Saako Suomesta jo nestemäsitä finasteridia? Varmaan käytetään samalla tavalla kuin Rogainea, mutta jos sitä tarvitisi laittaa vain kerran päivässä kun pillerikin otetaan vain kerran päivässä.
Mitkä on Suomessa hyviä sairaaloita hiustensiirtoon ja ketkä ovat hyviä kirurgeja? Nordströmiä kehuttiin paljon aikaisemmin, mutta mikä tilanne on nykyään? Mitä tekniikkaa suosittelette tänä päivänä?
JOS SINULLA ON AKUUTTI HIUSTENLÄHTÖ Tukkeutuneet hiusjuuret useimmiten syynä.(ei jo täysin kaljuille) Tukkeutuneita hiusjuuria voidaan puhdistaa kuuriluotoisilla hoidoilla.3-kuukautta ja voit jatkaa pidempäänkin jos hiu…
Minulla itselläni on päässä hyvänlaatuinen ja tuuhea tukka. Syön tästä huolimatta fina-tabletteja varmuuden vuoksi ja ennaltaehkäistäkseni hiusten lähdön, koska minulle hyvänlaatuinen ja tuuhea tukka on kuitenkin tärkei…
Onko kenellekään muulla tullut ahdistusta kyseistä lääkkeestä? Itse olen käyttänyt ja vuosia ja uskoisin että on hidastanut hiusten lähtöä. Nyt kuitenkin on jo vuoden jatkunut ahdistus joka alkoi mielialalääkekokeilun j…
Ja tuntui että vasta silloin hiusten lähtö pysähtyi. Tästä on nyt 4kk aikaa. Onko mahdollista vai kuvittelenko vaan?
Olen käyttänyt propeciaa nyt melkein 3kk ja en ole varma onko minulla sivuvaikutuksia. Sperma ei ehkä lennä enää niin pitkälle, jonka kanssa voi elää. Täyttä erektiohäiriötä ei ole, mutta lippuni on ehkä hieman herkemmi…
paikallisesti tutkittuna finasteridi pudotti 67% ja revivogen 90% dht:n määrää, eli voisi päätellä että yhteiskäytöllä saavutetaan melkoinen teho. http://www.hairlosstalk.com/hair-loss-pdf/revivogen-study-2008.pdf
http://senso-duo-hoito.eu/ Kyseisen tuotteen sivulla kun menette tilausvaiheeseen esittäytyy ROBERT MAYER joka on tehnyt hiustenlähdön hoitoja HELSINGISSÄ JO 15 VUODEN AJAN JA hoitanut jo 1200 asiakasta menestyksellä. H…
Terve, aloitin 12.03.13 Propecian käytön, mitään haittavaikutuksia ei ole vielä ilmaantunut..Hiukset tosin tuntuu harvenevan päältä vieläkin... :/ Kyllähän tämä itsetuntoa syö..Mitenkä voisin vielä edesauttaa ettei hiuk…
En tiedä mitä tämä on, mutta olen kolmisen kuukautta syönyt omega-3:a, (jokin Vapaakierto) ja sitten tavallista B-vitamiinia. En tiedä kummasta johtuu vaiko kummastikin mutta hiustenlähtö on lakannut täysin! Yli kuukaus…
Hesarin uutinen aiheesta: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005674153.html
Hiukset harvenee ja tukka leikattu kahteen kertaan pois ja yritetty totutella peilikuvaan mutta kun ei silmä totu sit millään! Jokaisessa isossa kaupungissa on hiuslisäkkeitä myyvä kampaamo/parturi... Nykyisillä päänahk…
14-vuotiaalla tytölläni lähtee päivittäin hiuksia tuppo kun harjaa, onko normaalia? Vai onko jokin vialla.
Tänne voisi laittaa lääkäreitä, joilta on mahdollista saada resepti geneeriseen finaan Propecian sijaan hiustenlähtöön.
Voiko shampoolla olla vaikutuksia libidoon? Lääkeainehan imeytyy myös ihon kautta verenkiertoon. Eihän vaikutus voi olla vain paikallinen? Tämä sivuvaikutus on ilmoitettu vain oraalisen ketokonatsolin kohdalla. Ajatuksi…
Olen kaljuuntunut mies ja minulla rasvoittuu päänahka todella rajusti. 4h pesun jälkeen jää jo rasvat käteen kun pyyhkäisee. Pesen pään päivittäin shampoolla. Ihan perus shampoo. Mitä hoitoainetta tms. suosittelette?
Olen 20-vuotias mies ja aloitin maanantaina Finasterid (orion) kuurin, 1,25mg viisi kertaa viikossa. Tähän mennessä olen ottanut vain kaksi annosta ja lähes samantien huomasin vaikeudet saada kunnon erektion. Ennen aloi…
Te jotka taistelitte kaljuuntumista vastaan, mutta lopulta annoitte periksi vääjäämättömälle, kuin kauan se otti myöntää että kalju tässä ollaan eikä mitään voi? Hidastaa finalla ainakin voi ja jotku saa lisääkin hiuksi…
Osaako joku suositella ihotautilääkäriä, joka ymmärtää jotain hiustenlähdöstä? Olen nuori nainen, ja ihotautilääkärin pitäisi suostua kirjoittamaan minulle Spiresistä. Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö hiustenlähtöni …