Mintissä toimiva Oraclen VMboxixxa on luotu 40G levy ja tarvitsisi kasvattaa sitä ja tehdä 60G kokoinen lvy. Miten levyn kasvattaminen onnistuu ja onko siihen jotain ohjetta?
Jos haluaa käyttää Chromiumia niin se lyö nykyisen Core2Duo/4GIG koneeni ryömimään . Vaikka asensin one-tabin niin Chromium on käyttökelvoton. Mint 18 omat ohjelmat kyllä toimii riittävästi.
Tämä, kun avaa työpöydälle ohjelman uuden ikkunan, niin se tulee TÄSMÄLLEEN jo auki olevan päälle ja samankokoisena, niin että vähän aikaa voi ihmetellä että mihinkä se toinen hävisikään. Eikö tätä voisi jo oletuksena o…
Ko. vanhassa läppärissä jossa oli Win7 ja asensin siihen tilalle Mint 19 cinnamon. Tasohiiri ei lähde toimimaan. USB hiiri toimii ja tasohiiri on enabloitu laitehallinnasta mutta eipä vaan toimi. Mistähän sitä vikaa läh…
Aina ei päde se sääntö, että vanha kone olisi polvillaan uusien, resursseja paljon syövien jakelujen kanssa. Itselläni on yhtenä koneena yhä käytössä todella vanha N56VZ-nuhapumppu, jota oli ensimmäisen kerran kaupoista…
Haluaisin niputtaa "sudo apt update":n ja "sudo apt upgrade -y":n esimerkiksi skripitiksi "päivitä". Siis kaksi riviä. Laitoin nuo tekstieditoriin ja tallensin nimella "päivitä". Kun kirjoitan komentoruutuun "päivitä", …
Eli tuo initramfs tulee käynnistyksessä aika usein, siitä pääsee eroon ajamalla fsck ko. levylle. Samalla koneella mutta eri fyysisillä levyillä on 18.3 ja 19.0 eikä nillä ole moista herjaa tullut, ainoastaan tämä 19.1 …
Olin niin onnellinen, että Linux on toiminut jo pari kuukautta täysin ongelmitta, kunnes tänään ruudulle tuli ilmoitus, että root osio on täynnä. (minulla levy on jaettu kahteen osioon root ja home ja swap tietenkin). J…
Joku mättää mint järjestelmässä sillä en pysty teemaa vaihtamaan työpöydän kautta tai muutenkaan eli mikähän vikana? Tuntuu kuin olisi joku asetus lukittuna mutta mikä?
Asensin tuon ohjelman Minttiin, ja kyllähän se siinä toimikin. Jopa kuvanvakautus toimi aivan siististi. Mutta sitten yritin muuttaa ohjelman käyttöliittymän tyyliasetuksia, jotta olisi näkynyt ohjepuhekuplienkin sisält…
Käytössä Mint 18.x joss Tunderbird sähköposti sekä meilit sillä levyllä liitetiedostoineen. Ajattelin asentaa toiselle levylle Mint 19.1 sekä Tunderbird s-postin myös. Kysyn että mikä olisi helpointapa siirtää meilit li…
Miten 4:3 resoluution voi muuttaa paremmaksi ? Asensin vanhaan Windows Vista Amilo 2Giga/ram läppäriin Mint 19 version mutta näyttö on liian suurella eikä sitä voi muuttaa näyttö kohdasta. Pitääkö ladata joku ajuripaket…
Asensin Virtualboxin (sudo apt-get install virtualbox), mutta sitä ei löydy sovellusluettelosta. Yritin asentaa uudelleen ja tuli ilmoitus, että uusin versio on jo koneella. Missä kummassa se piileksii? Mint-versio on 1…
Kertokaa merkki ja malli kirjottavasta DVD asemasta ja lukevasta BlueRay asemasta Mint 18 ja 19 versioille.
YLE Areenan lähetykset lakkasivat yhtäkkiä toimimasta Opera- selaimella (uusin versio, jolla toimi aikaisemmin), Muista lähteistä katsottavat ohjemat ja streamit näkyvät. Käyttis on Mint 18.3. Firefoxilla kyllä näkyy my…
Kansiossa noin 213 tiedostoa, jotka pitäisi nimetä niin että "english" osa nimestä muuttuisi "suomi" osaksi. Jotain taikasanaa tarvittaisiin tuo toteuttamiseen, sattuuko kukaan muistamaan miten sen saa aikaan ? Jotain s…
Olen aikeissa ladata mintin pariin läppäriin, tämän illan olen tumpuloinut sen kanssa. En osaa saada wifiä toimiin. systeemi kyselee kaikenlaisia ja minä tiedän vain modeemin tunnuksen ja keyn. Osaisiko joku ystävällise…
Flatpak löytyy useimpien jakeluiden paketinhallinnasta nimellä flatpak, ja sisältää hirveän määrän terpeettomia tiedostoja. Näin suuri määrä tiedostonimikkeitä vie terävimmän pirteyden Linux Mint 19 Xfce 64-bit ympärist…
Ei ole enää "/etc"-hakemistossa. Pitäisi käynnistyksessä ajaa yksi komento. Xfce-versio kyseessä.
Asensin Wine:en erään Widows-ohjelman ja tein työpöydälle ikonin sen .exe:stä. Toimii ihan OK, mutta ohjelmaa käynnistettäessä työpöydälle ilmestyy aina ohjelman .ini-tiedoston ikoni. Eihän tuo maailmaa kaada, mutta ei …