Varsin useinhan ongelmien lähtökohtana on juuri se epäkelpo ja tehtävään soveltumaton isäntäperhe. Ilmoitettaessa epäkohdista järjestölle, toivotun ja luvatun isäntäperheen vaihdon sijaan edessä onkin yleensä isompi ong…
Mä voisin alkaa isäntäperheeksi vaikka kolmelle vaihto-oppilaalle Suomessa. Sitä vaan ihmettelen suolaisia hintoja ja silti isäntäperhe ei saa mitään rahallista korvausta. Palkkana on vaan runsaasti kokemuksia..
EF:n rahastus ja vastuuton toiminta ansaitsee useammankin keskusteluketjun varoituksena kaikille EF kielimatkaa tai vaihto-ohjelmaa suunnitteleville! Mielestäni aihe on todella hyvä ottaa esille! Olen vain erittäin hämm…
Paljonko olette yleensä saaneet korvauksia järjestöltä huonosti hoidetusta vaihdosta?
Oon siis jo pidemmän aikaa suunnitellu lähteväni vaihtoon heti kunhan peruskoulusta pääsen. Oon jo nyt kuitenki alkanu tutkimaan eri järjestöjä ja törmäsin sitten tuohon Universal playersiin. Onko kellään kokemusta ko. …
Kuluttaja-asiamiehen tulisi tarkastella ja puuttua vaihto-oppilasjärjestöjen markkinoinnissa ilmeneviin lainvastaisuuksiin. Kuluttajan kannalta oleellisia tietoja jätetään kertomatta samalla kun luodaan harhaan johtavaa…
Syksyllä vaihtoon lähteneistä nuorista alkaa yleensä näihin aikoihin ensimmäiset jo palata pettyneinä kotiin. Kuka omasta tahdostaan, kuka järjestön kotiuttamana. Samat ongelmat toistuvat vuodesta toiseen ja ne ovat tie…
STS:n odotettu liikevaihto vuodelta 2016 on julkaistu. Vuonna 2012 alkanut alamäki sen kun jatkuu, mikä ei ole yllätys maajohtaja Mira Silvosen toimia seuranneille. Vuosikaudet surkeaa tulosta tehneen yrityksen liikevai…
EF Education First jatkaa nuorten julmaa kohtelua maailmalla. Euroopassa on jälleen haastettu EF oikeuteen mm. törkeästä ja epäinhimillisestä vaihto-oppilaan kohtelusta. Tapauksesta kerrotaan aikanaan tarkemmin suomalai…
Exploriuksen maajohtaja Anu Husu-Peltonen antoi taannoin selvityksen Assen osuudesta Exploriuksen toiminnassa. Koska aihe varmasti kiinnostaa useita Exploriuksen ja Asse kautta kielimatkaa suunnitelevia, haluaisinkin es…
Moi! Olen miettinyt vaihtoon menemistä syksyllä 2018 AFS kautta, voisitteko kertoa teidän vaihto vuosista kokemuksia? Olen miettinyt latinoamerinkaan menemistä ja varsinkin Brasilia, Argentiina, Costa rica, Mexico ja Ur…
Vakava ja aiheellinen varoitus kaikille teille, jotka suunnittelette STS Kielimatkojen kautta kielimatkaa tai vaihto-oppilasvuotta: Pahamaineinen STS on kielimatkajärjestäjien häpeäpilkku ala-arvoisella toiminnallaan, j…
"Me too" -kampanjan myötä monet ovat tulleet avoimesti esiin kertomaan ahdistelustaan. Tänään viimeksi saimme lukea ruotsalaisen pikajuoksijan raiskauksesta Suomi-Ruotsi maaottelussa. Vaihto-oppilaina ollessaan varsin m…
Paratiisi paperien paljustumisen yhteydessä on käynyt ilmi että Hultin kielten opiskeluun erikoistuneen EF-yhtiön verotusta on suunniteltu veroparatiisiyhtiörakenteiden kautta. Aggressiivisesta verosuunnittelua. Expertt…
Moi! Mietin tässä, että onko joku ollut Espanjassa tai Latinalaisen Amerikan maissa vaihdossa? Onko siellä ollut mahdollisuutta jatkaa uheilulajin harrastamista. Itse kun harrastan jalkapalloa ja haluaisin lähteä vaihto…
Moikka! Lapseni olisi lähdössä vaihtoon ulkomaille, mutta järjestöt mietityttävät vielä ja hintakin on aika suuri. Osaisitteko sanoa/suositella hyviä ja mahdollisimman halpoja järjestöjä. Olemme jo katselleet AFS:n, YFU…
Oletko lähtenyt vaihtoon ja joutunut kohtaamaan pettymyksen? Eikö isäntäperhe ole luvatunlainen? Eikö järjestö tunne vastuuta? Harkitsetko vaihdon keskeyttämistä ja kotiinpaluuta? Vaikka asiat olisivatkin hyvin tällä he…
Osana vaihto-oppilasjärjestöjen markkinointia on vierailut kouluilla. Ex vaihtarit kiertävät minimaalista korvausta vastaan ympäri Suomea kertomassa kouluissa "elämänsä parhaimmasta vuodesta". Tällainen mainonta on suor…
Selvästi vaihtarijärjestöt sensuroivat palstaa. Poistavat asiallisiakin aloituksia ja muita tulenarkoja totuuksia, kuten nyt nämä Tanskassa meneillään olevat järjestöjen vikuroinnit. EF ja MyEducation eivät noudata kulu…
Hei! Olisin kiinostunut lähtemään espanjaan vuodeksi rotaryn kautta, joten kertokaa teidän kokemuksia vaihto-opiskelusta espanjassa ja voi myös kertoa Rotarysta jos on kokemuksia.