Venäjä kilpailee älystä Länsi-Euroopan kanssa. Tuntuu, että Länsi on parempi monessa. Molemmilla sama yamnaya pohja, mutta eri asuinympäristö. Lisäksi älykkäät juutalaiset kiilasivat valkoisia arjalaisia yamnaysta. Euro…
sekin on älyä, että kaikki ovat kaikessa kaikki sallittua ja kaikki mahdollista elämä kyllä muuttui kivikaudesta lähtien joten älylle jää vain tosi älykäs tehtävä JÄTTÄYTYÄ KAIKESTA TEKEMISESTÄ tekoja ei kannata kehittä…
tekoäly avuksi ja ei anna luvan ihmisten harrastuksen jossa valutetaan puhdasta vettä kraanasta tyhjään en tiedä mitä ihmisiä vaivaa, joku valuvan veden syndrooma mutta niin tapahtuu arvellusti monessa kodissa hyvä kaup…
Jostakin löysin tiedon, että yleisarvosana C:n ylioppilaan ÄO on noin 110 kh 16 ja 115 (kh 24) kh=keskihajonta Mitähän olisi silloin muilla yleisarvosanoilla?
Olen kuullut neuvoja, että aikaan perustuvassa älykkyystestissä, jossa ei sakoteta vääristä vastauksista - kannattaa ajan alkaessa loppua täyttää nopeasti rasti ruutuun menetelmällä ne loput, joihin ei ehdi panenutua.
Pitkäaikaisena - noin 23 vuotta - ns. 2 %:n järjestöön kuuluneena olen joutunut toteamaan, että riitaisaa porukkas se on Ei olekaan ihme, että kyseisen järjestön jäseniä ei ns. ãlykkyydestään huolimatta jurikaan tavata …
Pitkäaikaisena - noin 23 vitta - ns. 2 %:n järjestöön kuuluneena olen joutunut toteamaan, että riitaisaa porukkas se on Eu olekaan ihme, että kyseisen järjestoʻn jäseniä ei ns. ãlykkyydestään huolimatta jurikaan tavata …
mielessä pitkänkin - vuosia jatkuva olettamus tietenkin ei aluksi meinaa tulla todeksi uskominen mutta voi tulla hyvin myöhemminkin voi olla tarua silti ellei määrittää, että JOKAINEN OLETTAMUS MUUTTUU TODEKSI ja kyse o…
Älypuhelimen (valheellinen nimitys) olen havainnut huonoksi. Se häiritsee joutavuuksilla ja toimii. jos toimii. Taas eilen ei toiminut. Puhelin muuten kannattaa ostaa, kaupasta, joka laittaa se myös käyttökuntoon. Prism…
tietty sturt up tarvitaan jotta median radio on päällä ei tarvitse puhua mitään mutta kuunnella ihmeellisiä mielen ääniä jossa loputon kanava kaikkeen ajankohtaiseen päässä väsyt tai et, olet robotti tai et ole kuuntele…
nainen keskustelee miesten kanssa tietävästi mutta kuinka mies hyötyy tästä keskustelusta koska mies tulee naisen luokse toiveena pieni seksi yhdessä mutta osoittautuu, että nainen tahtoo keskustella vain älykkäästi ker…
tahdon rikkoa yleisen ymmärryksen, että huumeilla älykkyysosamäärä kasvaisi roimasti se ei pidä paikkaansa lukekaa vaikka palstan aloituksia ja tietäkää, että huumeilla ei voi premailla
Saan usein kuulla olevani poikkeuksellisen älykäs ja saan Mensa-testistä yli vaadittavan rajan. Olen kuitenkin huono ajattelemaan samalla tavalla kuin testissä testataan ja tiedän esimerkiksi isäni nautittavan tällaisis…
Moni älykäs on selittänyt muille koko ikänsä asioita joita ei itse ymmärrä lainkaan. Esim. Schrödinger ei tarkoittanut kissallaan, että se voi olla yhtä aikaa elossa ja kuollut. Hänen ajatuksensa oli juuri päinvastainen…
Kaikki älykkäät eivät välttämättä käy kulttuuritapahtumissa, lue paljon kirjallisuutta ja seuraa aktiivisesti maailman menoa. Kaikki älykkäät eivät myöskään osaa kaikkea, vaan osaaminen menee useimmiten kiinnostuksen mu…
keskiverto älykkyys on vielä tunnistettavissa älyksi mutta super älykkyys alkaa olla perverssiä kun äly taipuu ei-älyksi ei-äly on niin älykäs, että on tyhmä ja se tässä on älykästä, että kukaan ei ymmärrä mitä pidemmäl…
Voiko teknologia-looginen ongelma tulla ratkaistuksi haju-vainullisesti? ----------------------------------------------------------------------------------------- Älyllinen ongelma ratkaistuksi haju aistilla. Filosofise…
pakkoavioero pilasi elämän eikä vain sen elävä kuollut julkisessa tilassa puberteetti naistrio istui vieressä harvinainen tapahtuma ja aikuisen miehen älyssä lähti ymmärrysreaktio elämässä tuli järkeä suomalainen mielen…
Yksi suomalainen suku on tuottanut poikkeuksellisen paljon neroja. Nimittäin henkilöstä Riitta Juhantytär Takku, Hordeel lähtevä suku. Hän kuului Kokemäkeläiseen rälssiin ja oli ylhäistä sukua. Täällä on kyselty suomala…
äly on lyhytnäköinen siihen ei voi panostaa se ei ole pitkäkestoinen kehitys älyä kuitenkin ihannoidaan tunteellinen ei saa olla älyn sosiologia kuinka se ottaa populaatio valtaan ja kuinka se kehittyy