani kokeili eilen kannabispiikkiä ja olen hyvin huolissani. Voiko kannabispiikki tappaa? Tai aiheuttaa syöpää tai muita esim. mielenterveyteen liittyviä haittoja?