Kamerasta kuvat puhelimeen?

Muutaman vuoden vanhassa pokkarissani ei ole wifi ominaisuutta. Haluaisin kuitenkin siirtää kuvat näppärästi kamerasta puhelimeen ilman tietokonetta. Millaista siirto systeemiä suosittelisitte? Wifi muistikortti = onko …

analoginen digikamera

Milloinkahan keksitään digikamera joka tallentaa kuvan ns. analogisesti eli ei pikseleinä (vähän kuin filmille tai silmin katsottuna). Jos tuollainen komponentti keksitään, muuttuu kaikki tekniikka tietokoneen näytönohj…

Halvat Nikonit ja Canonit ovat kameroiden Ladoja

Edullisimmat Nikonin ja Canonin peilijörjestelmöt ovat kameroita, joita kenenkään järkevän ihmisen ei enää kannattaisi ostaa. Niiden ominaisuudet ovat yleensä hyvin puutteellisia. Niillä esimerkiksi ei voi kuvata 4K vid…

Vinkkejä järkkärin ostoon. Nikonin D5300?

Olen kuvannut nyt vuoden pari vanhalla Nikonin D3100:lla perusobjektiivilla ja nyt olisi aika ostaa käyttöön uusi kamera. Kuvaan kameralla enimmäkseen henkilökuvausta, lemmikuvausta ja erilaisia tapahtumia. Kuvaan myös …

Suositelkaa hyvää (ND) filtterimerkkiä!

Olen tähän asti käyttänyt halpoja kiinalaisia nd-filttereitä, mutta nyt haluttaisi ostaa laadukkaammat, mutta ei mitään maailman kalleimpia kuitenkaan. Eli hakusessa levyfiltterit pidike, ND8 ja Gradual (reverse) ND4 ta…

Millainen heijastin?

Moi, oon jo pidempään selaillut netistä erilaisia heijastimia. Niitä vaan on niin erilaista ja erihintaista että pääkin menee pyörälle. Tutoriaaleja heijastimien käyttöön netistä löytyy vaikka kuinka, mutta valinnasta e…

Linssin toiminta

Siis yksi linssi kääntää kuvan väärinpäin. Miksi suurennuslasi tai silmälasin linssi ei tee niin?

Ensivaikutekutelma Manfrotto Off Road 30l reppu

Manfrottto Off Road 30l on markkinoiden harvoja kameralaukkuja, joihin saa myös päiväretkivarustuksen mukaan. Siihen mahtuu Fujin X T2 runko akkukahvalla ja 100 - 400 mm zoomilla juuri ja juuri. Lisäksi mahtuu joko X Pr…

SLIK Sprint GM Pro II -jalusta

Minkälainen SLIK Sprint GM Pro II -jalusta on käytössä? Olen etsinyt jalustaa joka olisi sopiva pokkarikameralle ja mitä jaksaisi pitää useammin mukana kuin painavaa jalustaa. Katsoin kerran tuota jalustaa liikkeessä ja…

Manfrotto 055

Minulla on vuosikymmeniä vanha kameranjalusta, Manfrotto 055. Kerran kun aioin kuljettaa jalustaa pyörän tarakalla, niin pyörä kaatui ja samalla katkesi Citzo-pallopään kaula. Jalustan jalkaosa on kunnossa. Siis kysyn. …

Mikä olisi hyvä järkkäri aloittelijalle

Puhelimen kamera on tsuumauksiltaan vähän huono. Nykyinen järkkärimaailma on aloittelijalle aikamoinen viidakko. En siis ole edes pitänyt järjestelmäkameraa edes kädessäni. Tarkoitus olisi ottaa luontokuvia jalustalta, …

Kuvien muokkaus/retro filtteri

Millä sovelluksella (puhelimeen) kuvista saisi muokattua vanhan näköisiä eli kuvassa valkeita ns.”pisteitä” ja pilkkuja, kaikki mahdolliset vintage cam ja retro sovellukset ladannut mutta mistään en ole löytänyt

Time lapse remote

Tiedättekö jotain hyvää kauppaa josta saa edullisia ja hyviä time lapse kaukosäätimiä jotka voisi kiinnittää järjestelmäkameraan.

Mitens se nyt menee?

Niin, olisin kysynyt viisaammilta, että kun nykyiseen melko tuoreeseen kameranrunkoon olis mahdollisuus saada nyt vanhoja 70-80 lukujen objektiiveja niin kannattaako semmonen? Varmaan ovat käsitarkenteisia mutta jos sen…