Pääseekö merkonomin tutkinnolla toimistotöihin? Aina kun olen hakenut jotain toimistotyötä,tuntuu että ´pitäisi olla enemmän kokemusta ja koulutusta. Valmistuin merkonomiksi kolme vuotta sitten ja sen jälkeen olen ollut…
Mitenkäs ne menikään ne poistot? On kyseessä avoin yhtiö, pieni kirjanpitovelvollinen. Poistot on tehty menojäännöspoistona 25%. Onko tuo 25% tehtävä joka vuosi vai voiko huonona vuotena tehdä vain esim. 20% poistot?
Hei paljonko saa ns. backofficehommissa palkkaa pankissa siis ei kassalla vaan jotain muuta. Esim.puhelinpalvelu tai backoffice
mutta ei ole kuulunut eikä näkynyt missään pöytäkirjoissa ketä on valittu tai onko päätöstä tehty.5 viikkoa on kulunut hakuajan päätyttyä.Ilmoitus oli molin sivuilla,lehdessä ja ko kaupungin nettisivuilla.Kysymys kuuluu…
Tiedustelisin miten usein olette tavanneet miespuolisen sihteerin? Tarkoitus olisi hakea Vantaalle musiikkiopistoon taloushallinnon toimistosihteeriksi. En ole ainakaan tavannut usein miehiä tuollaisella paikalla. Kokem…
Yhdessäkään maamme kaupallisen alan oppilaitoksista ei opita tekemään vaativia tilinpäätöksiä eikä konsernitilinpäätöksiä. Samoin on sen laita, ettei konttoritöitä ja tekniikkaa opita riittävän hyvin. Esim. SAP:n käyttö…
Minkälaisia hommia tehdään henkilöstöhallinnossa? Esim. mitä tarkalleen tekee henkilöstöasiantuntija, assistentti, konsultti, päällikkö...? Siis tradenomipohjalta. Onkos palkkaus minkälaista..?
Olen katsellut että tällä tittelillä haetaan paljon työntekijöitä ja joskus avustavaa kirjanpitoa tehneenä homma kiinnostaisi. Mutta mitä se ihan oikeasti sitten tarkoittaa? Ainakin kun itse tein noita hommia niin se ki…
Kuka osaisi sanoa, millä tienoilla AMKin ja kansanopiston opintosihteerin palkat liikkuu?
Olen pienipalkkainen hallinto ihminen 1500e käteen kuussa.Asun hesassa ja on 2 lasta.Olen elänyt velaksi pakosta siis joudun ottamaan vippejä palkan lisäksi.Mitä järkeä tässä on olen melkolailla loppu.
Olen töissä tilintarkastustoimistossa jossa ei palkastani suostuta viellä 1,5 vuoden työssä olon jälkeen keskustelemaan uudelleen. Eli edelleen työskentelen 2200€ kuukausipalkalla. Ajattelin siirtyä toiselle paikkakunna…
Teen töitä pienessä pk-yrityksessä. Työnkuvaan kuuluu suhteellisen paljon autolla ajoa. Näillä työmatkoilla käytän vuokra-autoja. Kenen vastuulle ja millaisin perustein työmatkalla tapahtuva vuora-autolla ajo kuuluu? El…
Kysyisin teiltä, arvon taloushallintoihmiset, miten olette saaneet työpaikan esim. tilitoimistoista tai palkanlaskennasta? Olen juuri valmistumassa ja perusteoria on hallussa sekä alan työpaikkoja runsaasti, mutta kaikk…
Tuollaiseen titteliin olen silloin tällöin törmännyt, mutta mitä tuo suomennettuna tarkoittaa. Hienolta nimittäin kuulostaa ja sanakirja antaa suomennokseksi "varapääjohtaja". Tuskin tuo kuitenkaan sitä tarkoittaa, sill…
Nyt auttakaa miten saan hyvän lyhyen työhakemuksen. Ongelmana on se että miten saan sen persoonalliseksi "olen 19 vuotias nuori nainen joka on vasta valmistunut merkonomiksi" on varmaan vähän tylsähkö aloitus.. "Lähetä …
Tai ulkoistettava esim hallinnosta.
Saanko kysyä,että mitä luulette konttorirotat,että ruumiillisen ja oikeasti vastuullisen työn tekijät ajattelevat teikäläisistä?
Eli koulutukseni on lähihoitaja asiakaspalvelu- ja tietohallinnan koulutusohjelmasta. En jaksa enää nykyistä työtäni vaan alan kyllästymään sairaisiin ja koko sairaalamaailmaan. Mihin suuntaisin seuraavaksi? Palkanlaski…
Suomessa elää 700000 ihmistä,jotka luokitellaan köyhyysrajan alle.
Hei! En tunne virkavapaasysteemiä kovinkaan hyvin, mutta haluaisin kuulla teidän kokemuksia siitä. Itselläni hankala perhetilanne ja olen ollut masennuksen vuoksi sairauslomalla. En haluaisi kuitenkaan aiheuttaa ongelmi…