Olen kohta 14v poika ja olen tehnyt 3 netistö löytämääni Äo testiä. Tulokset: 107 109 113
Tällä hetkellä maassamme on ilmennyt omituinen himo tehdä kansallinen itsemurha. Miten voi selittää sen? Jokainen täysjärkinen tajuaa että muslimien päästäminen maahan ontäysin mieletöntä ja johtaa ennen pitkää täälläki…
Usein kysytään, että olisiko meritokratia hyvä; esimerkiksi Platonin tyyliin, nykyaikaan sovitetulla tavalla. Kyllähän se hyvältä kuulostaa. Tyhmäähän taitaa olla tyhmien tai kokemattomien laittaminen ohjaksiin. On se m…
Ovatko älykkäät ja varsinkin huippuälykkäät helposti tunnekylmältä vaikuttavia? Vai tekeekö sen se että päätyvät usein teknisille ym. aloille, joissa tunnetaidot ovat toissijaisia osaamiseen nähden? En ole tavannut mont…
Olen yhdekäsluokkalainen tyttö. Oon hyvä matemaattisissa aineissa, matikas, fysiikassa ja kemiassa. Tykkään niistä tosi paljon, koska pärjään niissä hyvin ja ne on tosi helppoja. Meidän ryhmät on aika isoja, sellasia pä…
Koska Humen giljotiini. Mistään edellisestä kuviosta ei loogisesti mitenkään seuraa se, että seuraavan kuvion pitäisi olla jokin. "you can’t derive an ‘ought’ from an ‘is" Täten voidaan päätellä, että ÄO ulkonäön tavoin…
Hei, oletteko sattuneet tätä testiä tekemään: Ao-testi.eu. Tein testin leikkimielellä ja sain 125 - mistään kovin perusteellisesta tai välttämättä totuusarvoltaan suuresta testistähän ei tosin ole kyse. Mielipiteitä?
Oletteko tehneet ko. testiä (ao-testi.eu)? Mitä saitte tulokseksi? Leikkimielinenhän tuo testi oli, huvin vuoksi sen vetäisin ja sain 125.
Ihmiskunnan suurin ongelma on tyhmyys, josta monet muut ongelmat, kuten typerysten valitseminen johtajiksi jne. seuraavat. Lainsäädäntöä tulisi muuttaa siten, että tyhmyys tunnustetaan kansakunnan ykkösongelmaksi. Tehok…
Testit: 1) Mensan virallinen testi (jos olet tehnyt) 2) http://www.iqtest.dk/main.swf - monen mielestä netin kattavin testi 3) http://www.mensa.no/olavtesten/fi/index_2.html - Suomen Mensan testi 4) https://www.mensa.se…
Kaikkien keskitysleirien rakentamisesta päättäneet olivat varmasti älykkäämpiä kuin kansat keskimäärin, jotkut huimasti ylikin. Erittäin älykkäät tiedemiehet repivät lapsilta korvia tutkiakseen jotain... Ilman ihmisen "…
Ketkä (nimimerkit) kirjoittelevat mielestänne älykkäimmin Suomi24:ssa?
Itse olen huomannut - kuten varmaan moni muukin, että järjen juoksu pelaa vaihtelevasti. Joskus on päiviä jolloin ei tahdo sujua oikein mikään henkinen tehtävä/työ ja vastaavasti päiviä jolloin sitä kokee olevansa lähes…
Mä olin sen kanssa samalla työpaikalla n. 20 vuotta sitten. Mä jo nuorena ajattelin, että sillä viiraa jotain päässä. Kun ei tajua, että kun toiselle haluaa jotain pahaa. Lopulta se osuukin omaan napaan. Nyt se itse on …
Tästä tieteen kuvalehden testistä: http://tieku.fi/ihminen/aivot/testaa-alykkyytesi-tee-ao-testi Osaako joku sanoa varmaksi mikä tuon testin keskihajonta on? Vaihtoehtoja on ilmeisesti kolme: 15, 16 tai 24. Jos keskihaj…
Olen 15 vuotias ja sain mensan nettitestistä 131. Tiedän että testi on "suuntaa antava" eikä siis välttämättä ole oikea äoni, mutta voiko äoni nousta vielä? Oon kuitenkin 15 ja aivot kehittyy muistaakseni vielä 20 vuoti…
Platon ihaili älykkäiden ja oppineiden diktatuuria, siis meritokratiaa. USA:n kongressissa (535 jäsentä) on tyypillisesti jatkuvasti n. 1-3 tiedemiestä ja/tai insinööriä, kun taas lakimiehiä on n. 200. Toisaalta nouseva…
Useisiin testeihin ja asiantuntijoiden haastatteluihin pohjautuva tutkimus on antanut entistä paremman käsityksen ammatin ja älykkyyden välisestä suhteesta. Tällainen jaottelu antaa tietysti melko mustavalkoisen kuvan k…
Kuka se olikaan joka sanoi että Kreikka lähtee eurosta ja Unionista. Sinäkö se niin sanoit ?
kerro..olen kuulolla.