Ihmiset samanlaisiako? Eivät ole. Yhdet synnyttävät pahoinvointia jo tekemättä mitään kun taas toiset synnyttävät hyvinvointia, jopa eufooria, koska en minäkään osaa elää ilman ihmisiä. Pitää varoa, että toiset vievät e…
Tällaiseksi kuvattu ihminen pomppii asiasta toiseen, mutta ei koe epävakaita emootioita (ei siis rajatilapersoonallisuus tai skitsoidi. Hän ei pysty keskustelemaan tai opettelemaan mitään tai saattamaan mitään loppuun. …
aivot eivät kehossa viihdy elämässä aivojen siirtymä on luonnollinen tapahtuma nuori ei tiedä mitä se on ja alkaa kärsiä mitä pikemmin oppii sosiaalisessa tilassa asian, sen paremmin kun aivot siirtyvät paikoiltaan, nii…
Onko niillä vaitiolovelvollisuutta llla ilmoittamatta vanhemmille käynneistä vaikka (16v) alaikäinen olenkin. En ole edes itselleni vaaralsi vaan olisin mennyt puhumaan keskittymisen ja tarkkaavaisuuden vaikeuksista.
Vaikka olen yli 30-vuotias aikuinen mies, käyttäydyn silti pilalle hemmoteltuna jopa ei-rikkaana ja kärsivällisyyteni on hyvin matala. Minulla on työkyvyttömyys eläkettä ja olen työtön henkilökohtaisista syistä. Annoin …
Kristin usko vie paljon tilaa aivoistasi, ajattelussasi. Vietyä aikaa ja tilaa voisi käyttää hyödyllisemmällä tavalla. Pitää osata sulkea kaikki uskonnollisuus pois ja herätä nykyajassa tekemässä ajankohtaisia asioita j…
Olen tyytyväinen itse työhöni mutta sanotaan että esimiehenäni on henkilö A. Hän jatkuvasti korostaa omaa paremmuuttaan kaikille, siis epänormaalia enemmän, suorastaan pakkomielteenomaisesti. Okei, kestän sen vielä vaik…
Luin Anna-Mari Nurmisen hyvän kirjan onnistuneista psykoterapioista. Suosittelen lukemaan! Kiinnitin kuitenkin huomiota yhden psykoterapeutin kirjoitusosioon missä hän kirjoitti että huomaa välillä heittäytyvänsä julmak…
Suomen psykologi liitto suosittelee maan teknillisten alojen edustajille käydä tanssiterapiassa, jossa esitettäisiin robottitanssi.
Voisiko joku asiaa tunteva selittää häpeän raiteita? Onko häpeä "moderni" tunne? Mitä tarkoitusta kyseinen tunne olisi palvellut vaikkapa luolamiesyhteisössä? Luin jostain, että kyseessä olisikin its easiassa tunteen pu…
Brittiläinen Imperialismi on päässyt Psykolgiseksi diagnoosiksi. Kun elämä on vain Brittiläistä Imperialismia Euroopasta Amerikkaan ja ympäri palloa, niin ainoaksi lääkkeeksi tulee vastustaa sellaista täysissä ymmärryks…
Onko tullut mietittyä, että miksi perheen jäsen sairastuu mielisairauteen? Masennusta meille tuo Kala, Rapu.... kun taas Psykoosia meille tuo Oinas, Jousimies...kovia pokkia.... Ja jälleen kerran lääkkeeksi neuvotaan ER…
Kyse on yhdestä näkökulmasta. Psykopaatti kuvaillaan kyvyttömäksi myötätuntoon ja olevan liian keskittynyt omaan maailmaansa. Sen voi havaita ihmisestä, joka on täysin eleetön ja kyvytön tuntemaan surua toisen puolesta.…
ihmiset mielenkiintoisia, mutta tietyt kasvot eivät koskaan miellyttäneet lapsesta asti jo tiesin kenestä en pidä tietyt kasvot vain ja kuitenkin puolisollani on sama ilme, jota katson joka päivää kuinka vitussa näin ta…
Voiko psykiatriseen diagnoosiin luottaa?
onko täällä olemassa muita liian kilttejä ihmisiä
Sana sana vastaan mielenterveys kuntoutuja häviää aina. Niin virallisiin tietoihin päättyy paskaa surullista mutta totta.
Teki hyvää käsille jooh tämän hyväksyn. Viihde käytöstä on vaan riesaa. Minun käsittääkseni tuo hamppu korreloi kannabis kanssa ellen nyt ihan erehtynyt ole. Hamppu käsivoiteemme tehokosteuttaa ultrakuivat kädet ja se o…
Miksi kansalaiset nöyrtyvät? Oiva mahdollisuus iskeä viholliseen koska ovat iholla.
Mitä liikkuu sellaisen ihmisen mielessä, joka "fanittaa" niin täysillä kotimaataan että ei pysty näkemään siinä olevia todellisia vikoja tai vertailemaan sitä asiallisesti muihin maihin? Mikä tällaista ajattelua motivoi?