Kertokaa, voiko kukaan ikinä mitenkään sen huomata, haistaa, tahi jäljittää, jos polttelemme ystävinemme asunnossani pilveä ja sitten tuuletamme pitäen kaikki ikkunat auki parin tunnin verran. Kulkeutuuko se savu niin, …
Eli siis minut vietiin työn koulun ja porukoiden toimesta huumetestiin, olen n. 5krt elämäni aikana kokeillut kannabista poltettuna, viimeisin kerta n. viikko sitten. Testi oli tänään ja edellisen illan aikana join vett…
Olen käyttänyt Tenoxeihin verrattavia, rauhoittavia, väsyttäviä pameja 1 1/2 kuukautta lähes joka ilta. Siis yhtä ainutta tuotetta vain. Annoskokoa on vaikea määritellä, koska kyseessä ei ole Tenox. Jos sanotaan, että a…
En ole mikään ekspertti näittä mutta luulen että tuttavani ottaa näitä yhtä aikaa? Mitä vaikutuksia? syntyykö riippuvuus? Osaisiko joku neuvoa? Hän puhuu todella paljon kun luulen hänen olevan sekavassa tilassa. Jos sul…
Olen 14 tyttö ja imppaan ja poltan tupakkaa päivittäin. Olen miettiny kun imppaukseni alkaa jo karata käsistä että uskaltaisinko mennä juttelemaan kouluterveyden hoitajalle?? Olen psykiatrisella osastolla enkä haluaisi …
PKV-lääke?
Eli jos minulla on eilisen jäljiltä vielä xanoria veressä, voinko ottaa tänään temestan? Kun xanor loppui, resepti on vaan apteekkiin en pääse ja ahdistus iskee melkoisella voimalla... Ja kun päivälääkityksenä on mirtaz…
Olen huomannut tässä keskusteluja seuranneena, että melkein kaikki jotka sitä vastustavat ovat aika tietämättömiä ja huumepropagandan uhreja. Ehdottaisinkin että he käyttäisivät hetken aikaa asiaan perehtymiseen. Esimer…
Yritin etsiä netistä ja lukea vanhoja keskusteluja, mutten löytänyt tietoa kanabiksen painosta, eli siis kuinka paljon suunilleen yksi keskikokoinen kukka painaa, kuinka monta kukkaa grammaan mahtuu? kuinka monta sätkää…
Olen 30-vuotias nainen. Juuri leikattiin iso kasvain niskasta. En pysty nukkumaan ja ruokahalukin on olematon. Pystyisikö joku vaihtamaan nelosen sirkkoja unilääkkeisiin. Olisin isosti kiitollinen!
Onko mahdollista, että jos on polttanut kannabista edellisenä päivänä tai edellisellä viikolla ,niin seula on negatiivinen? Huolestunut äiti
Olen 56-v lapseton nainen. Sairastan kroonista neurologista sairautta. Lääkkeittä on vuosien saatossa ollut säkeittäin. Lisäksi käytän alkoholia, ajoittain runsaastikin. Lempparini on ollut olut. Neur. sairauden kontrol…
vedin tos eilen 25mg diapamia huuhdoin ne parin kaljan jälkeen kaljalla alas.. ja niitä kaljoja tuli loppujen lopuksi otettua 16 ja pari kossubatteryä päälle... kaikki nämä join 4:ssä tunnissa... enkä edes ollut mitenkä…
Maastrichtin kaupunki on lyönyt tiukat suitset kannabisturismille. Kaupunki päätti, että paikalliset kannabistuotteita myyvät kahvilat eli coffee shopit eivät enää saa myydä kannabista ulkomaalaisille turisteille. Tänä …
eli. mitä te olette tehneet että saisi euforian aikaiseksi ilman päihteitä? urheilusta ja seksistä ei ainakaan tule tai muustakaan sellaisesta. joten, neuvoja?
HuPolla puntti tärisee jo! Minä jo ehdinkin miettimään, että mistä olen minä olen saanut näin tosi vaikutusvaltaisen vihollisen, niin selvisihän se. HuPo pikkuisen hermostui, _kissan valistamisista. _kissa on tuhottu! N…
Napsinpa tuossa kaksi... kohta uni tulee ja olo pehmentyy.
Eli mitä mieltä yleensä olette tupakoinnista? Itse olen kokeillut ja poltan silloin tällöin, ikää löytyy se 15 vuotta. Oma kokemus: TUPAKKAAN EI VOI JÄÄDÄ KOUKKUUN. Tulee vain tunne että olisi kiva päästä röökille, mutt…
päriseeks
Hei. Ajattelin tehdä tänne tällaisen kannabis-kallubin. Säännöt: Jokainen sitoutuu puhumaan totta eikä valehtele. Mitä enemmän saamme asiallisia ja totuudenmukaisia vastauksia, sitä enemmän saamme todennettavaa dataa. K…