Eikö olekkin hassua ihmiset valikoivat hyväksytyt käytökset. Esimerkiksi ei ole kiellettyä imeskellä parisuhteessa toisen sukupuolielimistä irtoavia aineksia jotka on valmistunut ihmisen elimistössä. Miehen sperman niel…
Tavis tallaajat aikuiset nuoret miehet, päihteiden ookoo kaverit. Miksi heillä molemmilla oli päässään kasvaneita patteja sarveina? Syövätkö he yhdessä jotakin, mistä sarvet kasvavat? Monenko sattuman potentiaali ovat p…
Kiusaajat tarvitsevat apua, lääkityksen, sukuelin tutkimuksen. Joka viikko heitä tulee puhalluttaa, sanoa että ei saa olla sukupuoli yhteydessä, kiusaajien vanhemmille sanoa että en enää halua olla sinun kaa missään tek…
Unihalvausta, sekavaa ja epätodellinen olo.
Moi olen hädissäni, koska minulle kehittyi allergia joka johtuu Eduskunta talosta. Sen olemassaolo saa ihmisiä kipeäksi. Olen niin lyöty, että mielessä on käynyt talon räjäyttäminen.
Alkoholi on parempi psyykkisten häiriöiden lääke, on kansan mielipide. Valtion karenssi järjestelmä, maksoi sielunsa NATO:lle ja lisäsi Alkon myyntiä. Kansa tietää mitä juoda pahoinvointiinsa. Muu on historiaa.
"Tutkijat huolestuivat: Suositut koronan torjuntaan käytetyt desinfiointiaineet sisältävät terveysriskejä Yhdysvaltalais-kiinalainen tutkijaryhmä on huolissaan koronapandemian aikana yleistyneestä kvaternaaristen ammoni…
hei, osaisiko joku sanoa että mitä minun täytyisi tehdä, olen 16 vuotias ja eilen yöllä otin ardinexin ja sen jälkeen alkoi sattumaan rintaan ja vaikea hengittää tämän jälkeen meinasi taju lähtä ja tärisyttämään ja rint…
kaupungin pölyt, hiukkaset ja öryt mutta monenko vuoden kuluttua alkaa tuntua? kokkemmuksia ja faktuja
Kannabiksen laillistamista ja sääntelyä edistävän kansalaisaloitteen allekirjoitusaika loppuu huomenna! Olethan tutustunut aloitteeseen ja allekirjoittanut? On aika kääntää sivua, hankkiutua eroon epäonnistuneesta ja sy…
Toisinaan tuntuu ikävältä, kun penis lepää ja koskee julkisen toiletin vessanpöntön seinämiin. Voiko siinä mahdollisesti saada tartunnan?
Pitkä QT- aika on perinnöllinen sydämen toiminnan häiriö. Mikä sukulaissuhteita tai geenien periytyvyyttä tutkiva yritys voisi selvittää onko pitkä QT- aika oireyhtymä saatu isältä vai äidiltä? https://www.duodecimlehti…
Lääketiede on oikeassa ja vanhemmat väärässä. Tutkimus todistaa, että lapsia ei pitäisi kasvattaa kotona. Paras paikka lapsille on kasvatuslaitos, jossa läsnä ovat ammattikasvattajat. Tästä eteenpäin on mahdollista tark…
Eli olen nuori mies ja oikeastaan jo koko nuoruuden teini-iässä ollut vasen rinta hieman koholla oikeaan nähden. Tämä ei siis tunnu mitenkään tai näy erityisesti ellei katso tarkkaan, lisäksi se kämmenellä koettaessa tu…
Seksillä aikansaa rauhaa
Onko orkasmin hyvän tunne koko vartaloon ulottuvalla alueella itseasiassa kyseessä elimistön pikaisesta korjauksesta, jossa menetetyssä tilassa kohdussa, kiveksissä tapahtuu suuri jälleen rakennustilaus kaikkialle ihmis…
New York Post on arvostettu amerikkalainen sanomalehti. Se on kolmanneksitoista vanhin Yhdysvalloissa julkaistava sanomalehti ja vanhin niistä, jotka ovat ilmestyneet jatkuvasti päivittäin. Alla otteita New York Postiss…
Huomasin, että Suomessa ei ole änkytyksessä ongelmia samalla tavoin kuin Venäjällä. Varsinkin lasten änkytys on mielestäni idässä yleisempää. En tiedä mihin se viittaa kulttuurissa. Suomessa voi olla sen sijaan muita va…
Yleisen kannan mukaan eivät tartu sairaudet. Käytännössä voisivat tarttua. Pelkäävätkö sairaanhoitajat ja lääkärit tauteja kuten syöpää, dementiaa, viruksia ja muita tarttumattomiakin? Kuinka paljon tieteellisesti taudi…
"Viranomainen kutsuu tuhansia suomalaisia terveystarkastukseen THL:n mukaan laajat väestötutkimukset aiemmin johtaneet Suomessa merkittäviin kansanterveyttä parantaviin toimenpiteisiin." Se edustaa kauppaa ja teollisu…