SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Väsynyt

Ilmeneekö teillä muilla siitepölyaikaan pohjatonta väsymystä? Minusta kun tuntuu, että olen koko ajan tajuttoman väsynyt, ja töissäkin usein puolihorroksessa. Tänään en kertakaikkiaan pystynyt menemään töihin ollenkaan.…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Nenäsumutteista kuiva kurkku

Hei! Olen siitepölyallergikko, ja nenäsumutteet (Nasonex, Flixonase) vievät ääneni käheäksi ja kurkun rutikuivaksi. Tarvitsen ammatissani jatkuvasti tervettä ja kuuluvaa äänenkäyttöä, joten nyt alkaa olla tuskaiset ajat…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Allergiatestistä

ihan mihin vuodenaikaan tahansa vai pitäisikö mennä mieluiten muulloin kuin nyt siitepölyaikaan?
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

ARGH, Onkohan

Nenää kutiaa ja kirkasta limaa valuu,nielu tuntuu aralta varsinkin aamuisin ja olo on muutenkin aika vetämätön.Nyt kun vilkaisin kurkkuuni,näkyi siellä punoitusta ja kitapurjeessa muutamia punaisia täpliä ,joissa on val…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

olisikohan kyse

viikko sitten alkoi korvia särkeen, sitten kaulaa,jossa suurentunut rauhanen, poskia särkee, viime yön kurkku oli kipeä, nyt punoittaa ja turvoksissa, räkää ja limaa tulee, ahdistaa, kävin perjantaina verikokeissa, mutt…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Allergia ja imusolmukkeet

Mulla on kova siitepölyallergia - oireita on paljon; aivastelu, nenän ja kurkun kutina, nuha, limaa kurkussa, silmäoireita ja lisäksi toisella puolella kaulaani on turvonnut imusolmuke joka suurenee melko usein, kun on …
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Ihme juttu

Viime keväänä mulla oli oireet todella, todella lievät. Oon siis allerginen koivulle. Joskus pienenä ja pari vuotta sitten oli paljon pahemmat oireet. Miten muilla koivuallergikoilla meni kevät?
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Pahin allergia vuosiin

Näin kamalaa allergiaa ei minulla ole ollut vuosiin! Nyt on koko lääkerepertuaari käytössä: antihistamiini (tarvittaessa pseudoefedriinin kera) , leukotrieenireseptorisalpaaja, kortisonia nenäsuihkeeja ja antihistamiini…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Vaikea kevät?

Onko muilla siitepölyallergikoilla sama kokemus kuin meillä; tämä on vaikein kevät mies-/naismuistiin? Itse olen allerginen lähestulkoon kaikelle, joka kukkii ja pölyttää ja tänä keväänä pölyävät kaikki yhtä aikaa, joka…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Voiko siitepölyallergia

nostaa jopa lämpöä hieman? Muuten melko selkeät siitepölyallergian oireet: korvia särkee, nenä tukossa ja vuotaa (vuorotellen :D), kurkku älyttömän kipeä (allergialääkkeen kun ottaa niin helpottaa noin 10 minuutissa). J…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

TESA-siitepölysuojan asnnus ikkunaan

Asensin TESA-siitepölysuojakankaan makuuhuoneen tuuletusikkunoihin, mutta ohjeessa ei mainittu kummin päin suojakangas olisi pitänyt asentaa. Kangas on toiselta puolelta hieman kiiltävä ja toiselta hieman "nukkaisempi".…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Huulet turpoavat

Onko kellään kanssakärsijällä samaa, kuin minulla ! Huulet nimittäin turpoavat aika-ajoin jostain kumman syystä.Olisko aurinko? Huuleni kylläkin turpoavat ihan sisäpuoleltakin ja koko suu on arka.En voi syödä juuri mitä…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

siitepölysuojaverkko

Mistä voisi ostaa tuuletusluukkuihin suojaverkkoa joka pitää myöskin siitepölyn? Jossain näin, ja oli, että ei tarvinut kuin teipata kiinni.
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Koivuallergiaan parhaat lääkkeet?

Itselläni ollut noin kuutisen vuotta ilmeisesti koivun (ei koskaan testattu, itse päätelty) siitepölyallergia. Tähän mennessä olen käyttänyt Kestineä, mutta en oikein tiedä onko Kestine kuitenkaan tarpeeksi tehokas. Vai…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Allergiaoireet turvottavat nielun?

Onko muilla samoja oireita, eli nielu on selvästi turvoksissa niin, että pelkkä nieleminenkin tekee kipeää? Hengittää onneksi vielä pystyy... Tuntuu, että limakalvot on nielussa ja nenässä kuivat. Onko mitään poppakonst…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Allerginen ja raskaana

No nyt menee jo järki. Raskauden myötä minulle puhkesi aivan julmetun paha siitepölyallergia ja tuomionkin kuulin juuri tänään aamupäivällä: Mitään lääkkeitä en saa oireisiin syödä. Huoh. Eilen illalla sain inhottavan h…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Allergiaako?

Moi! Mulla oli pari viikkoa flunssan jälkeen kurkunpääntulehdusta ja nenän tukkoisuutta ja yskää.. kun satoi pari päivää oireet lakkasivat, kuin seinään. Nyt taas kun ei ole satanut alkoi taas aivasteleminen ja nenä tuk…
SiitepölyallergiaVastattu 19 v

Aurinkoihottuma

Kyllähän kesä kiva on, mutta jos on aurinkoihottuma niin ei oo kivaa. Jo puolituntia auringossa ilman kunnon suojaa saa ihon kutiamaan ja pienille vesikelloille jotka kutisavat vietävästi ja jos raavit sen rikki niin tu…