PsykologiaEi vastauksia

Ahdistusta ennen myrskyä

Musta taivas kattona Niin musta, että ei hope. Ahdisti koko päivän. Tätä hetkeä varten. Henki salpaantui, vaikeutui. Ruoka ei maistunut. Ei saanut rauhaa, unta. Mieli juoksi tajunnoissa. Sydän tykytti voimakkaasti ennen…
PsykologiaVastattu 6 v

Samojen musiikkien kuuntelu

Toivon, ettei tässä viestissä olisi niin paljon epäselvää. En minä sanoisi, että minulla olisi mielenterveys ongelmia. Halusin puhua siksi, koska joka kerta, kun löydän YouTubesta mielenkiintoisia musiikkeja, yksi niist…
PsykologiaVastattu 6 v

Olen yksineläjä ja negatiivinen pessimisti. Mitä teen?

Asun yksin. Pakosta. En omasta tahdostani. Asun kaupungissa, mutta lukeudun yksinäisiin. En osaa elää yksin. Minusta tulee pahis, negis, psyykkis, väkis, mäkis, pessis ja kakkis. Auta mua! (pane mua!) Yksi yksinäisyyden…
PsykologiaVastattu 6 v

Miesten ja naisten persoonallisuuden häiriöt

Katsoin ruudusta jakson joka käsitteli tositeevee julkkiksen narsistisyytöksiä. En muista nyt nimeä kun en noita jaksa seurata. Mies oli laukonut kameralle rehvakkaita alentavia ylimielisiä kommentteja. Ohjelmaan kuuluu…
PsykologiaEi vastauksia

Etanajahtaaja Sirkku Dölle suljetulle osastolle!!

Ulkopuolinen raati on äänestänyt Sirkku Dölle mielisairaaksi ja on vaatinut Döllen vietäväksi suljetulle osastolle. Eläinten tappaja ei ole hyväksytty toiminta, olipa kyse toisten elävien pelastaminen. Puntarissa on eta…
PsykologiaEi vastauksia

Ajan kulumisen arviointi

YLE:llä mielenkiintoinen artikkeli ajan kulumisen arvioinnista: https://yle.fi/uutiset/3-11403624 Ilmankos työpaikalla kellokortin ääressä kotiinpääsyä odotellessa viimeinen minuutti tuntuu vuoden mittaiselta...
PsykologiaVastattu 6 v

Luovuuden loppu?

HS: Mitä on luovuus, kun kaikki on jo keksitty? HS näytti Henri Hyppösen ja kahden muusikon esityksen luovuudesta . Kommentti 3.6.2020 - 16:46 --- Luova ihminen tarvitsee kekseliäisyytensä tueksi ja jatkumoksi kannustaj…
PsykologiaVastattu 6 v

Mikä auttaa katkeruuteen?

Oon helvetin katkera useammasta sattuneesta asiasta elämästä jossa pahantekijät pääsivät kuin koiraveräjät. Puran sitä pahanoloa esim negatiivisella asentteella. Esim itse en usko että paha saa rangaistuksen vaan siihen…
PsykologiaEi vastauksia

Olen vaikea potilas

Koska sen takia mitä väärää tapahtui osastohoidossa ja se ohitettiin. Olen rankaissut kaikkia sen jälkeisiä terapeutteja yli 10 vuoden ajan avohoidossa. Kostan kaikille psykiatreille minulle tehtyä vääryksiä ja se saa o…
PsykologiaEi vastauksia

Aivotutkija kertoo

tieteellisten todisteiden kera, miksi materialistinen käsitys mielestä ei ole paikkansapitävä. Filmissä on suomenkieliset tekstit. https://www.youtube.com/watch?v=oYQ5eIFZYo0
PsykologiaVastattu 6 v

Akka joka opiskelee neuropsykologiaa

Terve. Tässä mietin ku olen rupenut tapailee yhtä kaunista ja isopenkkistä eukkoa joka opiskelee neuropsykologiaa ja minusta tuntuisi, että heillä ei ole kaikki kunnossa. Olenka oikeassa jos ajattelen että sellaset ihmi…
PsykologiaEi vastauksia

Kuinka olla hieman kovempi?

Minulla on sellainen ongelma että annan kaikessa liian helposti periksi. Pomo on antanut luvan sanoa muille työntekijöille miten hommat tehdään. He ovat uusia ja itse olen kokenut joten on luonnollista siirtää taidot uu…
PsykologiaVastattu 5 v

Terapia ja ns. valemuistot

Lapsiin kohdistuva seksuaalisen väkivalta on järkyttävää ja valitettavan yleistä. Luin hiljattain julkaistun, lehtijutun perusteella omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan, Tiina Tikkasen romaanin "Toinen silmä kiinni". S…
PsykologiaVastattu 6 v

Harhaisen ihmisen auttaminen

Miten harhaista ihmistä voisi auttaa? Tilanne on mennyt muutaman kk aikana asteittain vähän pahemmaksi, mutta toistaiseksi on vielä arjessa kiinni. (Laittaa ruokaa, peseytyy, kommunikoi normaalisti). Harhat ilmaantuvat …
PsykologiaVastattu 6 v

Mistä pelko johtuu?

Pahin pelko on tietämättömyys ja sen tunnistaminen Jos tietäisi ideaalisti kaiken, siis todella kaiken - ei olisi mitään pelottavaa, koska kaikelle olisi tyhjentävä selite. Nyt ei ole; ei edes sille, mitä tapahtuu seura…
PsykologiaVastattu 6 v

Olenko sosiopaatti

Olenko sosiopaatti asia ei vaivaa minua yhtään mutta haluan tietää. En koe katumusta lähes yhtään ja se vähäinenkin erittäin vaikeasti. En tunne empatiaa mutta en kuitenkaan nauti muiden kärsimisestä psykopaatin tavoin.…
PsykologiaVastattu 6 v

Miksei tuttu tai tutun kaveri ole koskaan pätevä?

Kun joku sanoo että hänen kaveri tekee vaikka autoon verhouksia niin miksi se kaveri ei silloin ole pätevä muiden mielestä? Tämä oli tositarina. Itse teen keikkaa trubaduurina ja sattumalta pomoni päivitteli kun erääsee…