Hei! Yritin tehdä yksinkertaista Applettia, missä on kaksi tekstikenttää, joihin voi syöttää kokonaisluvun. Näistä pitäisi lukea luvut ja laskea ne yhteen ja sitten kirjoittaa vastaus. Koodi on seuraava: import java.lan…
Mitä tarvitsen, että voin aloittaa kirjoittamaan ja ajamaan java-ohjelmaa? Mitä koneeseen pitää ladata/asentaa, miten määritellä path (windows xp) että ohjemlan voi suorittaa? Jos haluan tehdä ensitöikseni harjoituksen …
Hei, tarvitsisin suomenkielisen ohjelman, jonka avulla voin ohjelmoida JAVAa ja testata tekemäni algoritmit/ohjelmat. Minulla on mac os x 10.5.7. Kiitos. PS onko JAVA hyvä kieli ensimmäiseksi kosketukseksi ohjelmointiin…
terppa. Vastaus on varmasti helppo mutta näin aloittelijana en ole saanut ohjelmaa toimimaan oikein ja siten en ole saanut oikeaa koodinpätkää aikaiseksi. Eli pitäisi jakaa kaksi lukua keskenään, missä tuloksessa pitäis…
Olen löytänyt netistä miljoona tapaa laittaa taustakuvan JPaneliin, mutta mikään niistä ei tunnu toimivan. Käytän netBeansia ja gif-kuva pitäisi saada kahteen lomakkeelle asetettuun JPaneliin. Toivon esimerkkikoodinpätk…
Mitä javagurut osaavat kertoa allaolevasta virheilmoituksesta: tuli selaimen näöytölle yrittäessäni tähän URLiin: http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/12/28643&request_ahaa_info=true…
Haluan lisätä jTableen tooltipin, joka näyttää taulukon toisen sarakkeen arvon (Stringiä), kun hiiri on sarakkeen päällä, Koodasin seuraavasti: private void jTableMouseMoved(java.awt.event.MouseEvent evt) { int mouseOnr…
Virheilmoituksena illegal start of expression a = {. Eka osa tuosta siis toimii, mutta miksei a:lle voi antaa samanmoista taulukkoa toista kertaa? int[][] a = { {0,0,0}, {0,0,0} }; a = { {1,1,1}, {1,1,1} };
vaikka ennen toimi? mutta sitten ku poistin sen ja asensin sen uudelleen nii nyt se ei toimikkaa enää.
Eli tuo sisämmäinen while lause pitäisi saada toimimaan kuten myös korko. Tarkoitus olisi että käyttäjä syöttäisi lyhennyskertojen määrän vuodessa ja korko pitäisi mukautua sen lyhennyskertojen määrän mukaisesti oikein.…
Milläs metodilla sai kaivettua taulukon suurimman alkion esiin? Ja onko taulukko oma luokkansa että sille löytyisi oma API dokumentaatio?
Millä saisin muutettua yksittäisen String-muuttujan fonttikoon?
Millä saa -merkkiä vastaavan Regular Expressionin?
Pitäisi koulussa ohjelmoida javalla ohjelma, joka ottaa tiedostosta (tiedosto.txt) ihmisten pituuksia ja tulostaa sitten pienimmän. Olen yrittänyt etsiä koodia, jolla saa ohjelman ottamaan ne tiedot sieltä tiedostosta.O…
Tiedän, että olen jonkun mielestä tyhmä, mutta silti kysyn mistä voin ladata javan millä voi ohjelmoida? Siis tarvitsen linkin kun en mistään itse löydä. Kiitos
Moi, Miten saisin korjattua Java-softani pompputaudin? Kun päivitän taulukon sisällön, painan nappulaa tai vaihdan comboboxin arvoa, lomakkeen alareunassa oleva JPanel, jossa on JTable, pomppaa aina oikealle. En haluais…
Varmaan arvataan että ihan alussa näissä hommissa. Koulussa käytetään Eclipseä ja asentaa paukautin sen omalle koneelle. Toimii, tämä hello worldit etc. komeasti mutta mutta... Jos koitan käyttää matemaattisia merkkejä …
Onko mahdollista Eclipsessä hallita yksinkertaisesti oman softan versiointia...? Esim jotenkin niin, että nappia painamalla sorsasta otetaan snapshotti, kaikki koodi talteen, johon sitten voi palata yksinkertaisesti, ko…
metodissa private static void MuodostatekstiRaportti() { EventQueue.invokeLater(new Runnable() { public void run() { DateFormat dateFormat = new SimpleDateFormat("ddMMyyyyHHmm"); Date pvm = new Date(); String aikaleima=…
if (JOptionPane.showOptionDialog(this, "Haluatko varmasti lopettaa sovelluksen?", "ENDOMET-sovellus", JOptionPane.YES_NO_OPTION, JOptionPane.QUESTION_MESSAGE, null, new String[] {"Kyllä", "Ei"}, "Ei") == JOptionPane.YES…