Outoja tuntemuksia jalkapohjissa

Olen ollut katkaisuhoidossa hoidossa muutama viikko sitten ja siellä ajettiin alas bentsojen käyttöni kokonaan. Jonkinlaisia vieroitusoireita on tullut, mm. vapinaa ahdistuneisuutta mutta niistä olen jotenkin selvinnyt. Nyt tällä hetkellä en ole mitenkään ahdistunut ja vapinaakaan ei enää ole. Viimeisin huumeseulakin oli puhdas.
Eilen alkoi todella omituinen oireilu. Olo oli mitä parhain terapian jälkeen, ei mitään ahdistuneisuutta tai muuta sellaista, ei hinkua vetää lääkkeitä tai viinaa, fiilis oli vaan jotenkin tosi hyvä. Menin A-kiltaan juomaan kahvit ja siellä kävin pitkän ja erittäin miellyttävän keskustelua yhden valvojan kanssa. Sieltä lähtiessä olo oli jo niin hyvä että ajatuksia piti kasailla ja rauhoitella itseään ettei mopo livahda käsistä. Kun sain ajatukset kasaan niin alkoi todella kummallinen tuntemus jaloissa joka tuntuu tänään itseasiassa vaan voimakkaammalta kuin eilen. Olen jatkuvasti hyvin tietoinen siitä miltä jalkapohjissa tuntuu kun jalat koskettavat alustaan. Jalkapohjista välittyy jotenkin koko ajan signaali aivoihin että jalat ovat alustaa vasten ja tämä tunne tuntuu jo todella häiritsevältä. Soitin terveysneuvontaan ja siellä sanotiin että kyse on rebound-ilmiöstä ja johtuu mahdollisesti liian nopeasta bentsojen alasajosta. Toisaalta kun olen muutaman kerran itse lopettanut bentsojen käytön useiksi viikoiksi niin ei mulla kyllä mitään tällaista tunnetta ole ollut koskaan.
Tää vähän nyt hämmentää mua. En haluais lääkäriinkään lähteä ennenkuin on ihan pakko. Tää on nimittäin todella häiritsevää ja jotenkin pelottavaakin. Oisko kellään tietoa kuinka kauan tälaainen olo voi kestää? En tiedä kuinka monta päivää tätä oikein jaksaa. Ei siis sillä että lähtisin dokaamaan tai vetäisin lääkkeitä vaan menen kyllä lääkäriin jos hermo menee.
1280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sitten olis kiva tietää että kuinkahan tavallista on että tulee tällaisia tuntemuksia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoitsuhanna kirjoitti:

Olen ollut katkaisuhoidossa hoidossa muutama viikko sitten ja siellä ajettiin alas bentsojen käyttöni kokonaan. Jonkinlaisia vieroitusoireita on tullut, mm. vapinaa ahdistuneisuutta mutta niistä olen jotenkin selvinnyt. Nyt tällä hetkellä en ole mitenkään ahdistunut ja vapinaakaan ei enää ole. Viimeisin huumeseulakin oli puhdas.
Eilen alkoi todella omituinen oireilu. Olo oli mitä parhain terapian jälkeen, ei mitään ahdistuneisuutta tai muuta sellaista, ei hinkua vetää lääkkeitä tai viinaa, fiilis oli vaan jotenkin tosi hyvä. Menin A-kiltaan juomaan kahvit ja siellä kävin pitkän ja erittäin miellyttävän keskustelua yhden valvojan kanssa. Sieltä lähtiessä olo oli jo niin hyvä että ajatuksia piti kasailla ja rauhoitella itseään ettei mopo livahda käsistä. Kun sain ajatukset kasaan niin alkoi todella kummallinen tuntemus jaloissa joka tuntuu tänään itseasiassa vaan voimakkaammalta kuin eilen. Olen jatkuvasti hyvin tietoinen siitä miltä jalkapohjissa tuntuu kun jalat koskettavat alustaan. Jalkapohjista välittyy jotenkin koko ajan signaali aivoihin että jalat ovat alustaa vasten ja tämä tunne tuntuu jo todella häiritsevältä. Soitin terveysneuvontaan ja siellä sanotiin että kyse on rebound-ilmiöstä ja johtuu mahdollisesti liian nopeasta bentsojen alasajosta. Toisaalta kun olen muutaman kerran itse lopettanut bentsojen käytön useiksi viikoiksi niin ei mulla kyllä mitään tällaista tunnetta ole ollut koskaan.
Tää vähän nyt hämmentää mua. En haluais lääkäriinkään lähteä ennenkuin on ihan pakko. Tää on nimittäin todella häiritsevää ja jotenkin pelottavaakin. Oisko kellään tietoa kuinka kauan tälaainen olo voi kestää? En tiedä kuinka monta päivää tätä oikein jaksaa. Ei siis sillä että lähtisin dokaamaan tai vetäisin lääkkeitä vaan menen kyllä lääkäriin jos hermo menee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu